
kuva: Promode
Kuuluin vuosia epäilijöiden joukkoon. Niihin, jotka lyttäsivät kuukupin epähygieeniseksi ja ällöttäväksi liian suuresta koosta puhumattakaan. Kumimaljaa ajatellessani näin kauhukuvia vessan seinille roiskuvista verijäljistä ja siitä, kuinka joutuisin asettamaan likaisen laitteen vielä takaisin paikoilleen. Ajatus ei todellakaan houkutellut. Minua myös ihmetytti, voisiko kuminen esine tuntua mukavalta tai saati pitävältä.
Toisaalta tampooneiden ja siteiden epäekologisuus ja niiden kalliit hinnat saivat lompakon ja minutkin irvistämään. Niinpä päätin lopulta voittaa ennakkoluuloni ja kokeilla ylistettyä vehjettä.
Se kokeilu kannatti! Alkuihmetyksen jälkeen vehje sujahti lähes helpommin paikoilleen kuin tamponi ja puhdistukseenkin tottui jo parissa päivässä. Kaikesta suurin ilo oli kuitenkin se, ettei kupin kanssa tarvinnut juosta vessassa parin tunnin välein, koska sitä voi pitää huoletta (ainakin normaalivuotoinen) paikalla vaikka kymmenen tuntia. Ja vehje on todellakin luotettava. Erityisesti nyt kesällä on ihanaa, kun ei tarvitse miettiä menkkoja uimaan mennessä. Kuukupin kanssa kuukautiset unohtuvat itse asiassa lähes kokonaan.
Haastankin kaikki Cosmonaiset kuukuppilaisiksi. Olisi upeaa, jos voisimme vaikuttaa siihen, että saisimme tämän kymmenen vuotta palvelevan vaihtoehdon tampoonien ja siteiden rinnalle päivittäistavarakauppoihin tai ehkä jopa syöksemään edellä mainitut vallasta. Vai oletko sinä jo kuukuppilainen? Kerro muille kokemuksistasi!
Kuppirikasta kesää,
Inari
Posted by inari.fernandez
Tagit: terveys
Kommentit
Olen kuullut Kuukupeista, mutten vielä käyttänyt. Olen miettinyt pitäisikö. Kuulostaa kyllä hyvältä idealta kaikin puolin!
Wow… Täytyy ehkä heittäytyä uhkarohkeeks
Itse kyllä kans harkinnu tuota pitkään. Varmaan tämän vuoden puolella tulee oma kuukuppi todennäköisesti hommattua. Niin paljon hyvää suhteessa normisuojiin. Tosin koon valitseminen on vielä hiukan kysymysmerkki.
Kiva, että joku kirjoittaa tästä. Olen harkinnut pitkään ja ehkäpä nyt uskaltaudun kokeilemaan.
No en ole, en! Omistan kyllä moisen, mutta on toistaiseksi saanut olla rauhassa kotelossaan. En ole vielä uskaltautunut.
En ole miekään vielä kokeillut mutta kiinnostais kyllä kovasti. Tulee tämä jatkuva tamppoonien ja siteiden osto niin kalliiksi.
hmm..pitääpä ruveta harkitsemaan:)
Luulen että tulee yleistymään käytössä.
Huomenna, huomenna on se päivä kun menen ja ostan kuukupin! Olen kyllästynyt ostamaan siteitä ja tamponeja, niitä kun mulla menee kukkaudessa kolme side pakettia ja yksi tai kaksi tamponi pakettia. Lisäksi kuukautiseni ovat runsaat joten kannattaa koettaa toimiiko kuukuppi, kiitokset hyvästä blogista.
Itse kuulin kuukupista tädiltäni 2 vuotta sitten. Kiinnostuin kyllä heti, mutta vieläkään en ole saanut ostetuksi. :/ Tänä kesänä pitää kyllä kerätä rohkeus ja marssia kauppaan !
Rohkeutta siskot, kuukuppi säästää rahaa ja sitten vielä ei tule jätettä. Maksaa itse itsensä pian. Kokoa on kaksi.
Kuukuppi on kyllä ihan outo tuttavuus.