(c) Aki Roukala
Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä voin kesken työpäivän laittaa luurit korville ja työntää tietokoneen cd-pesään haluamani levyn – ja kadota hetkeksi. Jotkut levyt kelpaavat taustamusiikiksi, kun plärään nettiä tai silmäilen sähköpostia. Jotkut levyt vievät niin vahvasti omaan maailmaansa, että avokonttorin hälinä katoaa ympäriltä ja jään tuijottamaan ikkunasta ulos, mitään näkemättä.
Olavi Uusivirran viime viikolla ilmestynyt uutuus Preeria on tällainen “kaikki tai ei mitään” -pläjäys.
Ensimmäisen biisin soidessa vaivuin kuvitteellisen auton nahkapenkille, jonka auringonpaahtama penkki poltti paljasta reittä. Näin tummanruskealla ja sinapinkeltaisella sisustetun 70-luvun kerrostaloyksiön vakosamettisohvineen ja okranvärisine Salvador Dali -julisteineen. Haistoin leirinuotion ja kesäyön. Erityisesti sen helteisen viime kesän yön, jolloin palasin salaisesta kohtaamisesta kotiin ja ajoin autolla liikenneympyrää ympäri uudestaan ja uudestaan, pitkittääkseni matkaa kahden maailman välillä. Sen olin jo unohtanut.
Suosittelen! TJEU: Jenni
anna
Posted by Anna
Tagit: arvostelut, levyt, musiikki
Kommentit
ELi ei tarvi enää miettiä ostaako vai ei: Ostettava on. Olavi = Ihana.
Eli ei tarvitse enää miettiä: Ostettava on. Olavi = Ihana.