Pohdiskelimme tänään toimituksessa kevytsuhteen kaavaa. Siis tiedättehän, kevytsuhdehan on sellainen suhde, joka on tarkoitettu vain hauskanpitoon. Suhde, jonka ei ole tarkoituskaan päättyä alttarille. Kevytsuhteeksi luokitellaan esimerkiksi lomaromanssit tai laastarisuhteet. Kumpikin saa suhteesta jotain, oli se sitten seksiä, matkaseuraa, hellyyttä tai vaikkapa harrastuskaverin. Kuitenkin yhteisessä tiedossa on, ettei suhteella ole tulevaisuutta. Kevytsuhdetarinoita on varmasti monenlaisia, ja on osa harmittomiksi säädöiksi tarkoitetuista suhteista päätynyt sinne alttarillekin asti.
Aihe on niin mielenkiintoinen, että tästä on kuultava lisää. Haluaisimme kuulla kokemuksianne kevytsuhteista. Kerro oma tarinasi ja osallistu samalla arvontaan. Kaikkien tarinansa jakaneiden kesken arvomme kaksi “I love you, man” -komediaelokuvadvd:tä ja kolme romanttista kirjapalkintoa. Kommentoi 6.4. mennessä.
Hauskaa viikonloppua!
anna
Posted by Anna

Kommentit
Muistan ensisuhteeni joka oli niin rento, että oikein nukutti. Poika oli liian kiltti ja kunnollinen, ei siitä tullut mitään paria suukkoa enempää mutta mitä tämä tekikään 20 vuoden jälkeen? Soitti ja kysyi muistanko hänet, toki muistin mutta olin aviossa ja lapsikin, olen edelleen aviossa ja lapsikin jo 21 vuotias. Naurattaa koko muisto.
Minulla ei oikeastaan ole mitään erikoista tarinaa kevyistä suhteista, koska ensimmäinen suhde jonka aloitin, kesti pitkään ja se ei ole vieläkään loppunut
Kevytsuhteeksi se oli tarkoitettu, mutta tulimme niin hyvin toimeen, että ei järkeä. Nyt seitsemän vuotta yhdessä <3
En harrasta kevytsuhteita :/ Tietysti kaikki suhteet alkavat kevyesti, mutta perimmäisenä minulla on siinä aina se kysymys, että jos tämä olisi se juuri oikea minulle
Erosin vuosi sitten pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Pari viikkoa eron jälkeen matkustin kotipaikkakunnalleni lomailemaan ja siellä baarissa tapasin miehen, jonka kanssa päädyimme samaan osoitteeseen jatkamaan iltaa. Tämän jälkeen tapailin häntä parin kuukauden ajan, kunnes hän sitten kertoi tavanneensa tytön, jonka kanssa alkoikin seurustella. Tuon parin kuukauden aikana pääsin kuitenkin pahimman yli tunteissani ja huomasin olevani haluttu toisen miehen silmissä. Myös hän sai varmuutta naisten tapailuun sekä rohkeutta sen todellisen misun iskemiseen, joka oli jäänyt hänen mieleensä. Rohkaisimme siis toisiamme elämässä eteenpäin
Heips! Kyllä minä ainakin olen vakavassa parisuhteessa ja olen tyytyväinen, vaikka välillä mietinkin olisiko hauskaa jos olisin juuri ks kevytsuhteessa.. Mutta olen nyt onnellinen ja hauskaa voi pitää myös pelkästään tyttöporukassa ilman miehiä. Vai mikä on teidän mielipide?