Päivän näytösten pääväri tulee varmaan aika selväksi jo otsikosta. Mustaa oli tarjolla joka lähtöön, mutta tylsäksi ei meno päässyt missään vaiheessa. Diana Orvingin näytöksessä mustaa oli höystetty petrolinsinisellä ja harmaalla. Materiaalit olivat henkäyksen ohuita ja läpikuultavia. Myös rypytettyä kuplamuotoa ja leikattuja aukkoja näkyi paljon. Minä ihastuin erityisesti hauskoihin, osaksi läpikuultaviin legginseihin, vaikka en yleensä joustavien pöksyjen ystävä olekaan.
Myös loska oli päässyt sisälle Diana Orvingin näytökseen...
Joskus mallit saattavat kävellä melkein päälle!

Läpikuultavuus puree taas. Kuvat: Kristian Löveborg

Petrolinsininen säväyttää mustan ja harmaan rinnalla.

Rypytyksellä saa asuun runsautta.

Hauskoissa legginseissä on potkua.
Whyredin näytökseen taas oli niin kova tunku, etten meinannut sisälle päästä ollenkaan. Selkeästi supersuosittuun näytökseen riitti tulijoita. Innokkaimmat fashionistat odottivat viime hetkille asti, että jos vaikka eturivistä jäisi vapaaksi paikka. Myös tässä näytöksessä päävärinä oli musta, mutta tällä kertaa mausteeksi sekaan oli heitetty ripaus oranssia ja violettia. Läpikuultavuus oli edelleen jatkuva teema (mahdollisesti ensi syksyn trendi?) ja sen ohella näkyi pitsiä sekä taas sitä samettia. Apua, pitääköhän tässä itsekin alkaa katsomaan samettia sillä silmällä!
Eturivin paikoilla olisi riittänyt ottajia Whyredin näytöksessä.
Mallien rivistö näytti kovin mustanpuhuvalta.

Myös Whyredilla oli läpikuultavat legginsit.

Söpössä pitsimekossa oli aavistus goottihenkeä.

Läpikuultava minimekko sopisi bileisiin.

Ja tässä siis lisää sitä samettia...
Lopetin illan myrskyisät aplodit saaneen Lovisa Burfittin näytökseen. Siitä lisää kuitenkin huomenna, kunhan saan myös näytöskuvia. Öitä!
xoxo Heidi
Posted by Heidi