Tällä viikolla Cosmo haluaa rohkaista kaikkia hankkimaan virallisen Elinluovutuskortin. Elinluovutuskortin allekirjoituksella ihminen ilmaisee tahtonsa elimiensä ja kudostensa lahjoittamiseen toisen ihmisen sairauden hoitoon kuolemansa jälkeen. Tahdosta on tärkeää kertoa myös läheisille, sillä allekirjoittajia ei rekisteröidä eikä heistä kerätä tietoja.
Suomessa tehdään munuaisen, maksan, sydämen, keuhkon ja sydänkeuhkon, silmän sarveiskalvon ja kudosten siirtoja. Ellei ihminen saa ajoissa uutta maksaa, sydäntä tai keuhkoa tuhoutuneen tilalle, hän menehtyy. Suomessa kuolee joka vuosi kymmeniä ihmisiä turhaan odottaessaan sopivaa siirrännäistä. Siirtoelimistä on jatkuvasti pulaa.
Elinluovutuskortteja on jaossa viikoilla 40–41 kauppakeskuksissa, baareissa, kahviloissa, ravintoloissa, kampaamoissa, nuorisotaloissa ja elokuvateattereissa. Kortit ovat esillä asiakastiloissa Minimoi-ilmaispostikorttien esitetelineissä. Lisäksi Helsingin ydinkeskustassa Promobike-pyöräilijät jakavat elinluovutuskortteja lauantaina 3.10. klo 10–16. Pyörät tunnistaa punaisista Olet korvaamaton -kylteistä. Kortin voi tilata myös netistä www.lahjaelamalle.net
Virallista Euroopan elinsiirtopäivää vietetään ensi maanantaina 5.10.
anna, elinluovuttaja jo vuodesta 1994
Posted by Anna
Kommentit
Samaten, elinluovuttaja minäkin. Toivottavasti moni tarttuu tilaisuuteen.