Tagillä ‘kesä’

28.6.2010 14:08

Hyvässä seurassa

Vietettyäni viisi ihanaa päivää kesämökillä saavuin eilen iltayön hämärässä viileään kaupunkikotiin sisustusideoita pursuten. Rakastan mökkifiilistä, joka syntyy hieman eripari astioista, kirjavista räsymatoista, kynttilälyhdyistä ja torkkupeitoista. Miksi ihmeessä kesämökki-fiilistä ei voisi vaalia kaupunkikerrostalossakin?

Pitkään himoitsemani ihanat Marimekon Oiva Hyvässä seurassa -astiat Siirtolapuutarha-kuosilla pääsevät koristamaan kesäaamujani pikimiten. Kun vielä ymmärtäisin herätä aamulla sen verran ajoissa, että ehtisin nauttimaan aamukahvin vehreällä parvekkeella.

10.6.2010 16:49

Puistolounas

Kesän ensimmäinen lounas nautittu viereisessä puistossa. Miten se onkin niin, että evässämpylä maistuu aina vähän paremmalta ulkoilmassa.

14.5.2010 15:07

Aivan se ja sama

Duffy meets Amy Winehouse Uusi-Seelannissa: Gin Wigmore.

Olen nyt taistellut uuden Photoshopin ja Youtuben kanssa melkein kaksi tuntia. Tuloksetta. Ketuttaa niin, että pää räjähtää kohta. Oli tarkoituksena tehdä teille hieno kuva Gin Wigmoresta. En onnistunut. Ja sitten piti upottaa seuraksi samaisen laulujaneitosen Oh My -musavideo. Ei onnistunut sekään. Sain aikaiseksi koodimössöä ja vinksallaan olevia muka-polaroidkuvia. Hävettää.

Sen sijaan, että saisin massivisen raivokohtauksen ja raahautuisin taittajamme työpöydän ääreen itkemään surkeita photaritaitojani, aion tylysti nostaa kytkintä. Ulkona on kuulkaas helle, ja Suomen suvi on aivan liian lyhyt typeriin kuvankäsittelukilareihin.

PS. Jos joku nyt muka sattuu koneen äärellä nököttämään niin käykööt katsomassa videon Youtubesta. Enkä muuten yhtään tykkää tyypeistä, jotka sanovat Ginin näyttävän ihan transulta.  Ite ovat. Nih.

6.5.2010 13:22

Elohiiren paluu

Viime kesältä tuttu harjoittelijanrääpäle, toimituksen kuopus on palannut Cosmoon ja tuo kaikille blogin lukijoille iloisia terveisiä opiskelun maailmasta!

Allekirjoittaneen vuosi on vierähtänyt niin nopeasti, että on vaikea uskoa uuden kesän olevan taas tuloillaan. Onneksi Cosmoon on aina yhtä mukava palata! Mielettömän kiireisen ja työntäyteisen lukuvuoden jälkeen töihin palaaminen tuntui lähes lomalta, vaikka vappurientojen jälkeinen väsymys kasvoilta varmaan vielä alkuviikosta paistoikin..

Vuoden aikana sain vihdoin kunnolla kiinni opiskelijaelämästä (yli vuosi siinä menikin). Toimitin myös lehteä, bloggasin, olin mukana järjestämässä aivan mielettömän hienoa tapahtumaa ja pääsin muutenkin osalliseksi kaikenlaisiin mielenkiintoisiin projekteihin ja kuvioihin.

Kulunut kevät jäi mieleen yhtenä elämäni hienoimmista, vaikka ajoittain raskaalta tuntuikin. Reissasin ympäri kotimaata, käväisin Lontoossa, sain uusia ystäviä ja tapasin paljon uusia ihmisiä. Opiskelijaporukkamme hitsautui kuluneen vuoden ja projektien aikana hienosti yhteen, ja odottelenkin jo tässä vaiheessa tulevaa syksyä innolla! (Jep, saatan olla vähän sekaisin päästäni..) Elohiirimäinen luonteeni ei kuitenkaan kestä paikoilleen jähmettymistä, joten olen tarttunut innolla työharjoittelun tarjoamiin haasteisiin kesän ajaksi. Taas kerran on tullut todettua, että töitähän jaksaa paiskia, kun oikeasti nauttii siitä, mitä tekee!

