Blogiarkisto Joulukuu 2009

30.12.2009 16:00

Säätää ne vanhemmatkin…

Viime perjantaina ensi-iltansa saanut Pientä säätöä on oikea herkkuleffa niin äideille kuin tyttärille.

Its complicated

Meryl Streepin esittämä Jane pyörittää omaa kahvilaa, tapaa ystävättäriään ja viettää kaikin puolin seesteistä kypsän naisen elämää. Lapset ovat jo aikuisia ja välit uusissa naimisissa olevaan ex-mieheenkin (Alec Baldwin) ovat kymmenessä vuodessa tulleet kuntoon.

Kaikki on hyvin, kunnes pariskunnan vanha liekki alkaa kyteä pojan valmistumisjuhlissa. Pian Jane huomaa kauhukseen olevansa syyllisyyden, intohimon ja hämmennyksen piinaama toinen nainen. Tunnesoppaa tulee vielä sekoittamaan hellyttävä arkkitehti-Adam (Steve Martin). Kolmiodraaman pyörityksessä Jane joutuu miettimään, voiko rakkaus onnistua paremmin toisella kertaa, vai pitäisikö jatkaa eteenpäin?

Komedia tarjoilee hyvien kysymysten ja naurujen lisäksi toinen toistaan vastustamattomampia herkkuja, ja saa jauhosormen syyhyämään.

Tähän leffanautintoon on ihan pakko yhdistää kunnon suklaakakkukahvit!

Herkullista uutta vuotta,

Kirsi =)

29.12.2009 12:30

Valittaminen loppu nyt

Oletko huomannut valittavasi paljon? Jokainen voisi miettiä sitä hetken. Tuntuu välillä, että varsinkin suomalaisten small talk on usein valittamista. Mistäpä sitä muusta puhuisikaan kuin huonosta säästä, märistä sukista, väsymyksestä, myöhästyneestä vr:n junasta, tylsästä arjesta ja ärsyttävistä ihmisistä. Valittaminen on kieltämättä välillä hauskaakin, mutta kuka jaksaa kuunnella ihmistä, jolla asiat ovat aina huonosti. Vali vali. Itsekin tässä valitan.

Nyt tulevana vuotena lupaan pyrkiä yhä positiivisempaan ajatteluun ja minimoida valittamisen!

Tai liittyä kuoroon: http://www.youtube.com/watch?v=ATXV3DzKv68

Optimistista uutta vuotta kaikille,

Iina

25.12.2009 10:50

Unimaiset hottikset

Parnassus2

Tänään ensi-iltansa saava The Imaginarium of Doctor Parnassus -leffa tuo edesmenneen Heath Ledgerin valkokankaalle viimeisen kerran. Eikä Heath ole elokuvan ainoa silmänilo, sillä samassa roolissa sulostuttavat niin Johnny Depp, Jude Law kuin Colin Farrell.

Parnassus
Kuumasta kastistaan huolimatta elokuvaelämys jää unimaisen oudoksi kokemukseksi. Muun muassa Monty Pythoneista tunnetun Terry Gilliamin ohjaus on kuin surrealistinen sekametelisoppa, joka hämmentää (ja paikoin myös haukotuttaa) katsojaansa. Jos David Lynch tapaisi Tim Burtonin, tuloksena olisi luultavasti tämä Gilliamin mielikuvituksellinen parituntinen.

Elokuva kertoo tohtori Parnassuksesta (Christopher Plummer), joka pyörittää satumaista show-vaunuaan ympäri Englantia. Lavalla oleva peili toimii porttina toiseen todellisuuteen (vai kävijänsä omaan mielikuvitukseen?), johon pahaa-aavistamaton katsoja toisensa jälkeen astuu sisälle.  Parnassus-parkaa piinaa nuorena tehty sopimus paholaisen (Tom Waits) kanssa. Paholainen lupasi hänelle ikuisen elämän sillä ehdolla, että saa itselleen tohtorin tyttären tämän täytettyä 16 vuotta. Kun suloinen Valentina (Lily Cole) saavuttaa maagisen luvun, tohtori solmii hädissään uuden sopimuksen pirun kanssa.

Jo entuudestaan sekavaa juonta tulee vielä sekoittamaan paholaisen lähettämä salaperäinen ”hirtetty mies” eli Tony (Ledger/Depp/Law/Farrell). Pienessä sivuosassa vilahtaa myös ensilevynsä julkaissut laulajatar Paloma Faith.

