Tätä hetkeä ehdin jo odottaa innosta kihisten: että pääsisin näkemään ihanan Tim Burtonin ohjaaman leffan ihanasta Liisa Ihmemaassa -sadusta. Ja kyllä, odotus kannatti. Burton on keitellyt hyvin omannäköisensä keitoksen rikkaasta ja hauskasta klassikosta. Ja mikä parasta, 3-D-versiossa satu tuntuu tulevan iholle asti.
Kun kysymys on Burtonista, tämä Liisa Ihmemaassa ei tietenkään ole se alkuperäinen tarina. Nyt Liisa (Mia Wasikowska) on 19-vuotias nuori nainen, joka on menettänyt isänsä ja jota jo taivutellaan menemään naimisiin. Mutta toki tuttuakin löytyy: kihlajaisjuhlissa Liisa näkee oudon näyn, pikkutakkiin pukeutuneen jäniksen, lähtee jahtaamaan tätä ja tietenkin tipahtaa kaninkoloon. Liisa ei itse muista käyneensä Ihmemaassa lapsena, vaikka onkin nähnyt paikasta ja sen hahmoista unta koko ikänsä. Sen sijaan Ihmemaan asukit muistavat hänet hyvinkin ja odottavat naista pelastamaan maan Punaisen kuningattaren hirmuvallasta.

Parhaat roolityöt tekevät (yllätys yllätys) Johnny Depp lespaavana Hulluna Hatuntekijänä ja ohjaajan siippa Helena Bonham Carter isopäisenä ja ilkeänä Punaisena kuningattarena. Ja sen enempää spoilaamatta pakko kehua loppuratkaisua, jossa on todellsista girlpoweria. Go, Liisa, go!
Mikään lastenversio Burtonin leffa ei tietenkään ole, mutta suosittelen lämpimästi kaikille visuaalisuudesta ja mielikuvituksesta kiksejä saaville nuorille ja aikuisille.
XXXHeli
Kerro meille mikä on lempisatusi tai satuhahmosi ja osallistu arvontaan! Kirjoita vastauksesi kommenttilootaan, äläkä unohda sähköpostiosoitettasi.
Kaikkien 19.3. mennessä kommentoineiden kesken arvomme Liisa Ihmemaassa -elokuvahenkisiä hiirimattoja, rannekelloja ja muistikirjoja.
