12.7.2009 13:35

Joka naisen niksikirja

"Paljon uutta ja näppärää nykynaisen arkikiireiden selvittämiseksi."

"Paljon uutta ja näppärää nykynaisen arkikiireiden selvittämiseksi."

Kesämökin kirjahyllystä löytyi isomummin salainen aarre: Joka naisen niksikirja (6. painos – 1952, WSOY). Niksikirjaan on perheenemännälle parituhatta käytännöllistä neuvoa kodinhoidosta, ruuanlaitosta ja kauneudesta koonnut Maija Suova, ja täytyy sanoa, että näitä käytännöllisiä neuvoja luki mielellään myös allekirjoittanut. Tosin osa neuvoista oli sellaisia, etten välttämättä ihan ensimmäisenä lähtisi niitä kokeilemaan, kuten rasvaisen ihon pesemistä rikkisaippualla. Itseasiassa kirjaa selattuani huomasin, että aika moneen viisikymmenluvun perheenemännän salaiseen kikkaan kuuluu epäilyttäviä aineksia kuten rikkiä, ammoniakkia, suolahappoa ja vetyperoksidia. Mieleeni ei tosiaan tulisi raikastaa mattojen väriä ammoniakilla, tai harjata parkettia teräsvillalla…, mutta useita hyviä oivalluksia kirja tarjosi myös:

“Jotta hiukset tulisivat ilmavammiksi ja ne saisi helpommin kammatuiksi silloin kun ei ole aikaa pestä niitä, voi ne harjata karkealla ruisjauholla.”

Tosin, toisessa kohtaa kirjassa todetaan, ettei hiuksia tarvitse pestä kuin kerran kahdessa viikossa, ja silloinkin on “suhtauduttava suurella varauksella kaupassa myytäviin shampoopesuaineisiin ja käytettävä mieluummin boorivettä ja etikkaa”. Luulenpa, että omaan kuontalooni ei kahden viikon pesemättömyyden jälkeen auttaisi edes se rikkihappo.

Kaikille kotimartoille muuten tiedoksi pätkä kirjan esipuheesta:

“Myös uusia hyviä niksejä otamme vastaan ja lähettäjille maksetaan niistä palkkio. Kirjaa koskevat lähetykset pyydämme osoittamaan Werner Söderström Osakeyhtiölle, os. Helsinki, Bulevardi 12.”

Vink vink! ;) Ja jos sinulla on hyvä vinkki, niin jaa se toki myös meidän kanssamme!

anna

Posted by Anna

Tagit: ,

Kommentit

Pia

Myös äitini kirjahyllystä löytyy Joka Naisen Niksikirja.Tuo oiva
ja monipuolinen kotiäidin hätäopas on minulle hyvinkin tuttu.
Teoshan on kaikin puolin kiinnostavaa luettavaa. Tuholaiset ja päätäit voi kätevästi tuhota DDT avulla esimerkiksi Täystuho-nimisellä. NIINPÄ. Rikkoutuneet lasiesineet voi korjata upotamalla ne “Vesilasiin”. Ihan vinkiksi- vesilasia sai ainakin ennen ostettua apteekista.

Anna

Heh, sama Täystuho kiinnitti huomioni, ja toinen samaan loishäätöön tarkoitettu tuote nimeltä Salamasurma. :D

Fia

Ennen vanhaan ei ainakaan turhan useasti pesty hiuksia…

Birgitta

Kuulostaa aika jännältä tuo karkea ruisjauho hiuksissa!

katie

Onpa hyvä että nykyään on hyviä hiusten pesu-ja hoitoaineita ettei tarvitse turvautua kuivapesuihin ja pölyäviin ruisjauhoihin. Täystuhosta olen kuullut että oli kovassa käytössä 1950-luvulla.

Airi

Minua nauratti tuo hiustenpesuun liittyvä. Minä jos pesisin kerran kahdessa viikossa rasvaiset hiukseni niin hiuksistani voisi ottaa myös silloin rasvat leivän päälle kuin aurinkorasvankin. Nyt pesen joka aamu hiukset, pakko jos meinaa olla siistin näköinen.

Petra

Kuinkahan monta eri merkkistä shampoo ja hoitoaine pulloa tämän päivän ihmisiltä löytyy kylpyhuoneidensa hyllyiltä? Meiltä ainakin löytyy niin monta puoliksi käytettyä pulloa että en edes kehtaa sanoa. Pitäis tehdä semmonen ostokielto että uutta ei osteta ennen kuin kaikki jo avatut pullot on tyhjiä!

Tiina

Näin käy kun metsästää sitä maailman parasta hiustuotetta joka tekee ohuista hiuksista tuuheammat ja värjätyistä hiuksista kiiltävät ja hyvin hoidetut,
silloin niitä pulloja kertyy!

Vanhat kirjat ovat niin ihanan nostalgisia. Oma äitini keräilee näitä tällaisia vanhoja kirjoja.. :)

Hurjilta kuulostavat nuo niksit, ei sitä heti tulisi mieleenkään hiuksiaan tuolla tavalla hoidella.

Alexandra_

Mullekin on tuo opas tuttu, löysin sen syksyllä kirpputorilta, ja oli pakko ostaa mukaan, niin hupaisalta se vakutti. Monissa ohjeissa vaan oli tosiaan noita epäilyttäviä aineita, kuten ammoniakki ja rikki. Mutta hauskaa luettavaa, ja ihan tosissaan jotkut on sitä varmaan aikoinaan lukeneet :D

Ennen ei hiuksia kovin usein pesty.

Jätä kommentti