Jos pidät synkkävireisestä ja alitajuntaa kutkuttelevasta satumaailmasta, tämä leffa on sinulle. Jos taas lämpiät realistisille ja perinteisille romantiikkadraamoille, voit jättää tämän väliin. Hottiksista huolimatta.

Katso traileri www.doctorparnassus.com

Mitä mieltä olet, kuka leffan hottiksista on se kuumin?
Itse antaisin pisteet nousevalle nuorelle tähdelle, Andrew Garfieldille, joka voittaa varmasti monta sydäntä puolelleen leffan sympaattisena (ja sexynä) Antonina.

Kirsi =)

22.12.2009 13:49

Joululevyt hukassa?

joulukortti_res72

Joulu kolkuttelee ovelle, ja mikä ihaninta lunta on lähes koko maassa. Toivotammekin oikein ihanaa joulua teille kaikille täältä Cosmon toimituksesta. Mikäli joululevyt ovat päässeet hukkumaan vintin kätköille tai niitä ei ole koskaan ollutkaan, apu löytyy jouluradiosta.  Oletpahan sitten mökillä, autossa tai koneen äärellä Toivon tuottajien radiosta tulee joulumusiikkia 24/7.

Ihanaa, lumista, lämpöistä ja tunnelmallista joulua,

Inari

19.12.2009 14:32

Aktivisti edellä aikaansa

Renessanssin yleisnero Leonardo da Vinci tunnetaan lähinnä maalauksistaan, mutta harva tietää, että taiteen ja tieteen supermies oli myös kiihkeä luonnonsuojelija ja kasvissyöjä.

LeonardoEnsimmäistä kertaa suomeksi julkaistu Leonardo da Vinci työpäiväkirjat, Teos, valaisee miehen uskomatonta elämäntyötä ja radikaaleja ajatuksia niin maailmankaikkeudesta kuin ihmiskehosta.

Da Vinci oli aikansa kapinallinen.

1400-luvun lopun Euroopassa veget olivat harvassa, ja nämäkin muutamat poikkeustapaukset kieltäytyivät lihasta askeettisen elämäntavan vuoksi.  Leon päiväkirjoista selviää, että hänen syynsä olivat radikaalisti eettiset.

”Luonto on määrännyt, että elolliset ja liikkuvat olennot tuntevat tuskaa. Tuskan tarkoitus on elävän koneiston suojeleminen ja säilyttäminen, sillä liikkuminen voi vaarantaa tai särkeä sen”, da Vinci kirjoittaa.

Leonardon mielipide lihansyönnistä tiivistyy toteamukseen:

”Isännät syövät uskolliset työntekijänsä.”

Muistiinpanojensa perusteella Leo ei ollut ainoastaan kasvissyöjä, vaan pesunkestävä vegaani.

”Kuinka monelta riistetäänkään lupa syntyä!” hän kirjoitti kananmunista.

”Ihmiset kävelevät suurten eläinten iholla”, oli taas Leon näkemys härännahkapohjaisista kengistä, ja

”Lentävät eläimet kannattelevat ihmisiä sulillaan” höyhenpatjoista.

Renessanssineron päiväkirja on täynnä oivalluksia maan ja taivaan väliltä – loistolahja jokaiselle elämän mysteereistä kiinnostuneelle ajattelijalle.

Kirsi

17.12.2009 13:16

Kimono Fusion

Jos eksyt Tukholmaan jouluostoksille ja sinulla on aikaa kierrellä muuallakin kuin putiikeissa, suosittelen retkeä Skeppsholmeniin. Tukholman Östasiatiska Musee’etista löytyy mielenkiintoinen Kimono Fusion -näyttely, joka on avoinna vielä 10.1.2010 saakka.