Kiireisellä lukuvuodella on ollut myös haittapuolensa. Tai haitta ja haitta, mutta on tunnustettava, että olen kevään aikana kotiutunut vähän turhankin tehokkaasti kulahtaneisiin mustiin neuleisiini ja tennareihini. Raahatessani muuttokuormaani Helsinkiin, sain pienimuotoisen kohtauksen havaitessani vaatekaappini sisältävän vain ja ainoastaan mustaa ja valkoista. Päätin siltä seisomalta hankkia edes yhden värikkäämmän vaatekappaleen, mutta toistaiseksi tällä saralla ei ole tapahtunut mainittavaa edistystä.

Yritän myös jatkuvasti piilotella kärsineen näköisiä kynsiäni, ja hiuksenikin kaipaisivat vaihteeksi jotakin muuta kampausta kuin “tuulentuivertama rokkiponnari”. Onneksi Cosmon maailmaan uppoutumisella on perinteisesti ollut hyvin positiivinen vaikutus meikäläisen ulkonäköön, eli taidanpa aloittaa noista hiuksista heti huomenaamulla.. mikäli siis onnistun heräämään edes puoli tuntia aiemmin kuin kaikkina muina päivinä tällä viikolla.

Toivottavasti teillä on mahdollisuus tehdä hommia, joista aidosti nautitte. Aurinkoista torstaita!

Aino

20.10.2009 16:24

Nyt kaikki liftaamaan!

Kokeilin tässä taannoin ensimmäisen kerran liftausta helpolla reitillä: Helsinki-Tampere-Helsinki. Odotimme kummassakin päässä puolisen tuntia, kunnes nappasi. Ensin pääsimme pakettiauton kyydissä Hämeenlinnan tienoolla sijaitsevalle huoltoasemalle, josta saimme kyydin helposti kyselemällä muutamilta asiakkailta. Matka meni mutkitta (lukuun ottamatta autonrenkaan puhkeamista Hämeenlinna-Tampere -välillä) ja aikaa kului yhteensä noin kaksi tuntia. Tampereelta pääsimme suoraan Helsingin keskustaan kahden afrikkalaisen pojan kyydissä. Kyyti meni rattoisasti Michael Jacksonia kuunnellen. Pojat olisivat heittäneet kotiovelle asti, jos olisi ollut tarve!

Totesin liftauksen mahtavaksi vaihtoehdoksi matkustaa. Matkasta tulee mielenkiintoisempi niin liftaajan kuin ajajankin näkökulmasta, kun tapaa uusia ihmisiä .  Ja tietenkin matkustaminen on täysin ilmaista! (jos ei halua tarjota kuskille vaikkapa pullakahveja matkan varrella…)

Nykyään monet ajavat yksin, joten kyllähän sinne aina pari liftaria mahtuu! Näin säästetään myös luontoa. Liftaus on varmasti turvallisinta kahdestaan. Liian isolla porukallakaan ei kannata, ellei nyt sitten niin onnista, että ilmainen bussi sattuu paikalle…

Iina

lifti

7.8.2009 15:06

Mikä on paras kesämuistosi?

Mars rannalle joka iikka.

Mars rannalle joka iikka.

Viimeistä viedään. Elokuun puoliväli kolkuttaa ovelle, enkä ole käynyt rannalla koko kesänä kuin kerran. Onneksi tänä viikonloppuna on luvattu aurinkoa ja lämpöä, joten voitte olla varmoja, että tämä nainen löytyy Lauttasaaren kallionkolosta seurana kasa naistenlehtiä.

