23.3.2010 17:51

Pihla Viitala – Kulissien takana!

Uusimmasta (huhtikuu/10) Cosmosta voitte lukea maamme tämän hetken hehkuvimman naisstaran eli Pihla Viitalan haastiksen. Halusimme kuvata ja haastatella Pihlaa laajemmin Cosmoon, koska mielestämme kansainväliseksi Shooting Starsiksi valitussa naisessa on juuri sitä jotain – säihkyvää ja samalla syvällistä – mitä jokaisessa Cosmonaisessa.

Tässä muutama shotti Pihlan kuvauksista kulissien takaa. Nainen osoittautui mitä ihanimmaksi energiaperhoseksi, jonka kanssa olisi voinut viettää mielellään vielä toisenkin päivän. Sen lisäksi hänestä löytyi kansainvälistä glamouria, jonka avulla olisi haastanut vaikka Sienna Millerin.

Tällä hetkeä Pihlaa voi muuten ihastella Paha maa -elokuvassa, joka pyörii leffateattereissa.

Suosittelen :)

Inari

Kuvaustauolla Pihla viihtyi parhaiten omissa kumisaappaissaan.

Kauneustoimittajamme Heidi Valtonen (oik.) stailasi Pihlan. Yhteensä kuvauksia varten haettiin viitisen eri asukokonaisuutta ja loppujen lopuksi kuvasimme kolme.

Kuvaukset kestivät meikin ja hiustenlaiton kanssa neljä tuntia. Lehteen kuvia tuli kaksi.

Välillä meikkitaitelija Heidi Reponen ehosti Pihlan meikkiä.

Kuvausten jälkeenkin Pihla jaksoi vielä hymyillä, vaikka tiedossa oli vielä parin tunnin haastattelu-sessio.

Posted by inari.fernandez

Tagit: , , ,

Kommentit

Korjausta

Ehkä tuo elokuva on kuitenkin Paha perhe.. Paha maahan on Aku Louhimiehen elokuva, joka ilmestyi jo muutama vuosi sitten. ;)

maija

Se leffa on Paha Perhe eikä Paha Maa.

Jätä kommentti