
"Paljon uutta ja näppärää nykynaisen arkikiireiden selvittämiseksi."
Kesämökin kirjahyllystä löytyi isomummin salainen aarre: Joka naisen niksikirja (6. painos – 1952, WSOY). Niksikirjaan on perheenemännälle parituhatta käytännöllistä neuvoa kodinhoidosta, ruuanlaitosta ja kauneudesta koonnut Maija Suova, ja täytyy sanoa, että näitä käytännöllisiä neuvoja luki mielellään myös allekirjoittanut. Tosin osa neuvoista oli sellaisia, etten välttämättä ihan ensimmäisenä lähtisi niitä kokeilemaan, kuten rasvaisen ihon pesemistä rikkisaippualla. Itseasiassa kirjaa selattuani huomasin, että aika moneen viisikymmenluvun perheenemännän salaiseen kikkaan kuuluu epäilyttäviä aineksia kuten rikkiä, ammoniakkia, suolahappoa ja vetyperoksidia. Mieleeni ei tosiaan tulisi raikastaa mattojen väriä ammoniakilla, tai harjata parkettia teräsvillalla…, mutta useita hyviä oivalluksia kirja tarjosi myös:
“Jotta hiukset tulisivat ilmavammiksi ja ne saisi helpommin kammatuiksi silloin kun ei ole aikaa pestä niitä, voi ne harjata karkealla ruisjauholla.”
Tosin, toisessa kohtaa kirjassa todetaan, ettei hiuksia tarvitse pestä kuin kerran kahdessa viikossa, ja silloinkin on “suhtauduttava suurella varauksella kaupassa myytäviin shampoopesuaineisiin ja käytettävä mieluummin boorivettä ja etikkaa”. Luulenpa, että omaan kuontalooni ei kahden viikon pesemättömyyden jälkeen auttaisi edes se rikkihappo.
Kaikille kotimartoille muuten tiedoksi pätkä kirjan esipuheesta:
“Myös uusia hyviä niksejä otamme vastaan ja lähettäjille maksetaan niistä palkkio. Kirjaa koskevat lähetykset pyydämme osoittamaan Werner Söderström Osakeyhtiölle, os. Helsinki, Bulevardi 12.”
Vink vink!
Ja jos sinulla on hyvä vinkki, niin jaa se toki myös meidän kanssamme!
anna
