26.6.2009 10:05

Hyvästi, popin kuningas!

thriller-michael-jackson

Tieto Michael Jacksonin kuolemasta tavoitti minut aamulla yöpaita päällä. Olin harjaamassa hampaitani, kun Radio SuomiPOPin juontajat alkoivat verrata Jackon kuolemaa Prinsessa Dianan menehtymiseen. Meinasi mennä Pepsodentit väärään kurkkuun.

Yllätyin itsekin miten paljon uutinen oikeastaan kosketti, vaikken koskaan mikään älytön Jacko-fani ole ollutkaan. Olen kuitenkin sen ikäinen, että Michael Jacksonin musiikki on ollut vahvasti läsnä läpi lapsuuteni ja teinivuosien. Muistan hyvin miten tuttavaperheen samanikäisten lasten kanssa esiinnyimme videokameralle, playbackina Jacksonin biisejä hoilottaen (ja tanssien, auts!). Kun elin parhaimpia limudiskovuosiani, oli “Heal the World” yksi suosituimmista viimeisistä hitaista. Voin myös väittää, että “Thriller” on edelleenkin universumin paras tanssibiisi, jonka asemaa on pirun vaikea horjuttaa.

Toimituksessa olemme kaikki hieman järkyttyneitä siitä, miten voimakkaasti uutinen on meitä koskettanut. Kauneustoimittajamme Heidi totesi äsken osuvasti: “Tältä ihmisistä varmaan tuntui aikoinaan, kun Elvis kuoli. Yksi aikakausi on päättynyt.”

Anna

Posted by Anna

Tagit: , ,

Kommentit

Sanna

Itse kuulin tästä työkaveriltani aamulla kun olimme lenkkeilemässä töihin. Ihmeen paljon uutinen tosiaankin kosketti vaikka itsekään en ole koskaan sen ihmeemmin Jackosta välittänyt.

Hän kuitenkin kerkesi elämänsä aikana sekoittaa sen verran pakkaa että pakostihan hänestä tuli juttuja luettua ja ystävien kanssa juteltua.

Voin vain kuvitella todellisten fanien reaktiot!

Olipa mukavaa tulla lukemaan blogia, kun heti löytyi näin tuore ja ajankohtainen kirjoitus! :)

Noora Niemelä

Mitä! Jackson on kuollut?? Nyt emme ehkä koskaan saa tietää oliko laulaja pedofiili vai ei…

-puhvi-

Hitsi! Pudotin silmäni päästä enkä aluksi uskonut että juttu olisi totta! Tosin nyt alkaa varmasti kiertämään huhuja siitä kuinka Jacko vain sai tarpeekseen pedofiili-epäilyistä ja lavasti kuolemansa… Noh tuskimpa vain.

Kaisa

Kuulin isältäni aamupalapöydässä. Ensimmäinen reaktioni oli “Ai, oho? JES!” … jonka tietysti tajusin kamalaksi heti suuni suljettuani. Mutta mitä ilmeisimmin asenteeni Jacksonia kohtaan ei ole/ollut kovin positiivinen – onhan hänestä liikkunut aika ikäviä juttuja. Sairas mies vähintään loppuaikoinaan, valitettavasti, vaikka myönnettävä toki on, että hän aikoinaan sai ansaittua menestystä musiikin saralla.

Minulta meinasi mennä kanssa aamupalat väärään rööriin kun katselin aamun uutisia. Kesti vähän aikaa tajuta, että on se ihan oikeasti kuollut.

Mitään sympatioita mies ei kohu-uutisillaan ole herättänyt, mutta krediittinä täytyy miehen puolesta sanoa, että paljon hyvääkin on saanut elämänsä aikana hyväntekeväisyysasioissa aikaan.

Tessa

Sanotaan mitä tahansa, mutta musiikkia Jackson osasi tehdä. Hänen levynsä ovat edelleen hyviä. Kyllä minäkin pysähdyin jotenkin, kun kuulin uutisen. Taas viihdemaailman ihminen, jonka elämä loppui lyhyeen.

Utopia

Kyllä järkytti vaikken koskaan mikään fani ole ollutkaan. Ensimmäinen ajatus oli että mihin lapset “joutuu”? R.I.P

Nitae

Jackson oli mitä oli, mutta musiikkia mies osasi tehdä!

lsmv

Vähän järkytys oli tää kyllä. Koskaan en oo hänen musiikkia fanittanut, mut merkittävä persoona kuitenkin oli.

Katriina

Jacksonin kuolema järkytti ihmeen paljon vaikka en mikään fani ollutkaan.Ikävää kun kaikki onnen onkijat vielä koittavat rahastaa hänen kuolemallaan myymällä lehtiin muka luotettavaa tietoa. Kuka oikeasti jaksaa uskoa Debbie Rowen paljastuksia Michaelista. Nainenhan myi lapsensakkin rahasta!

hunajahiiri

Itsellänikin naama venähti kun kuulin tästä. Ei olisi millään voinut uskoa, mutta nyt sen alkaa vasta pikkuhiljaa tajuamaan. R.I.P Michael Jackson♥

joa

Vaikea uskoa, että musiikkimaailman yksi merkittävimmistä tähdistä on poissa! Michael Jackson saavutti (monista kummallisista tempauksistaan huolimatta) paljon musiikin saralla, ja teki hienoa työtä musiikin parissa. R.I.P.

anna-kaisa

Itse en niinkään kovi fani ole ollut, mutta silti tämä kuolema kosketti minua tosi paljon:(

Hannani

Kuulin uutisen kaveriltani,enkä meinannut uskoa sitä…mutta sitten kotona luin netistä ja katsoin telkasta.Kauhea uutinen!Olen fanittanut pienestä asti Michael Jacksonia,muistan vieläkin kuinka tanssittiin Michael Jacksonin hittien tahtiin…..Kappaleet elää ikuisesti..

saihel

Tuntui uskomattomalta ja kosketti paljon! Olin aina ollut Michaelin fani! Ja olen vieläkin!<3

katie

Kosketti paljon vaikka en koskaan ole ollut Michaelin fani. Myönnän että oli suuri vaikuttaja musiikkimailmassa ja hänellä oli ihailijoita maailmanlaajuisesti.

SMP

Mä olen syntynyt samana päivänä kun Michael Jackson. Mut eri vuonna. Elokuun 29. Mut mä en kerro mun syntymä vuotta tänne. Popin kuningas oli hyvä laulaja, mut ruma silloin kun sillä ei ollut mitään lisä tököttejä naamassa. Miksi se lähti pois, täältä?! Oliko sen lääkäri jotain kummalisia pillereita antanut sille, kun Jacksonhän oli niin kova narkkari.

Mä rakastan Michael Jacksonia. Toivoisin että hän olisi täällä. :)

Ihana MJ

Rakstan MJ:tä yli kaiken. Kun kuulin siitä aamupalapöydässä olimme perheeni ja isovanhempieni kanssa mökillä. Puhkesin itkuun, kun kuulin että MJ on kuollut. Juoksin TV:n äären ja aloin katsella sitä. En ollu uskoa silmiäni. Koko loppu loma pilalla, kun suurin ja tärkein idolini oli nyt kuollut. MINULLE OLET AINA OLEMASSA!! <3

Jätä kommentti