Tagillä ‘televisio’

13.1.2010 12:51

P. Diddyn juoksupoika

IWantToWorkForDiddy_s1_Sean

Koukuttavia reality-sarjoja pulpahtelee ruutuun sellaista vauhtia, että alan tosissani harkita tallentavan dvd:n hankkimista. Tammikuun lopussa Subilla alkaa uusi sarja P. Diddyn juoksupoika (I want to work for P. Diddy), jossa siis nimensä mukaisesti etsitään musamogulille uutta assistenttia. Herralla kun pitää kiirettä musiikin, mutta myös muiden oheistoimintojen kanssa.  Tähdellähän on näppinsä pelissä myös muoti-, urheilu, tv- ja kosmetiikkabisneksessä.

Alkuasetelma on tuttu. Lähtöviivalle laitetaan kolmetoista assarikandidaattia, joista sarjan edetessä karsitaan jyvät akanoista. Ja tietysti, mitä pösilömpiä tyyppejä paikkaa havittelee, sitä hauskempaa katsojalla on.

Itse toivon koko sydämestäni, ettei räppäri kiinnitä huomiota pelkkään naamakertoimeen ja rintavarustukseen…

P. Diddyn juoksupoika Subilla 31.1. klo 17.

anna

4.1.2010 16:26

Missä on Herra Oikea?

Samaistutko Bridget Jonesiin? Etsitkö elämääsi täydellistä prinssiä? Vaatimuslistasi kasvaa vuosi vuodelta, eikä sopivaa kumppania tunnu löytyvän mistään? Deitit eivät koskaan suju niin kuin elokuvissa? Missä suklaa, ruusut ja valkoiset hevoset??

Jos nyökyttelet päätäsi niska kipeänä, suosittelen rauhoittumaan tänään television ääreen klo 22. Liv-kanavan dokumentti Liv D: Missä on Herra Oikea? lupaa pureutua juuri näihin ongelmiin.

Onko vika miehissä, olosuhteissa vai sittenkin meidän naisten kohtuuttomissa vaatimuksissa? Katso itse.

anna

16.12.2009 14:32

Robbie ruudussa

Kuva: EMI

Kuva: EMI

Kaikki Robbie Williams fanit huomio! Tänään (16.12) kaikkien aikojen ihanin namu hurmaa Maria!-talk show´ssa eli kääntäkäähän kaikki klo 22 toosanne Neloselle. Pakko sanoa, että olen niin kade. Robbie antaa haastatteluja vain hyvin harvoille, joten täytyy tosiaankin jututtaa Mariaa, miten hän sai hurmattua miehen. Ehkä Cosmonaisen asenteesta oli jotain apua… Toivottavasti – silloin meilläkin olisi  joku päivä mahikset haastatteluun.

Sitä odotellessa tyydyn kuolaamaan ruutua,

Inari

8.12.2009 17:09

Sutinaa!

kummankaa

Siivotkaa kalenterinne ens viikonlopun osalta kaikesta ohjelmasta nyt. Heti. Välittömästi! Anne ja Ellu ovat täällä taas!

Televisiokanava Liv aloittaa antennilähetykset perjantaina 11.12. ja sen kunniaksi klo 20 alkaen kanavan valtaa hulvaton kotimainen komediasarja Kumman kaa.

Jos et vielä ole seurannut ruotsinopettaja-Annen ja kouluterveydenhoitaja-Ellun reipasta menoa, niin nyt on korkea aika  tsekata mistä on kyse. Näiden mimmien elämään mahtuu miehiä ja ilmaisen viinan bileitä, jotka yleensä liittyvät toisiinsa vahvasti. Arkipäivisin leidit lusivat koululla, vaikka suurin osa työajasta meneekin juoruiluun ja työkavereiden (eli työn) pakoiluun. Moraalinvartijana toimii Annen veli Vesa, jota on pakko sietää, koska lähipiirissä on hyvä olla ainakin yksi mies, joka osaa korjata stereot.

Testaa Kumman kaa itse olisit >>>

Kumman kaa Livillä 11.-13.12. klo 20 alkaen.

Nyt äkkiä jotain sutinaa!

anna

10.11.2009 16:04

Putous

Heikki Paasonen jututtaa Putouksen näyttelijäkaartia.

Heikki Paasonen jututtaa Putouksen näyttelijäkaartia.

Terveisiä MTV3:n pressistä, jossa piipahdin aamulla kuulemassa mitä näköradion ihmeelliseen maailmaan kuuluu ensi keväänä.

Voin vinkata, että kivoja sarjauutuuksia on luvassa. Eniten odotan lauantai-illan puolitoistatuntista suoraa sketsiviihdeohjelmaa, Putousta. Mahtavasta näyttelijäkaartista löytyy suosikkini Elina Knihtilä, jonka nimi on mielessäni jo iskostunut synonyymiksi makeille nauruille.