Kuvassa Takyua Angel

Kuvassa Takyua Angel

Kimono Fusion esittelee perinteistä japanilaista kimonokulttuuria, joka sekoittuu tämän päivän Japanin alakultuureihin kuten mangaan ja katumuotiin. Museossa on nähtävillä upeita vintage-kimonoita ja geishojen asusteita, joita on sekoitettu Japanin kuumimpien nuorten suunnittelijoiden töihin käsityötä ja perinteitä vaalien. Erityisesti Takyua Angelsin upeat luomukset ja Shin Tanakan hip-hop-origamit tekivät vaikutuksen allekirjoittaneeseen, vaikken mikään Japani-fani olekaan!

origami

Shin Tanakan origameja voi askarrella myös itse.

anna

16.12.2009 14:32

Robbie ruudussa

Kuva: EMI

Kuva: EMI

Kaikki Robbie Williams fanit huomio! Tänään (16.12) kaikkien aikojen ihanin namu hurmaa Maria!-talk show´ssa eli kääntäkäähän kaikki klo 22 toosanne Neloselle. Pakko sanoa, että olen niin kade. Robbie antaa haastatteluja vain hyvin harvoille, joten täytyy tosiaankin jututtaa Mariaa, miten hän sai hurmattua miehen. Ehkä Cosmonaisen asenteesta oli jotain apua… Toivottavasti – silloin meilläkin olisi  joku päivä mahikset haastatteluun.

Sitä odotellessa tyydyn kuolaamaan ruutua,

Inari

14.12.2009 16:52

SATC 2

SATC2

Miksi ei ole jo kesä! MIKSI?! Toimituksessa ei millään maltettaisi odottaa uutta Sex and the City 2 -leffaa, jonka ensi-iltaa on lupailtu kesäkuulle 2010.

Odotetun elokuvan juonta on varjeltu supertarkkaan, eikä sisällöstä ole esitetty kuin arvauksia. Huhujen mukaan kakkososassa Carrie ja Mr Big joutuisivat taloudellisiin ongelmiin ja mahdollisesti muuttaisivat kokonaan pois Amerikasta. Toisten arvailujen mukaan Mr Big taas sortuisi pettämään vaimoaan. Myös Charlotten ja Harryn avio-onneen on povattu säröjä. Todellisuudessa nämä juonikuviot ovat tosiaankin vain huhuja, sillä käsikirjoitusta on piiloteltu kaikilta ylimääräisiltä silmäpareilta.

Jäämme odottamaan trailereita!

anna

14.12.2009 15:36

Petehän se…

Ailuska arvasi ihan oikein, sillä Pete Parkkonenhan siellä rappukäytävässä piileskeli Inarin ja OP:n takana. Peten lisäksi bileissä näkyi myös muita artisteja, joiden tervehdykset tosiaan näette sitten CosmoTV:ssä hieman lähempänä joulua.

Ihanaa talvista viikkoa kaikille!

anna

PS. Ailuska, vilkaise sähköpostiasi. :)

11.12.2009 16:57

Usko itseesi, se kannattaa

kuva: Misty Friday Films

kuva: Misty Friday Films

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisen unelman voi toteuttaa, jos siihen vain uskoo tarpeeksi. Tämänviikkoinen elokuvaelämykseni vain vahvisti tätä ajatusta. Kävin katsomassa 22-vuotiaan Miika Ullakon ohjaaman Mitä meistä tuli -elokuvan. Parituntisen leffan teko oli ollut kundin unelma jo vuosikausia, joten hän tarttui tuumasta toimeen. Rahoituksen ei annettu kaataa hommaa, vaan parituhatta euroa kerättiin kokoon kesätöistä ja pullokuiteista. Näyttelijäntyöt toteutettiin yli 300 talkootyöläisen voimin ja tarina kuvattiin tavallisilla kotivideokameroilla.

Valmistuessaan pätkä on kerännyt kunniaa  mm. Shanghain, Ranskan, Saksan, Etelä-Afrikan ja Irlannin elokuvafestareilla. Miikan siis kannatti uskoa unelmaansa.

Valitettavasti  elokuva tulee Suomessa alustavasti valkokankaille vain Helsingissä (ensi-ilta tänään 11.12. Kinopalatsissa), mutta mikäli saatte leffan myöhemmin käsiinne vaikka dvd:llä, suosittelen ehdottomasti katsomista.

Juoni käsittelee koulukiusaamista ja ystävyyttä eli on ajankohtainen, mutta ei sinänsä kovin kummoinen. Kiinnostavampaa onkin todistaa, miten näin pienellä budjetilla ja alkeellisilla välineillä on voitu saada aikaan niinkin aitoa elokuvatunnelmaa.

Ottakaahan muutkin elokuvaohjaamisesta kiinnostuneet mallia!

Ihanaa viikkistä,

Inari