Tagillä ‘vinkit’

20.10.2009 16:24

Nyt kaikki liftaamaan!

Kokeilin tässä taannoin ensimmäisen kerran liftausta helpolla reitillä: Helsinki-Tampere-Helsinki. Odotimme kummassakin päässä puolisen tuntia, kunnes nappasi. Ensin pääsimme pakettiauton kyydissä Hämeenlinnan tienoolla sijaitsevalle huoltoasemalle, josta saimme kyydin helposti kyselemällä muutamilta asiakkailta. Matka meni mutkitta (lukuun ottamatta autonrenkaan puhkeamista Hämeenlinna-Tampere -välillä) ja aikaa kului yhteensä noin kaksi tuntia. Tampereelta pääsimme suoraan Helsingin keskustaan kahden afrikkalaisen pojan kyydissä. Kyyti meni rattoisasti Michael Jacksonia kuunnellen. Pojat olisivat heittäneet kotiovelle asti, jos olisi ollut tarve!

Totesin liftauksen mahtavaksi vaihtoehdoksi matkustaa. Matkasta tulee mielenkiintoisempi niin liftaajan kuin ajajankin näkökulmasta, kun tapaa uusia ihmisiä .  Ja tietenkin matkustaminen on täysin ilmaista! (jos ei halua tarjota kuskille vaikkapa pullakahveja matkan varrella…)

Nykyään monet ajavat yksin, joten kyllähän sinne aina pari liftaria mahtuu! Näin säästetään myös luontoa. Liftaus on varmasti turvallisinta kahdestaan. Liian isolla porukallakaan ei kannata, ellei nyt sitten niin onnista, että ilmainen bussi sattuu paikalle…

Iina

lifti

14.10.2009 11:32

Ikkunashoppailua

Huomenta päivää!

Käppäilin tässä jokunen päivä sitten Kämp Gallerian Marimekon näyteikkunan kohdilla, ja ensin vain vilkaistuani sitä ohi kävellessä, oli aivan pakko pakittaa ja pysähtyä tutkailemaan hieman tarkemmin..

IMG_0260 – Kopio

Näytillä oli nimittäin Rinne-Niinikosken Marimekolle suunnittelemaa fw/09-mallistoa.

Mitä ihania kuoseja!! En ole varma onko vasemmaisimmalla neitosella jalassaan jonkin sortin neule-legginsit vai mitkä, mutta jos ovat niin ah, tahdon!

Täytyypi poiketa joku pvä ihan sisälle asti tekemään lähempää tuttavuutta..

Tässä vielä eilinen asu.

IMG_0449 – Kopio

Jalassa ehdottomat luottokorkkarit, jotka noudin eilen (jo lievien vieroitus-oireiden ilmaannuttua) syyshuollosta lähisuutaristani.

Minulla on tapana huollattaa parhaimmat käyttö-kenkäni yleensä kevään ja syksyn alussa. Voi sitä riemua kun vanhat kengät saavat kausi toisensa jälkeen lähestulkoon uuden elämän! Suosittelen lämpimästi! Ei maksa paljoa, ja ahkerasti käytössä olevien kenkienkin käyttö-ikä pitenee huomattavasti. Ainakin korkolappuja tulisi seurata huolella, ja vaihdattaa ajoissa.

Aurinkoa päivään!

xx/anna h

12.10.2009 21:58

goodbye summer, hello winter

Heissan!

Tällaisissa tamineissa lähti minun viikkoni käyntiin tänä aamuna..

IMG_0302

.. ulos astuttuani totesin kuitenkin hyvin nopeasti että aurinkolasit olisi ehkä syytä tunkea laukun pohjille, ja että hansikkaat olisivat vähintäänkin tarpeelliset.

Kipitinkin sitten ensi töikseni lähimpään h&m-myymälään, ja näppieni lämmittäjiksi valikoituivat tällaiset veikeät kissantassut.

IMG_0405

7,95 e ja 100% villaa, – aivan mahtavat!  Myynnissä siis juuri nyt.

Mukavaa viikon (ja talven..) alkua!  Palailen taas pian muoti-juttusilla.

xx/anna h

8.10.2009 08:54

Njam!

