7.6.2010 10:29

Miltä maistui SATC2?

Hieman pettymykseltä, täytyy myöntää… Odotukseni leffaa kohtaan eivät olleet erityisen korkealla, sillä ensimmäinen osa (joka oli kyllä kiva, mutta ei mikään mestariteos) oli vielä tuoreessa muistissa. Mutta silti huomasin ajattelevani useamman kohtauksen aikana, että voi ei. Tarina ei yksinkertaisesti kulkenut tarpeeksi sujuvasti, vaan koostui lähinnä erilaisista hauskoista ja ei niin hauskoista kohtauksista.

Parasta antia oli taas kerran Samantha. Kun muut mimmit ovat jo asettuneet täysin aloilleen, niin Sam jaksaa edelleen metsästää kuumia miehiä. Kim Cattrallille annetaan myös jostain syystä yleensä parhaat repliikit. Kaikkien päätähtien vaatteet olivat luonnollisesti upeita, mutta myös jo hieman epäuskottavia. Kuka oikeasti pukeutuu noin? Tv-sarjassa oli kuitenkin vielä hieman realistisemmat asut, ainakin muilla kuin Carriella. Leffat sen sijaan ovat yhtä suurta muotinäytöstä.

Kaiken kaikkiaan kelpo viihdykettä sarjan faneille, jotka haluavat tietää, miten tarina jatkuu. Mutta muiden ei kannata katsoa, sillä irrallaan tämä on varmaan aika omituinen kokemus!

Joko te kävitte katsomassa leffan tai oletteko menossa? Mitä olitte mieltä? Arvon kaikkien 21.6. mennessä kommenttinsa jättäneiden kesken Sex & The City 2 -kirjan, jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi kaikki elokuvassa nähdyt asut runsaalla kuvituksella höystettynä. 

Posted by Heidi

Tagit: ,

Kommentit

missred21

Itsekin olin melkoisen pettynyt! Kunnon juonesta ei ollut tietoakaan ja olisin ehdottomasti halunnut nähdä New Yorkia enemmän. Elokuvan päätyttyä oli jokseenkin lattea fiilis; pidin ykkösosasta todella paljon enemmän. Elokuvasta löytyi kuitenkin iloinen yllätys: Miranda. Hänet oli stailattu kertakaikkisen upeasti – aika pitkä matka on tultu sarjan alusta ja maskuliinisista jakkupuvuista. Mirandan torilla käyttämä asu oli erityisen ihana! Lisäksi bongailin mielissäni toinen toistaan ihanampia kenkäpareja!

ensu

Minuakin häiritsee vähän se, että New York on viidentenä päähenkilönä vähän turhan paljon unohdettu.

Miima

Pettymys oli suuri! Miksi ihmeessä Carriesta oli tehty tekopyhä hymistelijä? Carrien olisi pitänyt kunnolla nusauttaa Aidania, siinä olisi ollut ongelmaa mietittäväksi.

Milla

Olihan se välillä ihan hauska, mutta olisin toivonu kuitenkin jotain enemmän. Juoni oli ehkä liian tylsä mun makuun!

Kata

Kävin eilen katsastamassa leffan.Tykkäsin kovasti ja kauemminkin oisi daamien edesottamuksia jaksanut katsella.Samantha oli taas ihan ykkönen ja mielestäni hänen hahmonsa olisi saanut revitellä vieläkin enemmän ;) Olisin myös toivonnut enemmän säätöä Aidanin ja Carrien välille.Muuten leffa oli kyllä tosi hyvä ja taattua sinkkuelämää-laatua,ehkä jopa parempi kuin ensimmäinen sinkkuelämää leffa.

Petra.P

Näin alussa kerrottakoon, että olen läpikotaisin Sinkkuelämää fani! Olen katsonut joka ikisen jakson (vähintään kaksi kertaa), omistan kaikki tuotantokaudet, ensimmäisen leffan ja monen monta lehteä, jotka sisältävät artikkelin Sinkkuelämästä tai sen näyttelijöistä. Tässä faniudessani, on kuitenkin pieni mutta, sillä en ole vieläkään nähnyt SATC 2:sta.

