Tagillä ‘bileet’

22.1.2010 14:05

Perjantain hummus!

COS1208200D.jpg

i<3hummus

Kannattaa kokeilla esimerkiksi tälläistä ohjetta:

2 isoa valkosipulin kynttä, 1 tölkki kikherneitä, 2 rkl sitruunamehua, 3 rkl oliiviöljyä, 1 tl kuminaa, 2 tl tahini-tahnaa, 3 rkl vettä, 3 rkl persiljasilppua, 1/2 tl suolaa, ripaus pippuria

Hienonna valkosipuli, valutetut herneet, sitruunamehu, öljy ja kumina. Lisää sitten vesi, persilja, suola ja pippuri. Todella helppoa.

Suosittelen!:) IIna

13.1.2010 18:53

Vuoden parhaat bileet!

Hei kaikki ihanaiset,

Haluatteko päästä mukaan yksiin vuoden parhaimmista bileistä? Hennessy Artistry järjestää jälleen pirskeet Apollo-clubilla. Viime vuonna yleisöä ihastuttivat esityksillään muun muassa Kat DeLuna ja M. Pokora, ja tällä kertaa bileiden artistina on brittiläinen super girl Paloma Faith (kuvassa).

Kuva: Sony Music

Kuva: Sony Music

Cosmon toimitus jammaili viimeeksi bileissä pilkkuun saakka, ja voimme taata, että ilta oli todellakin cool. Jos siis haluat olla mukana menossa, on aika muistella edellisen vuoden bileitä. Kerro meille hauskin biletarinasi vuodelta 2009, ja voit saada itsellesi ja ystävällesi kutsut Hennessy Artistry -bileisiin. Arvomme kaikkien blogikommenttiin tarinansa jättäneiden kesken viisi avec-kutsua. Toimi siis nopeasti (viimeistään 1.2. mennessä), koska bileet ovat jo 12.2. Voittajille ilmoitamme sähköpostitse.

Bileterkuin,

Inari

Ps. Bileet järjestetään Helsingin Apollo-clubilla perjantaina 12.2.  Lippuja voi myös ostaa Lippupalvelusta.  Cosmopolitan ei osallistu voittajien matka- tai muihin kustannuksiin. Tilaisuus on K-20.

10.12.2009 14:03

Tip tap

sony_levari

Piipahdin eilen CosmoTV:n possen kanssa Sony Musicin legendaarisilla glögeillä. Levy-yhtiön toimistolla oli varsin tonttuisa fiilis. Inari ja OP saivat muutaman mielenkiintoisen artistin saarrettua pikahaastista varten. Joulutervehdykset lukijoille näet CosmoTV:stä lähempänä aattoa.

Kukahan tässä mahtaa olla jututettavana...?

Kukahan tässä mahtaa olla jututettavana...?

Levypalkinto luvassa ensimmäiselle, joka tunnistaa (tai arvaa) kuvassa haastattelussa olevan artistiherran! Ehkä maihareista saa jotain vinkkiä… ;)

anna

27.11.2009 17:39

Radio Gaala

Piipahdin eilen Helsingin Apollo-yökerhossa RadioMedian järjestämässä RadioGaalassa, jossa palkittiin radio- ja musiikkialan osaajat ja tähdet. Muutama kuva tuli illan aikana näpättyä.

Apollossa oli heti alusta alkaen mahtava fiilis. Tässä vielä tunnelma on odottava...

Apollossa oli heti alusta alkaen mahtava fiilis. Tässä vielä tunnelma on odottava...

Sitten lavalle nousi tuttu parivaljakko. Illan juontajina toimivat Heikki Paasonen ja Ellen Jokikunnas

Sitten lavalle nousi tuttu parivaljakko. Illan juontajina toimivat Heikki Paasonen ja Ellen Jokikunnas

Doom Unit herätteli yleisön buffet-pöydän äärestä lavan reunalle.

Doom Unit herätteli yleisön buffet-pöydän äärestä lavan reunalle.

Välillä jaettiin vähän palkintoja. Radio Rock pokkasi muun muassa Vuoden Radiopromootio -palkinnon ja mikkiin hönkivä Sami Tenkanen, jonka takana piileskelee Jone Nikula.

Välillä jaettiin vähän palkintoja. Radio Rock pokkasi muun muassa Vuoden Radiopromootio -palkinnon ja mikkiin hönkivä Sami Tenkanen Vuoden Ohjelmapäällikkö -pystin. Takana piileskelee Jone Nikula.