Kävimme muuten Cosmotv:n kera katsastamassa Helsingin Hietalahden rannalla auringonpalvojien parhaat kesämuistot. Oma mielimuistoni on valoisa kesäyö mökkimme savusaunan terassilla: peilityyni järvivesi, eikä kiirettä minnekään. Mikä on sinun paras kesämuistosi?

Aurinkoista viikonloppua

Inari

Tags: kesäbileet, hietsu

6.7.2009 11:14

Maalaisromantiikkaa

Kaikkialla sadatellaan helteiden päättymistä. Koska olen istunut kaikki lämpimimmät päivät töissä ja viikonloppuisin nauttinut sateesta ja kylmyydestä, olen päättänyt, että kesä ei ole säätila, vaan asenne.

Pakkasinkin lauantaina pitkät housut ja fleecepuseron reppuun ja hyppäsin junaan kohti maaseutua. Hollolassa tarjolla oli savusaunan lämpöä ja sateen jälkeen tuoksuva vehreä luonto.

Sadepisaroita

Sadepisaroita

Savusauna lämpiää

Savusauna lämpiää

Kuulostaa varmaan aika mummomaiselta, mutta vannon, että rauhaisa viikonloppu maaseudulla piristää jokaisen Cosmo-naisen mieltä. Kerro, missä sinä olet rentoutunut kesän aikana!

Pirteää alkuviikkoa,
Anu

P.S. Jos et keksi, missä voisit nauttia  Suomen kesästä, katso toimituksen kotimaan matkavinkit heinäkuun lehdestä tai ehdota omaa lempipaikkaasi muille.

21.6.2009 23:25

Rantaelämää

Näyttäytyihän se aurinko vihdoinkin! Sunnuntai vierähti raikkaasta meri-ilmasta ja auringonsäteistä nauttien. Sitkeästi jätin huomioimatta jokseenkin vilpoisan merituulen ja sen, ettei bikineistä ollut hupparin ja leggingsien alla paljon iloa…

Kuvat ovat salaiselta paratiisirannaltani. Jos joku tunnistaa, ei saa paljastaa. ;)

laivat1

210620091391

21062009136

Huomiseksi luvattua hellettä odottaen,

Anna

18.6.2009 14:36

Railakasta mittumaaria!

frendit

Rentoa ja railakasta juhannusta kaikille! Toivottavasti sääennusteet tällä kertaa menevät pahasti metsään ja saisimme nauttia auringosta ja lämpimästä ihan koko Suomessa.

Itse tosin pelasin sen verran varman päälle, etten aijo lähteä mökkeilemään saatika telttailemaan. Jään viettämään elämäni ensimmäistä kaupunkijuhannusta autioituvaan Helsinkiin. Kokemus sekin! Ja jos ilmat sallivat taidan piipahtaa Linnanmäellä, jos kerrankin ei tarvitsisi jonottaa laitteisiin. Tosin jos sinulla on vinkata parempi idea, niin ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan.

Oletpa missä tahansa niin ihanaa juhannusta!

Anna & koko Cosmon toimitus

15.6.2009 11:10

Värikkäät karnevaalit

Upeeta, mahtavaa, että lauantaiselle Helsinki Samba Carnaval -karnevaalille ja kadunvaltaukselle suotiin aivan mahtava ilma. Sääennuste oli luvannut ukkosta, mutta onneksi se alkoikin vasta myöhemmin illalla. Oli niin mukavaa seurata kauniita pukuja yli 20 asteen auringon paisteessa jäätelöä syöden hyvän ystävän seurassa.

Karnevaaleja voisi olla enemmänkin kesällä, ihmiset tuntuivat olevan niin hyvissä fiiliksissä. Aurinkokin voisi näyttäytyä jatkossa enemmän :)

Innostuin ottamaan kuvia jokaisesta puvusta joita tuli vastaan eli antaa kuvien puhua puolestaan ;)

Aurinkoista kesää,

Tonja

carneval_net

karneval2_net1


carnaval3_net


carnaval4_net


carnaval_5_net