All Access

Nyt on kameran muistikortti tyhjennetty ja pääsen kertomaan teille millaista oli matkata rahtilaivalla Puolan Gdyniaan.

Olin henkisesti valmistautunut hivenen epämääräisiin olosuhteisiin ja karskeihin rekkakuskeihin. Kuinka väärässä olinkaan! Vaikka ihan lemmenlaiva-tunnelmiin ei päästykään, niin matka sujui leppoisasti hyvästä ruuasta ja maisemista nauttien. Paikoittain sankka sumu esti näkyvyyden kokonaan, mikä lisäsi aavemaisuutta. Ei mitään eikä ketään missään. Ei edes kenttää kännykässä! (Facebook-pimento, kääk!)

Aavan meren tuolla puolen...

Matka kesti 15 tuntia, jona aikana ehti syömään, shoppailemaan pienessä tax free -putiikissa ja nauttimaan hyvää viiniä. Tilavassa hytissä olo oli kuin hotellihuoneessa.

"Rakkauden laivan käytävillä..."

Rentouttavien yöunien ja aamiaisen jälkeen seurasin satamaan saapumista laivan kannelta. Kieltämättä sotilaslaivojen keskellä lipuminen kohti tuntematonta oli aika juhlallista ja eri tavalla jännittävää, kuin lentokentällä ryysiksessä hösääminen.

Sotilaspurtiloita riitti.

Voin suositella laivamatkustusta lämpimästi kaikille. Ne, jotka eivät välitä ruotsinlaivojen bailabaila-hurmoksesta vaan haluavat nauttia leppoisasta matkanteosta ja todella rentoutua, arvostavat rahtilaivan vaatimattomia mukavuuksia. Ja huomattavasti pienempää matkustajakuntaa. Ruokatrendeissä jylläävä slow food on todellakin saamassa rinnalleen slow travel -käsitteen.

Tästä se seikkailu sitten vasta alkoi.. Lisää siis luvassa.

Anna

P.S. Tiedätkös muuten mikä tämä on?

Tällainen viritelmä löytyi laivan kannelta.

On olemassa yksi paikka, jossa edes minä en uskalla vääntää vitsiä, nimittäin lentokentän turvatarkastus. Palasin eilen lentokoneella Gdanskista ja poskeni hehkuivat nöyryytyksestä varmaan vielä Helsinki-Vantaallakin. Nyt jo naurattaa, kun muistelen puolalaisen miespuolisen tullivirkailijan tiukasta aidon hämmästyneeksi muuttunutta ilmettä, kun hän tonki laukkuni sisältöä käsimatkatavaroiden läpivalaisuhihnalla.

Mitä kaikkea naisen käsiveskasta voikaan löytyä! Täytyy myöntää, että itsekin koin yllätyksiä nuoren miehen onkiessa esiin muun muassa kauan kadoksissa olleen nahkarotsini napin. Sielläkö se olikin! Sen sijaan hävetysfaktoria nosti hihnalle kerääntynyt kasa silkkaa roskaa, paperisilppua, käytettyjä nenäliinoja, sekä pienen salapussukkani tamponit, kondomit, pikkuhousut ja muut hygieniatarpeet, jotka kaikki tutkittiin hitaasti yksitellen – ja tarkkaan. Tullimiehen ilme oli näkemisen arvoinen.

Mitä sitten etsittiin? Läpivalaisussa epäilyksen herätti kuvassa keskellä kiiltelevä huulipunapaletti. Kun olin demonnut tullimiehelle miten paletti avataan, hänen olemuksensa suli nauruun. Paljon melua yhdestä huulipunasta, jonka olemassaoloa en edes muistanut.

Tämä ja kilo roskaa...

Siivousterveisin,

Anna

P.S. Oli muuten ihana palata reissusta ja lukea teidän kaikkien mahtavia kommentteja. Kiitos! Tuli hyvä fiilis ihan pelkästään siitä tiedosta, että olette siellä. Kommentoikaa jatkossakin yhtä innokkaasti.

“Mä lähdin banaanilaivalla pois.. Sinua katsomaan, sinun naisiisi rakastumaan…”

Täällä on lauleskeltu Dingon ikivihreää jo aamusta asti. Allekirjoittanut pakkaa kamansa ihan pian ja suuntaa illalla kohti Vuosaaren satamaa. Luvassa on salaperäinen laivamatka Puolan Gdyniaan. Olen aina toivonut päästä halkomaan Itämerta muullakin kuin “porauslautalla”, ja nyt tämä toive toteutuu. Ensi yönä pääsen (toivottavasti) kokemaan aitoa rahtialustunnelmaa!

Loppuviikoksi voin siis luvata matkaraporttia Puolan “Goottien satamasta”! Ellen jää sille tielleni…

Kuva: Traveljournals.net

Anna