Uusi “vauvamme” painoi pahvilaatikkoineen 4800 grammaa ja valloitti heti styroksista päästyään paikan keittiöstä, sekä sydämestä. Manuaalinen espressokeitin, tuttavallisesti Luigina, on uusi silmäteräni. Huomaan viettäväni keittokomerossa aikaa vain italialaisen kaunottaren kiiltäviä pintoja rätillä hellästi hyväillen.
Vaikka söpöt kukkakuppini eivät sovellu lainkaan oikeaoppisiksi espressokupeiksi, vaikka cremani on hassun väristä, eikä maitokaan vastaa “latte arten” vaatimuksia kunnollisesta mikrokuplavaahdosta, olen silti superinnoissani! Nähtäväksi jää jaksanko pulata Luiginan kanssa myös marraskuun pimeissä aamuissa…
















