28.6.2010 14:52

Uusin Twilight olikin hyvä

Kävin tänään katsomassa kauan odotetun The Twilight Saga: Eclipse -leffan ja olin iloisesti yllättynyt! Luin aikoinaan kirjat ennen kuin näin yhtäkään elokuvista, joten odotukset olivat valmiiksi korkealla. Leffasarjan ensimmäinen osa oli kyllä kiva, mutta ei osunut nappiin. Erinomainen musiikki ja kauniit maisemakuvat eivät paikanneet heikkoja erikoistehosteita (se juokseminen oli naurettavaa), liian valkoista meikkiä ja kankeaa näyttelemistä. Kakkososa oli vielä enemmän pettymys, sillä tarina ei vain kulkenut luontevasti ja varsinkin Robert Pattinsonin Edward oli muuttunut entistäkin kankeammaksi. Mitä siis kyseinen hahmo ei todellakaan ole kirjoissa…

Niinpä tällä kertaa valmistauduin pieneen pettymykseen. Eclipse oli kuitenkin pitkästä kestostaan huolimatta viihdyttävä ja vauhdikas leffa, jota voisi suositella muillekin kuin kirjasarjan faneille. Tarina rullasi eteenpäin vaikeuksitta ja Edward onnistui jopa hymyilemään pariin otteeseen. Myös Bellaa esittävä Kristen Stewart oli selkeästi karsinut maneereitaan, kuten änkyttämistä ja huulen puremista. Pariskunta pääsi aiempia osia enemmän tositoimiin, kun Bella yritti painostaa vampyyrimiestään vällyjen väliin.

Parasta antia leffassa olivat ehdottomasti Edwardin ja söpön Taylor Lautnerin hahmon Jacobin väliset naljailut, sekä koko kolmiodraaman aiheuttamat jännitteet. Myös taistelukohtaukset olivat hienoja ja maisemat tuttuun tapaan henkeäsalpaavat. Suosittelen ehdottomasti!

Tässä vielä teille faneille hieman kuvia kuolattavaksi ennen keskiviikon ensi-iltaa…

Kuvat: Kimberley French / Summit Entertainment, LLC.

Posted by Heidi

Tagit: , ,

Kommentit

S

Oi ihanaa! Luin nimittäin yhden arvostelun (ehkä MTV3.fistä) jossa sanottiin, kuinka huono ko. leffa olisi ja että sitä voi suositella vain tosifaneille. Kuitenkin haluan nähdä leffan, sillä itse en ole lukenut kirjoja ja pidin koko Twilight-touhotusta aivan typeränä ja ajattelin että se yrittää olla uusi Potter (josta kyllä olen kirjat lukenut useampaankin otteeseen) ja siksipä yllätyin iloisesti ensimmäisen elokuvan kohdalla, että hei ei-tää-ollutkaan-vaa-teinihömppää tai no tavallaan, mutta leffa oli hyvä tai sitten odotukseni vain olivat niin matalalla, että se tuntui niin huipulta. Kakkonen oli ihan ok, mutta ykkönen oli ehkä juonellisesti parempi ja sisällöltään täydempi. Joka tapauksessa kolmosen olen menossa katsomaan toki ehkä vasta ensi viikolla, koska kaikki paikat ovat jo varattuja lähikaupungin teattereissa (ainakin kaikki hyvät). :)

Jätä kommentti