Otin viikonloppuna ensimmäisen askeleen kohti uudenvuodenlupaukseni lunastamista: heitin tanssikengät kassiin ja lupasin niille, että pian ne pyörähtelevät elegantisti swingin tahtiin – toivon mukaan tietysti omissa jaloissani.
Viikonlopun ohjelmassa oli balboan pikakurssi. Pikakurssi siksi, että jo viikon päästä Helsingin täyttää kuumat swingbileet, kun Helsinki Balboa Exchange 2010 -tapahtuma kerää alan harrastajia ympäri maailman. Tuskin olen siihen mennessä vielä parhaassa terässä, mutta ainakin perusaskeleiden verran aion osallistua rientoihin.
20-luvun Kalifornian ahtailla tanssipaikoilla kehitetty balboa kuuluu niin kutsuttuihin lähikontaktilajeihin. Toisin kuin muissa swingtansseissa, balboassa on kontaktipintaa partneriin – ja paljon. Tanssi ei ole ehkä ulkoisesti näyttävin, mutta varmasti pehmeä lasku swingin maailmaan. Luulo ei olisi voinut olla kauempana totuudesta.
Pian huomasin, että balboa on kaikkea muuta kuin pelkkää mieheen nojailua hyvän musiikin tahdissa. Tanssin juju on jatkuva syke, joka saa “rintataskussa olevan kolikon hyppimään”. Tähän kun yhdistää vitosen noppakuviota seuraavat perusaskeleet omien kenkien kokoisella alueella, sekä naiselle välttämättömän taidon herkistyä viejän eli miehen pienimmällekin liikkeelle, olinkin jo hiestä märkänä. Eikä opettajan ohjeistus “Naiset laittaa vaan silmät kiinni ja seuraa eikä ajattele” helpottanut tilannetta. Päinvastoin, se sai ihokarvat nousemaan pystyyn. Mutta kun lopulta, tuntien tankkauksen jälkeen, onnistuin jotenkin sisäistämään ja nielemään ajatuksen, tapahtui ihme: tanssi muuttuikin nautinnoksi.
Tajusin, miten huojentavaa onkaan heittää ohjat toiselle ja vaan olla vietävänä. Tyhjä pää ja tahdoton mieli eivät ole ehkä jokapäiväinen tavoitetila, mutta paritansseissa ne ovat avain naisen nautintoon. Ja kun yhteinen syke löytyy ja oma noppakuvio on hallussa, muu maailma katoaa. Sain vasta pienen makupalan tulevasta, mutta nyt jo tiedän: tätä herkkua on saatava lisää!
Kirsi
Posted by Anna
Tagit: harrastukset