NRJ:n aamupojilla oli aivan järjetön meno.

NRJ:n aamupojilla oli aivan järjetön meno.

Vuoden kotimainen artisti: Chisu

Vuoden kotimainen artisti: Chisu, kuva: RadioMedia

Anna Abreu viihdytti yleisöä tällä kertaa akustisesti.

Anna Abreu viihdytti yleisöä tällä kertaa akustisesti.

radio_anna2

Vuoden radiojuontaja -palkinto meni Radio SuomiPOPin Jaajo Linnonmaalle.

Vuoden radiojuontaja -palkinto meni Radio SuomiPOPin Jaajo Linnonmaalle.

Onnea kaikille voittaneille!

Mahtavaa viikonloppua toivottaa
anna

20.11.2009 16:18

Aussome tukka

aussie-002

Näin pikkujoulujen kynnyksellä en olisi voinut parempaan aikaan saada testattavakseni Aussien Aussome Volume -sarjan shampoota ja hoitoainetta. Nämä aussi-ihmeet lupaavat tehokkaasti pestä tukasta pois rasvaisuuden ja hiustuotteiden jäänteet, jotka yleensä latistavat hiusta.

Testasin kumpaakin eilen ennen siirtymistä NRJ Fashion Awardseihin (joista voi muuten lukea lisää Tyylitutkan puolella) ja hiukset tuntuivat todella kevyemmiltä ja virkeämmiltä. Putipuhdas tukka oli helppo muotoilla kuohkeaksi surffitukaksi. Hiukset myös tuoksuivat ihanalta.

Muhkean biletukan salaisuus on siis pesussa, sillä putipuhtaaseen tukkaan on helpompi saada nostetta. Jättiläiskampauksen teen föönaamalla hiukset pää alaspäin, tupeeraamalla kevyesti takaraivolta ja kiinnittämällä kampauksen hyvällä hiuskiinteellä.

Mikä on sinun bilekampauksesi salaisuus?

Kaikkien 29.11. mennessä kommentoneiden kesken arvomme kymmenen Aussie-tuotepakettia, johon kuuluu Aussome Volume -shampoo ja -hoitoaine.

Säpäkkää viikonloppua kaikille!

anna

15.10.2009 10:37

Party party

Avec-kutsun Uniikin levynjulkkaribileisiin voittivat:
MiKi, Pyry, Simo Heilakka, Katja P. ja Marianne.

Voittajille on lähetetty sähköpostia. Kannattaa vastata nopsasti, sillä bileet ovat ensi keskiviikkona. Olisi kurjaa, jos pääsylippu olisi silloin vielä postissa. ;)

T: anna

8.10.2009 09:39

Juokse Poika Juokse

danretro

Kapasiteettiyksikkö-fanina intouduin välittömästi, kun sain tiedon Uniikin uudesta levystä Juokse Poika Juokse, joka ilmestyy kauppoihin ensi keskiviikkona. Herran edellisestä albumista kun on kulunut aikaa jo nelisen vuotta.

Uuden levyn hiominen kannatti ja artisti on tulokseen syystäkin hyvin tyytyväinen. Kyseessä ei Uniikin omien sanojen mukaan ole “mikä tahansa tavallinen Suomi-rap-albumi”. Levyä on hiottu tarkoituksella pitkään, jotta lopputulos olisi artistin näköinen eli sydämeltään utelias ja positiivinen. Juokse Poika Juokse ei myöskään ole pelkkä bailulevy. “Luvassa on jotakin, mitä tässä genressä ei ole vielä kuultu”, Uniikki lupaa. Levyllä kuullaan myös vierailevia artisteja kuten esimerkiksi Elastista, Jane-yhtyeestä tuttua Miaa ja Jimi Pääkalloa.

Kuuntele uuden albumin eka sinkku “Myrskyn silmäs f/Mia” ja kerro kolahtaako? Kaikkien 13.10. mennessä kommentoneiden kesken arvomme viisi avec-kutsua Uniikin levyjulkkaribileisiin, jotka järjestetään Helsingin The Circus -yökerhossa 21.10. klo 22 alkaen. Huomaa, että tilaisuuden ikäraja on K-18. Kutsut toimitetaan postitse.

Uniikin sanoin: “Mä haluan, että kun ihmiset tulee mun keikalle, ne voi unohtaa kaiken muun ja päästää irti arjesta”.

Kannatetaan!
anna