Minulta meinasi eilen kieli mennä mennessään, kun maistoin niin herkullisen artisokka toastin Corona baarissa .
Voileipägrillin omistajana päätin soveltaa reseptiä kotona aineksista, joita huomasin leivässä olevan.

artisokka (tärkein)                                                                                                                                                                                                                             paahtoleipää
valkosipulilevitettä
oliiveja
tomaattia
sipulia                                                                                                                                                                                                                                                                                 juusto

Artisokan sydämiä myydään purkitettuna tai sitten voit itse keittää ohjeen mukaan.
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Keitetty+artisokka/1135244631967

Voit kerätä ainekset kahden leivän sisälle ja paistaa leivän joko pannulla tai leipägrillissä. Ja jos olet liian laiska itse väsäämään leipää, mene maistamaan teosta paikan päälle Coronaan.

Artisokka rules ;)

Tonja

P1010045 copy

23.9.2009 13:41

Kaikki tiet vievät…

Tiedätte kai minne? No, Roomaan tietenkin!

Ikuisesta kaupungista hurmaantuneena (ja uutta reissua jo suunnitellessa) haluan jakaa joitakin kohokohtia viiden päivän neitsytmatkaltani. Näihin kannattaa varautua:

Kenkähysteria. Rooma on kenkähullun paratiisi. Toinen toistaan upeammat ihanuudet houkuttelevat sisään putiikkiin, hipelöimään ja kokeilemaan… Ja siinä vaiheessa ei olekaan enää paluuta. Parhaat löydöt teet Via del Corsolta.

rooma_kauppa

rooma_saappaat

Ilmaiset muotinäytökset. Espanjalaisilla portailla on kiva istuskella ja nauttia paikallisten pettämättömästä tyylitajusta minä tahansa arki-iltana. Poimi vinkkejä omaan tyyliisi tai paikallinen komistus makutuomariksi.

rooma_portaat

Ikkunaunelmointi. Jos olet heikkona huippumuotiin ja luottokortti polttaa näppejäsi, kierrä Via Condotti kaukaa. Se on näet Diorin, Jimmy Choon, Versacen, Valentinon, Chanelin ja monen muun huippumerkin kotikatu.

rooma_jimmy

Julkun kohtaaminen. No, itse en varsinaisesti törmännyt staroihin, mutta jututin leffaroudaria, joka oli valmistelemassa lavastusta Omaa tietä etsimässä (Elizabeth Gilbertin upeaan kirjaan perustuvan elokuvan) kuvauksiin. Elokuvan päätähti Julia Roberts saapui paikalle seuraavana päivänä…

Jäätelöähky. Kun suomalaiset jonottavat baariin, italialaiset jonottavat gelatobaariin. Suussa sulavaa herkkua on tarjolla joka kulmassa ja jätskipaikat ovat auki myöhään. Parhaimmat ja suurimmat annokset myy Old Bridge Vatikaanin lähettyvillä.

rooma_jatski

Taideähky. Kaupunki on kuin valtava museo. Colosseum, suihkulähteet, patsaat ja kauniit rakennukset ovat keskellä vilinää. Vatikaanin museossa kannattaa käydä jo pelkän uskomattoman taidepaljouden vuoksi.

rooma_colosseum

Kofeiiniähky. Italialainen espresso hakee vertaistaan. Kofeiinikiintiö täytyy helposti, kun nauttii aamulla laten, keskipäivällä cappuccinon ja lounaan jälkeen espressoon. Testaa ainakin Pantheonin lähellä sijaitseva Caffé Sant’Eustachio (Rooman paras cappuccino).

rooma_kahvila

Ihanat miehet. Tämähän jo tiedettiin, mutta italialainen muotoilu on varsin kaunista katseltavaa myös miesten osalta. Flirtti on paikallisten toinen luonto, joten jätä turha kainomieli kotiin.

rooma_fudispoika

Ennen reissua tai matkakuumeessa kannattaa katsoa ihana Audrey Hepburn -klassikko Loma Roomassa.

Con amore,

Kirsi