Lupasin parhaimmalle ystävälleni, että menemme katsomaan elokuvan yhdessä. Elokuva toimisi sellaisena muistelemisena viime syksyn New Yorkin matkallemme, jota olimme suunnitelleet iäsyyden. Ystäväni asuu kuitenkin kaukana, enkä halua rikkoa sopimustamme menemällä elokuviin ilman häntä. Näillä näkymin joudun vielä odottamamaan kaksi viikkoa.. Tämän ajan olen kiduttanut itseäni katsomalla tuotantokausia, traileleja ja miettimällä täydellistä asua leffa-illallemme. Ja kyllä- ystäväni on aivan yhtä suuri Sinkkis-fani kuin minä :)

Olisin voinut tiivistää tämän sinkkuelämää jorinani yhteen lauseseen ”Minä palvon Sinkkuelämää<3'', mutta olen niin epätoivoinen että minun on kerrottava kaikki mahdollinen ansaitakseni tuon kirjan. Ensimmäisen kerran kun kuulin siitä kirjasta, sydämeni alkoi pamppailla samalla lailla kuin traileria katsoessa. (Olin elokuvateatterissa ja näytölle ilmestyi SATC 2 traileri. Sillä sekunnilla täytyin onnen tunteesta kun Empire State of Mind rupesi soimaan. Tämä biisi oli minun ja ystäväni matkalaulu! Kaikki tutut maisemat vilisivät silmieni edessä ja en vain voinut lopettaa hymyilemistä). Toivon siis, että autat köyhää opiskelijaa ja lahjoitat unelmien kirjan minulle. Jos niin kävisi, minun ei tarvitsisi syödä pelkästään makaroneja loppu kuukauden ajan :D D

ps. En enään tiedä mitä sanoa, mutta toivottavasti ymmärrät että tuo kirja olisi kuin taivas minulle <3

rookie

Mä kyllä tykkäsin, varsinkin samantha loisti taas mahtavilla tempauksillaan ! Leffa ei kärsinyt yhtään siitä, että tapahtumapaikkana ei ollutkaan se sama vanha New York, itse asiassa se oli aika uudistava tuulaus. Lisäksi pisteitä siitä, että Miranda ei ollut niin tiukkis kuin mitä on tottunut näkemään. Kyllä tuo leffa minun hyllyyni tulee päätymään.

Maiju

Tykkäsin leffasta, mutta missä oli SJP luomi?

Laura

Vielä ei ole leffassa käyty, mutta tarkoitus on pe mennä.. Odotan hiukan pessimistisenä, mutta pakko kai fanin on tämäkin nähdä…

tohveli

Vaikuttaa hyvältä, mitä olen pätkiä nähnyt. Vielä en ole kuitenkaan elokuvaa kokonaisuudessaan päässyt katsomaan.

Olen menossa katsomaan tämän kuun lopussa leffan!

hanna

en vielä ole päässyt näkemään, odotan elokuvalta paljon…

Emmi

Tahdon nähdä kyseisen mutta odotukset eivät ole korkealla. Onko montaa kertaa että elokuvan toinen osa olisi parempi kuin ensimmäinen? Ja muiden mielipiteistä päätellen tämä ei tee poikkeusta.

Aino

Itse ainakin pidin elokuvasta, sai ainakin nauramaan ;)

SM

Ihan kivaa viihdetta sadepaivan varalle :)

Roosa

Elokuva oli aika pettymys. Juoni antoi ‘elämä on ihanaa-kuvan ja ainoat ‘dramaattiset’ juonenkäänteet olivat ennalta-arvattavia ja ylikorostettuja. Ensimmäinen leffa oli parempi ja siinä sai nauraa enemmän.

Emma

Ihan ok

miiinnnii

Joo oli kyl iha paras leffa ja täytyy sanoa että rakastuin! Oli aivan edeltäjiensä veroinen, vain tuulahdus jtain uutta lisänä. ps. toi kirja olis iha jees :)

sini-roosa

Njääh, en vaan tykänny. Se ei vaan iskenyt :/

Niina

Itsellänikään odotukset elokuvan suhteen eivät olleet kovin korkealla. Joka tapauksessa elokuva oli nähtävä. Kun astuin ulos teatterista ystävieni kanssa, en oikein tiennyt, mitä ajatella. Olihan elokuva ollut paikoitellen hauska ja Sinkkuelämää-nelikon puuhailuja entiseen tyyliin oli mukava seurata, mutta olo oli kuitenkin jollain lailla tyhjä. Tuntuu, että elokuvat olivat hieman liikaa, sillä itse sarja antoi jo niin paljon ja oli täydellinen. Ei tämä elokuva vuoden 2010 parhaan elokuvan Oscaria tule voittamaan, mutta kyllä se näkemisen arvoinen oli!

