Huomaa kauhistunut ilme.
Opin jälleen kerran kantapään kautta, miksi hyvästä luottokampaajasta kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain. Eikä ikinä kannata lähteä sooloilemaan vieraisiin tuoleihin, vaikka miten houkuteltaisiin.
Aivohäiriön ansiosta näytän omasta mielestäni tällä hetkellä siltä kuin päähäni olisi liimattu kuollut rotta. Soimasin itseäni koko eilisen illan, miksen koskaan uskalla sanoa mitään, vaikka ääni pääni sisällä huusi “laske ne sakset heti pöydälle ja peräänny kauemmas”.
Vaaranmerkit, jotka minun olisi pitänyt huomata… Muista sinä nämä:
1.) Tsekkaa ennen ajanvarausta, minkälaiset hiukset kampaajalla itsellään on. Entäpä muilla työntekijöillä? Usein kampaajat laittavat toistensa hiuksia, joten työntekijöiden tukkamalleista voi päätellä paljon.
2. ) Kuva ei aina tee autuaaksi, jos näette sen eri tavalla. Ensi kerralla minäkin osaan varmistaa kysymällä kampaajalta “mitä sinä näet tässä kuvassa?” Minä näin kerrostetun polkan luonnollisilla raidoilla, kampaajani näki jotain 70-luvun retropotan, Jari Litmasen ja Frendien Rachel-cutin välimaastosta, valkoisilla viiruilla.
3.) Viimeistään silloin, kun kuulet kampaajan suusta “oho” tai “onpa jännä” tiedät, että jotain epämieluisaa on tapahtunut. Vaadi heti tilannekatsausta! (Itse en tajunnut että “ohhoh, kylläpä sun tukka imee tosi paljon tätä väriä…” tarkoitti sitä, että hiuksista tuli paljon tummemmat kuin oli tarkoitus.)
Olen varma, että jokainen kampaaja haluaa nähdä asiakkaan tyytyväisen ja onnellisen hymyn tämän poistuessa kampaamosta. Kukaan meistä ei ole ajatustenlukija, siksipä vastuu hommasta on myös asiakkaalla. Minäkin muistan tämän nyt.
PS. Lupasin miehen mieliksi hankkiutua eroon otsatukasta, koska muistutan kuulemma liikaa äitiäni. (JAIKS!) Mutta mitäpä mies sanoi eilen uuden lookkini nähtyään: Vau, sä näytät ihan Paula Koivuniemeltä…
Tyyppejä on oikea määräkin, mutta kuka mahtaa olla kuka…? Löysin itseni heti. 
