Tagillä ‘pelit’

12.12.2010 22:20

Night of the living dead

Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Sairasvuoteelta bloggaaminen on oli ihan kakunpala verrattuna siihen kiireeseen, joka puski päälle heti takaisin töihin päästyäni. Pienen muistikirjani sivuille on kertynyt jo vaikka kuinka monta merkintää asioista, joista haluan blogata, mutta siihen se onkin sitten jäänyt.

Tässä muutama kuva perjantaisista Housemarquen järjestämistä Dead Nation -pleikkapelin julkkaribileistä. Kuten kuvista ehkä ymmärtää, Dead Nationissa lahdataan eläviä kuolleita. Minulla oli kunnia päästä poseeraamaan kahden erittäin… ehh.. viehättävän zombieherran väliin. Toinen oli selkeästi maatunut hieman kauemmin kuin toinen, koska kuvaussession päätteeksi herra totesi, että hän aikoo olla minun tuleva vävyni. Hämmentävää…

Selkeesti vävymatskua, huonosta ihosta huolimatta.

Ryhmäpose zombietyyliin

 

10.10.2009 15:15

Yön lanteet

Eilinen perjantai-ilta kului harvinaisen hauskoissa merkeissä.

10102009446

"Mikä oli Irman tyttären nimi? Ai.. oliks sillä tytärkin?"

"Mikä oli Irman tyttären nimi? Ai.. oliks sillä tytärkin?"

Meillä pelattiin siis innokkaasti uutta Salatut elämät -lautapeliä, joka osoittautui superhauskaksi ajanvietteeksi. Vauhtiin päästyämme pelasimme viisi rundia peräkkäin, sillä emme malttaneet lopettaa. Pelin kysymykset, ja etenkin muistiin palautuvat kohtaukset, kirvoittivat makeita nauruja. Välillä ihmettelimme monttu auki, että kuka tämäkin tyyppi oli… Siis kuka hiiskatin Pete? Mikä oli Maaritin telkkarishown nimi, tai entäpä kuka muistaa Siljan amerikkalaista aviomiestä?

Kysymyksiä löytyy sekä ikivanhoista tapahtumista, että uusista juonenkäänteistä. Ja kuvaile kohtaus -kortit vasta hilpeitä ovatkin! Tätä suosittelen lämpimästi kaikille Salkkarifaneille – ihan koko perheelle!

Ja niille, jotka miettivät kummaa otsikkovalintaa; Yön lanteethan oli tietysti Inkan debyyttisinkun nimi! :)

Ihanaa lauantaita,
anna

1.9.2009 14:09

Jabeja, jabeja!

fight

Puoli vuotta sitten en tiennyt nyrkkeilystä yhtään mitään, sitten eräänä sunnuntaina mies käänsi kanavan Jimille ja tutustuin Contenderiin sekä Ultimate Fighteriin. Se oli menoa.

Xboxista pyyhittiin pölyt ja ensihätään hommattiin nyrkkeilypeli Fight Night round 3. Aluksi saamani tyttötasotukset unohtuivat, kun parin päivän harjoittelun jälkeen annoin miehelle köniin. Pleikkaa koko pienen ikänsä pelannut mies otti nokkiinsa niin, että lähti salamannopeasti pariksi tunniksi punttikselle. Minua nauratti.

Panokset kovenivat Fight Night round 4:n myötä, joka on muuten hidastempoisempi kuin edeltäjänsä, mutta realistisempi. Kolmosessa toiselta pystyi hakkaamaan naamanahan rullalle, nelosessa kanveesiin lyöminen on vaikeaa, mutta kun siinä onnistuu, ei sieltä niin helposti enää noustakaan. Myös hidastukset puuttuvat, mikä harmittaa, sillä onnistuneilla iskuilla oli kiva vähän ilakoida. Tytölle häviäminen ottaa miehelle aika koville.

