En ole varmasti ainoa, joka on oppinut tämän ikävän totuuden kantapään kautta.
Kaupassa kengät tuntuvat täydellisiltä. Kävelen ihastuneena peililtä toiselle ja ihmettelen myyjälle, kuinka mukavalta ne tuntuvatkaan. Muotoilu on täydellinen. Hinta on hmm… no, kelvollinen laatuun nähden. Kengät kuljettavat minua jo kohti lähintä kassaa.
Onnea ei kuitenkaan kestä kauaa. Jo ensimmäisellä julkisella koeajolla näistä täydellisistä popoista paljastuu uusia yllättäviä piirteitä. Ne ovat joko liian pienet tai korot liian korkeat. Kengät ovat edelleen ah, niin kauniit, mutta niissä on pieni puute: niillä ei voi kävellä.
Ikävintä asiassa lienee se, että yhdestä kelvottomasta kenkäostoksesta on turha kuvitella viisastuvansa. Kohta olen taas sovittelemassa uusia ihanuuksia. Jossakin hurmion taka-alalla kilisee vieno varokellon ääni, ja hetken mietin, että muutaman metrin kävely ei ehkä anna realistista kuvaa korkkareiden käyttömukavuudesta. Suloinen illuusio voittaa silti aina järjen, ja lopputulos on sama: yksi käyttämätön kenkäpari lisää kaapissa.
Tiedän, ettei tämä ole viimeinen harha-askeleeni kenkäkaupassa. Mutta se on viimeinen vähään aikaan. Aion nimittäin keskittyä toiseen intohimooni, laukkuihin. Niihin voi ainakin vielä luottaa.
Mistä itse himoitset ja oletko kokenut vastaavia ikäviä yllätyksiä?
Loistavaa viikonloppua kaikille,
Kirsi
Posted by Anna
Kommentit
Laukut ovat intohimoni, niitä tarttuu mukaan joka puolelta, vaikka aina käytän samaa.
Korot ovat suurin rakkauteni (ja alusvaatteet)! Olen yhdet korot ostanut joilla kävely on työn ja tuskan takana (ongelmana koron asento ja nilkkurin reuna joka painaa nilkkaa). cosmohan voisi perustaa sivun jolla voisi myydä kenkiä/laukkuja joita ei vain käytä olivat ne kuinka ihania tahansa!! Tosin idea voisi koitua kohtalokseni kun kaikkien cosmottajien 39:n korkkarit löytyisivät pian kaapistani
kyllä kyllä ja kyllä! rakastan kenkiä, koroilla ja ilman.
ongelmana on vain yli herkät kantapääni jotka eivät tunnu kestävän minkään sortin (varsinkaan uusia) kenkiä.
mutta kauneuden edestä täytyy kärsiä..heh =D
Laukut ja kengät..tunnustetaan. Yleensä vielä kengät sopivat jalkaan
Harvemmin tulee ostettua kenkiä joiden käyttäminen aiheuttaa tuskanhuutoja. Kävin jo Dinskossa kuolailemassa syksyn uutuuksia ja muutaman parin taidan käydä hakemassa.
Itsellänikin noi kengät ja laukut on sellaisia joista kaapit täyttyvät. Avokillakin menee silloin tällöin kaupungilla hermot, ku pitää pysähtyä jokaisia kenkiä ja laukkuja katselemaan.
Kaapit ja hyllyt pursuavat kenkiä. Uusia, vähän käytettyjä tai käytössä jo nuhjaautuneita. Myös laukkuja riittää. Jouduin jopa ahtamaan niitä äitini ullakolle.
Mitä kenkiin tulee, itselläni oli helvetillinen kenkäkokemus mennä keväänä. Uudet kengäni kun hankasivat siinä määrin kantapäitäni, että veri vuolaasti virtasi ja hikikarpalot koristelivat kivusta kalpeita kasvojani. Onpa tainnut jalan muoto ja koko muuttua vuosien mittaan. Ovat varmaan kenkien kanssa keikistellessä leventyneet jä läsähtäneet.
Kuulostaa tutulta, kaapista löytyy monet uudet kengät joita en ole ostamisen jälkeen käyttänyt kun ne ovat olleet niin “pahat” jalassa.
Rakastan kenkiä, mut jos osan liian korkeä korolliset, päkiät tulee sairaan kipeeks ;<
Ostin eilen neljä parii kenkiä. Harvemmin tulee ostettua näin useat kerralla. Oikeestaan mun intohimona on farkut. Niitten kohalla oon huomannu saman ku te korkkareista. Kaupan sovituskopis ne istuu täydellisesti. Myyjätki ihastelee. Karu totuus paljastuu seuraavana päivänä. Vyötäröstä liian isot tai niin kireät, että hoikasta kropastani pursuaa “jenkkakahvat”.
Tuttu tilanne; eli ostan aivan ihanan tuntuiset, seksikkäätkin kengät ja sitten kun kävelen niillä ne ekat sata metriä niin kantapää ja varpaat alkavat hiertää ja kun tulen kotiin niin laitan kengät kaapin perimmäiseen paikkaan ja seuraavalla kävelykerralla vanhat ja mukavat kengät laitan jalkaani. Sinne jää lojumaan taas kerran yksi kenkäpari ja vien ne sitten kirpparilla myyntiin joskus.
Olen toppihullu näin kesällä ja pidän muulloinkin, ne pitää olla erikoisia jollain tapaa aina ja seksikkäitä. Toppeja löytyy sata varmaan kaikenkaikkiaan ja kengät taas pidän aivan rikki ennen kuin ostan uudet. Farkkujakin ostelen usein.