Aikamoista snobbailua. Luigina Lollo Rocco Ferrari Balboaksi ristimämme espressomasiinan specialkahvilähetys saapui tänään suoraan Italiasta (lue: Krunikan Cremasta). Laatikko täynnä ihanaa tummaa 100 %:sta arabicaa, Lucaffe espressokahvia, täydellisiin latteihin. Arkiaamuissakin saa olla vähän luksusta, eikös niin.
Tapaturmaisen sunnuntain (säästän teidät ällöiltä valokuvilta, joita oli ihan pakko kuitenkin ottaa) jälkeen maistuu lohturuoka. Paistettua halloumia, salaattia, kananmunaa ja uusia perunoita från Sverige. Heja!
Ei oikein voi puhua jauhopeukalosta, kun jauhoissa on kädet kyynärpäitä myöten ja oikeastaan koko keittiö on aika valkoinen. Amerikkalainen kattilaleipä herätti minunkin kiinnostukseni. New York Times teki leivästä jutun ja nyt siitä on syntynyt hitti ympäri maailmaa. Leivälle on omistettu kokonaisia nettisivustoja… Pakkohan sitä oli itsekin kokeilla! Yksinkertaista taikinaa kohotettiin yön yli kelmun alla ja aamulla päästiin leipomaan. Leipä valmistui tavallisessa kattilassa. Ja on muuten hyvää! Ohjeita on netti pullollaan. Itse bongasin ohjeen täältä.
Leipä paistui kuumassa kattilassa uunissa.
Mmm... Lämmin leipä.
Taikinaa olisi voinut vaivata vähän innokkaammin. Vähän jäi ilmakuplia.
Ranskalaista camemberttia ja omatekemää leipää. Nam! (sotkusta viis...)
Hyvinä aamuina työmatkareitti kulkee Helsingin söpöimmän kahvilan kautta. La Torrefazionen latte saa suun hymyyn, eikä vähiten siksi, että mukissa lukee “kahvisi valmisti tänään baristamme Jens”. Hih.
Perjantaina vietimme Helin läksiäisiä Tokyo55:ssa. Mokoma jättää meidät ja siirtyy ihan uusien haasteiden kimppuun – onneksi saman katon alle kuitenkin.
Kuten kuvista näkyy, minun kannattaisi harkita siirtymistä ruokabloggaajaksi. Ymmärrän kaivaa kameran esiin vain ja ainoastaan silloin, kun saan eteeni herkkulautasen. Toivottavasti Miinalla on kuvia myös pöydän toisella puolella istuneista.
Sairastuvan tapahtumista ei ole paljon kerrottavaa, kun eihän täällä mitään tapahdu. Auringonpaiste houkuttelisi ulos, mutta vilkaisu lämpömittariin tappaa ulkoiluhaaveet aika nopeasti.
Ennen tautia kävin tutustumassa hauskaan Retro-ravintolaan Espoon Leppävaarassa. 1980-luvun tyyliin sisustetusta raflasta saa kasariklassikkoruokia varsin kohtuulliseen hintaan. Ruoka oli todella hyvää ja eniten ilahdutti nuori ja superystävällinen henkilökunta. Kasarivibat jäivät selkeästi päälle, koska kotimatkalla mietin minne olen jemmannut äidiltä nyysimäni fondue-padan. Sehän vasta kasariklassikko onkin!
ei todellakaan ole ohi. Tässä taitaa olla nyt jonkun sortin kriisi menossa. Olen nimittäin todistettavasti kierinyt kokonaisen tunnin koirankarvojen keskellä jooga-asentoja tapaillen JA syönyt sushia. Kaksi kertaa. Jooga-dvd on ihan mielenkiintoinen. Ähkimisen jälkeen olo oli notkea ja jotenkin lämmin. (Veri kiertää kunnolla varmaan ensimmäiseen kertaan pariin vuoteen…) Sushista en ole vieläkään ihan vakuuttunut. Se on jotenkin… kalaisaa.
Siis mitä tuo keltainen oikein oli....
Yllytän jokaista teitä kokeilemaan tänä viikonloppuna jotain ihan uutta ja outoa. Ei jämähdetä, eihän!
Älä kokeile tätä kotona!
Tammikuun Cosmossa on aivan mahtava juttu Heidin detox-kuurista. Sen innoittamana ajattelin itsekin rohkaistua ja kokeilla aamupalaksi (lue: lounaaksi) jotain muuta kuin kahvia. En ole suuri avokadon ystävä, mutta sen terveelliset rasvat houkuttivat kokeilemaan viherpirtelöä, johon tulee avokadon lisäksi sitruunamehua, kiivejä ja luonnonjugurttia. Ei mikään maailman maittavin makupala.. Varsinkin, kun unohdin kiikuttaa pönikän jääkaappiin ja olen siis hautonut sitä käsilaukussani koko päivän. Saattaa olla, että mönjän puhdistava vaikutus perustuu tällä hetkellä jonkin sortin ruokamyrkytykseen, mutta hei, mausta viis kunhan se toimii.
EDIT/// Viisaampi juuri valisti blondia, ettei sitruunamehua saa laittaa maitotuotteisiin, koska se hapattaa maidon. Sitruunan kuori on sitten eri juttu. Ei ihme, että pirtelö maistuu vähän kummalle. 
Tulipahan testattua, ettei mun sisuskalut ihan pienestä säikähdä.
Bongasin mökkireissulla kaapinperukoilta mahtavan valikoiman vanhoja kahvipurkkeja. Retroin (ja jollain tapaa ihanasti rumin) Stockan ruskea 125v. juhlapeltipurkki pääsi sulostuttamaan talviaamujani kaupunkiin.
© Sanoma Magazines Finland Oyj