En enää heilu kehässä kuin epileptisen kohtauksen saanut, vaan osaan oikeasti kohdistaa iskuja, ja muistan suojatakin välillä. Round nelosessa kun ei enää toimi “täysillä päin ja heilu kuin tuulimylly” -taktiikka. Päivittäisen (ja öisen) pelaamisen tuloksena peukaloni on kipeä, punainen ja turvoksissa. Mies katsoi peukaloani eilen ihailevasti ja lohdutti, että tattiohjaimeen tottuu ja kyllä se rakkokin siitä paranee.

Suosittelen pientä kehäsessiota kaikille stressistä kärsiville, sillä  mäiskintä rentouttaa!

anna, jonka suosikkiottelija on Pernell “Sweetpea” Whitaker

PS. Mäiskintäinnostuksen seurauksena mies on tilannut uuden television.. 42 tuumainen olohuoneen valloittaja saapuu tällä viikolla. Vihdoinkin Fight Nightin grafiikat pääsevät oikeuksiinsa. Ja hei työkaverit, ei tartte huomautella niistä silmäpusseista sitten maanantaina, jooko kiitti!

29.5.2009 13:09

Onko hän uusi J.Lo?

Jos on, Suomella on syytä olla ylpeä. Cindy Gomez on nimittäin ensimmäinen artisti, joka pongahtaa maailman tietoisuuteen kännykkäpelistä. Naisen eka sinkku Again & Again julkaistiin eilen Nokian Musiikkikaupassa. Samaisen biisin tahdissa voi pelata myös 11. kesäkuuta julkaistavaa N-Gagen Dance Fabulous -kännypeliä – Nokian kännyllä, tietysti.

Kuva: Nokia

Kuva: Nokia

Tapasin Cindyn eilen pelin lehdistötilaisuudessa The Tiger -klubilla Helsingissä. Torontolaiskaunottaressa ei ollut tietoakaan maailmantähtien elkeistä. Hän oli kuin kuka tahansa tuttavallinen kanadalaisneito, vaikka näyttikin tähdeltä tiukoissa trikoissaan ja fysiikanlakeja uhmaavissa kengissään.

Kuva: Kirsi-Marja Kauppala

Kuva: Kirsi-Marja Kauppala

Cindy kertoi löytäneensä erikoiset poponsa uuden kotikaupunkinsa Los Angelesin Melrose Avenuelta. “Nämä ovat uniikit. Ainoastaan Cherillä on kuulemma samanlaiset esiintymiskenkinä.” Mutta mikä onkaan kenkien käyttömukavuus? “Ne ovat oikeasti tosi hyvät jalassa!” Cindy vakuuttaa suklaasilmät kirkkaina. ”Niillä ei tosin kannata edes yrittää juosta”, hän nauraa.

Kuva: Kirsi-Marja Kauppala

Kuva: Kirsi-Marja Kauppala

Nainen vastaa itse omasta tyylistään, mutta kertoi olevansa kiitollisuudenvelassa brittisuunnittelija John Richmondille. “Miltei kaikki vaatteeni Again & Again -videossa ovat Richmondilta. Myös tämä takki on lahja häneltä.”

En voi välttyä Jennifer Lopez -mielleyhtymiltä, kun Gomezin musiikkivideo pamahtaa seinälle. Enkä peittää pienoista hämmästystä, kun Cindy nimeääkin suurimmiksi idoleikseen Edith Piafin, U2:n ja Coldplayn. Jälleen kerran hyvä opetus siitä, kuinka liian pikaiset johtopäätökset vievät metsään.

Vaikka Cindystä sitten tulisikin supertähti C.Go, yksi asia on ainakin varma: Jennifer saa edelleenkin diivailla rauhassa. Cindy on diivakisaan yksinkertaisesti aivan liian mukava.

Aurinkoisin viikonlopputerkuin,

Kirsi =)

P.S. Cindyn musiikkiin voit tutustua MySpacessa.