Huh! Flowsta on selvitty ja ensimmäinen työpäivä on takana. Toinen rullaa jo rutiinilla. Viikonloppuna oli mieletön meininki ja täytyy vielä kehua, että kyllä Flow vaan on festareista kaikkein kaunein.
Poppi-prinsessa Robynista on todellakin kuoritunut tähti, ainakin elkeet olivat sen mukaiset… Haastattelut viivästyivät runsaasti aikataulusta, eikä tähti muutenkaan tuntunut olevan parhaimmalla päällä. Tosin, haastattelu tehtiin pienessä ikkunattomassa kontissa päälavan takana, joten kuumuus ja pauhaava musiikki saattoivat toki vaikuttaa asiaan. Robynin levytrilogian toinen osa, Body Talk pt. 2, julkaistaan 6.9. Olen saanut kuulla levystä jo hieman maistiaisia ja täytyy sanoa, että yhtä timanttista kamaa on luvassa kuin ensimmäiselläkin albumilla. Me likey!
Eeva ahkeroi Flowssa runsaasti CosmoTV-materiaalia, joten videohaastatteluja on luvassa pitkin syksyä. Ensi viikolla luvassa ainakin tyyligallupia ja ihanan Villa Nahin haastattelu. Jos syksyn muoti askarruttaa niin kannattaa klikata heti CosmoTV:n puolelle. Sieltä löytyy nimittäin nyt tyylivinkkiä syyskeleihin.








Tiedättekös sen fiiliksen, kun löytää aivan mahtavan levyn ja suupielet vetäytyvät voitonriemuiseen hymyyn? Olen viettänyt ylimääräisiä minuutteja parkkipaikalla, autossa istuen, vain saadakseni kuunnella vielä yhden 
