Kävin sitten eilen legendaarisen Britney Spearsin keikalla ja täytyy myöntää, että hauskaa oli! Vaikka ei olisikaan Briitun fani tai arvostaisi häntä muusikkona, mimmi on silti kiistämättä merkittävä kulttuurinen ilmiö. Miljoonat myydyt levyt, kaikkialla maailmassa tunnetut hittibiisit ja neidon ympärillä pyörivä mediahässäkkä puhuvat puolestaan. Tähtenäkin Briitu on tuplasti kiinnostavampi tyyppi kuin esimerkiksi kabbalaa lukeva ja makrobioottista ruokaa mussuttava Madonna. Odotukset olivat siis korkealla!
Valitettavasti emme kuitenkaan saaneet koko Britney-sirkusta Suomeen, vaan jouduimme tyytymään lyhyeen kuuden tunnin visiittiin ja hillittyyn konserttiesiintymiseen. Viimeisen päälle hiottu show oli yksi näyttävimmistä, jonka olen ikinä nähnyt. Edellinen yhtä upea konsertti taisi olla Janet Jacksonin keikka Turussa yli kymmenen vuotta sitten. Tosin parasta värikkäässä showssa olivat itse tähden sijaan tanssijat, akrobaatit, taikurit, pellet ja upea lava. Sitten tulivat hittibiisit ja vasta viimeisenä itse Briitu. Vaikka oli mielenkiintoista nähdä juorublogeista tuttu megatähti siinä silmien edessä, niin mimmin esiintyminen oli sen verran etäistä ja innotonta, että hän jäi auttamatta muun visuaalisen ilotulituksen varjoon. Olisin toivonut Briitulta parempaa kontaktia yleisöön, enemmän tanssimista ja useampia livenä laulettuja biisejä. Huikeat korot näyttivät hienoilta, mutta kunnon tanssirutiinit olisivat olleet sitäkin parempia!
Nyt jään odottelemaan toisen supertähden yritystä kolmen viikon päästä. Toivon mukaan Madonna ottaa yleisönsä paremmin haltuun ja näyttää poppiprinsessalle kuinka homma hoidetaan…
xoxo Heidi
Posted by Heidi
Kommentit
Oon kade! Britneyn näkeminen olis ollu mahtavaa!
Itse en ole kade, mutta kuitenkin. Brittney henkilönä on toki jo paljon kiinnostavampi nyt kuin kymmenisen vuotta sitten. Aikaisempi “täydellinen” Jumalalle kiitollinen tyttönen oli kaunis katsottava, mutta liian siloiteltu hahmo minun makuuni. Nyt voin taas kiinnostuneena seurata tarinan saamia uusia ja usein mieltä kuohuttavia käänteitä. Niitä odotellessa nautin kesähelteistä.
Muiltakin keikalla olleilta olen kuullut että itse tähden esiintyminen oli vähän ponnetonta… Sääli jos ei löydy enempää innostusta omaan työhön. Aiemmin olen nähnyt neidon keikkoja tv:stä eikä silloin päässyt moittimaan innon puutteesta.
Olisikohan itsekin pitänyt ostaa liput, vaikken fanitusjoukkuihin kuulukaan.
Ei silti, Madonna on kyllä supernainen.