Turo

Avopuoliso kävi katsomassa ja tykkäsi… minua ei saisi tuota katsomaan.

Nanna

Satuin muuten New Yorkissa vahingossa kuvauspaikalle, kun SJP:llä oli alkukohtauksen kasari-look! Oikeasti en kyllä nähnyt stylistien takaa juuri muuta kuin ison pehkon tukkaa. ;D

Ykkönen oli superhuono, joten sen jälkeen tämä tuntui ihan virkistävälle. Sarjan tasosta jäätiin tietysi vielä todella kauas.

Miimu

Olin jo valmiiksi kuullut negatiivista palautetta elokuviin mennessä, joten olin jo valmiiksi varautunut. Olihan se ihan viihdyttävä, ehkä vähän tyhjänpäiväinen ja tuntui ettei kenelläkään ollut enää mitään sanottavaa. Olikohan siinä rahastuksen makua niinkuin monessa muussakin leffassa, johon tehtaillaan jatko-osia.

Mais

Käyn katsomassa, jos siihen tulee vain mahdollisuus. Erityisiä odotuksia ei ole, tuskin sarjan vertaista elokuvaa tullaan koskaan tekemään.

Tommi Laine

RRRrrkkeeeeleeeesssss!!!!!!!!!!!

Teräsvilla

En mene katsomaan. Sen verran huonoa kritiikkiä leffa saanut. Videolta voin joskus myöhemmin ehkä katsoa.

Sanna

Nähty on ja tykättykin. Mulle tosin riittää pelkästään se, että ne päähenkilöt on kaikki siinä, olen niin kiintynyt jokaiseen heistä, että huonompikin leffa näillä roolihenkilöillä on miljoona kertaa parempi kuin ei mitään :D

Maijjja

Tykkäsin leffasta paljon, koska olen ollut aina sarjojen fani. Myönnän kyllä, ettei leffa ollut kovin yhtenäinen ja jotkut kohtaukset menivät vähän yli. Samanlaista kemiaa henkilöillä ei ollut kuin sarjassa, mutta lefassa oli paljon hauskoja yksittäisiä kohtauksia. Ja, vaikka asut eivät ihan jokapäiväisia käyttövaatteita olleetkaan, ne olivat näyttäviä ja hyvää viihdettä kaikille muodista ja luksuksesta pitäville!
Kaiken kaikkiaan leffa oli rentouttava tyttöjen leffa! Varmasti vuokraan sen vielä tyttöjen kanssa ja katson kuohuvan ja suklaan kera rentoutuen!:P

TIina

Petra P., jos kirja on sinulle kuin taivas, osta se äläkä mangu!:DD

Sikke

Onhan niitä parempiakin elokuvia thety, mutta viihdyttävä oli, sitä ei voi kiistää!

Pia

En ole vielä käynyt, mutta vielähän sitä ehtii…

Tanjuli

En ole vielä ehtinyt katsomaan, mutta juhannuksen jälkeen olin NIIN menossa. Pakkohan se on nähä leffassa!

Sonsku

Kyllä se oli tietenkin nähtävä, mutta pidin enemmän ensimmäisestä osasta. :) Vaatteet olivat taas ihania, joskin aivan mielettömiä luomuksia oli vain pari ja jotkin vaatteista voisi koittaa väsätä aivan itsekin.. tai ehkei kumminkaan :D Lempi asuni oli Carrien ensimmäinen asu, valkoinen mekko :) Oli muuten hauska huomata, että sama mekko, se pliseerattu, oli kolmessa eri värissä.. :)
Mutta taas sellainen ihana leffa kuitenkin, jota katsoi hymyssä suin. :)

Elina

Tykkäsin kyllä leffasta, tosin ei vetänyt vertoja sarjalle ja ekalle leffalle.
jotain jäi hampaankoloon eli ehkä uutta vielä odotellessa.

kivi

Voi kun ehtisi katsomaan mahdollisimman pian.

Jätä kommentti