Putous alkaa Maikkarilla tammikuussa 2010.

anna

29.10.2009 14:35

Ihan horroria

Kuva: Sub

Kuva: Sub

Halloweenin kunniaksi kannattaa linnottautua sohvalle, ellei sitten ole tiedossa jotain mahtavia naamiaisbileitä… (Jos on, niin kutsun voi lähettää myös mulle… ). Jos kuitenkaan bibiksiä ei ole tiedossa, on ihan varteenotettava idea käpertyä sohvannurkkaan tiirailemaan hyytävää kauhuleffaa.

Kulttimaineen saanut kasikytluvun kauhuklassikko Perjantai 13. päivä Subilla huomenna 30.10. klo 23:50.

Karmaisevaa kummajaisjuhlaa,
anna

26.10.2009 12:39

Onnea Simpsonit

Kuvat Sub

Kuvat Sub

simpsons2

Megasuosittu animaatiosarja Simpsonit täytää ensi kuussa 20 vuotta. Itse olen kuulunut sarjan hartaisiin seuraajiin alusta asti. Simpsonit olivat lapsuudessani Uuno Turhapurojen lisäksi tärkeä yhdistävä tekijä, joka sai isän ja tyttären sulassa sovussa samalle sohvalle. Parisenkymmentä vuotta sitten meillä kotona piirrettiin isänpäivälahjaksi Homer-onnittelukortteja ja ostettiin joululahjaksi Bart-t-paitoja. Tällä viikolla sekä isä että tytär seuraavat Simpsoneiden Kauhujen talo -jaksoja, joita näytetään Halloween-viikon kunniaksi. Jouluna linnottaudumme telkkarin eteen porukalla, sillä luvassa on muhkea maratoni Simpsoneita sarjan synttäreiden kunniaksi.

Simpsonit Subilla joka arkipäivä klo 20:30.

anna

23.10.2009 10:24

Hellää hoivaa

meredith

Joistain sarjoista ei vain saa tarpeekseen. Olen julkisesti tunnustaunut telkkarinarkkariksi, ja usein rytmitän iltarutiineitani ohjelma-aikataulujen mukaan. (Kyllä, äitini mielestä minulla on ongelma.) Saatan myös pyhittää kokonaisen viikonlopun, tai öhöm.. pari viikkoa kesälomastani jollekin dvd-boksille.

Yksin lemppareistani on Greyn anatomia, etenkin ensimmäisen tuotantokauden jaksot, joissa on mielestäni vähemmän häsläystä. (Lue: Suhdekuviot eivät ole menneet vielä täysin överiksi.) Lisäksi pidän ihan älyttömästi siitä, että Meredith näyttää joskus jopa väsyneemmältä kuin minä maanantaiaamuisin.

Melkein odotan syysflunssaa, jotta pääsisin peiton alle ahmimaan pian julkaistavaa 5. kautta ilman mainoskatkoja. Tehoaa varmasti paremmin kuin flunssalääke.

Mikä on sinun lempisarjasi?

Kaikkien 30.10. mennessä kommentoneiden kesken arvomme yhden Greyn anatomian ensimmäisen tuotantokauden dvd-boksin.

Greyn anatomian 5. tuotantokausi julkaistaan dvd:nä ja blu rayna tänään. Uudet jaksot Nelosella 4.11. alkaen.

anna

11.10.2009 12:35

The City Weekend Break

Kuva: MTV

Kuva: MTV

Se siitä reippaasta ulkoilupäivästä sitten. Music Televisionilta tulee The City -maratoni iltakuuteen asti. Whitney Port sukkuloimassa Diane von Furstenbergin muotitalossa ja mutkikkaissa ihmissuhteissa. Olen varustautunut maitokahvilla, vohveleilla ja villasukilla.

Seuraakos kukaan muu kyseistä sarjaa? Kumpi on parempi The Hills vai The City?

anna

10.10.2009 15:15

Yön lanteet

Eilinen perjantai-ilta kului harvinaisen hauskoissa merkeissä.

10102009446

"Mikä oli Irman tyttären nimi? Ai.. oliks sillä tytärkin?"

"Mikä oli Irman tyttären nimi? Ai.. oliks sillä tytärkin?"

Meillä pelattiin siis innokkaasti uutta Salatut elämät -lautapeliä, joka osoittautui superhauskaksi ajanvietteeksi. Vauhtiin päästyämme pelasimme viisi rundia peräkkäin, sillä emme malttaneet lopettaa. Pelin kysymykset, ja etenkin muistiin palautuvat kohtaukset, kirvoittivat makeita nauruja. Välillä ihmettelimme monttu auki, että kuka tämäkin tyyppi oli… Siis kuka hiiskatin Pete? Mikä oli Maaritin telkkarishown nimi, tai entäpä kuka muistaa Siljan amerikkalaista aviomiestä?

Kysymyksiä löytyy sekä ikivanhoista tapahtumista, että uusista juonenkäänteistä. Ja kuvaile kohtaus -kortit vasta hilpeitä ovatkin! Tätä suosittelen lämpimästi kaikille Salkkarifaneille – ihan koko perheelle!

Ja niille, jotka miettivät kummaa otsikkovalintaa; Yön lanteethan oli tietysti Inkan debyyttisinkun nimi! :)

Ihanaa lauantaita,
anna