En päässyt lapsena tutustumaan meikkien ihmeelliseen maailma penkomalla äidin kaappeja, sillä käytännönläheinen hippiäitini ei paljon meikkiä käyttänyt. Kynsilakkaa opin käyttämään vasta parikymppisenä ja samoihin aikoihin ymmärsin, että ulos lähtiessä voi laittaa vähän ripsariakin. Silmämeikkikokeiluni ovat jo hyvässä vaiheessa, joten päätin nyt opettelussani keskittyä huuliin. Kuten Inari toimituksessa minut tänä aamuna nähtyään sanoi: huulipunalla saa helposti freessattua kasvot, vaikka muuta meikkiä ei olisi juuri nimeksikään.
Kysyin alkuun kauneustoimittajaltamme Heidiltä, minkälaista huulipunaa minun kannattaisi kaupasta katsella. Heidi neuvoi nyrkkisääntönä, että lämpimät punat (ruskeaan ja oranssiin taittavat) sopivat lämpimälle ihosävylle ja viileitä sävyjä (siniseen taittavat) taas suositellaan vaaleaihoisille blodeille/bruneteille. Kuulun vaaleine hiuksineni ja suomalaisen hipiäni kanssa jälkimmäiseen kategoriaan, joten lähdin etsimään Heidin suosittelemaa rokkihenkistä, violettiin vivahtavaa tummaa pinkkiä.

Mac Girl About Town
Ensimmäinen ostokseni oli Macin tumman fuksia Girl About Town -puna, johon ei kuitenkaan harmikseni löytynyt sopivan väristä huultenrajauskynää. Heidi nimittäin ehdottomasti suositteli hankkimaan samalla myös kunnollisen siveltimen ja rajauskynän, jotta punan saa siististi paikalleen. Toisella Stockan visiitillä Macin tiskiltä tarttui mukaan tummempi siniseen taittuva vintage-puna, Macin Russian Red, sekä Cherry-huultenrajauskynä.

Mac Russian Red ja rajauskynä Cherry

Pieni googlaus selvitti, että Russian Red -sävy on kehitetty jo 1980-luvulla varta vasten Madonnan Blonde Ambition -kiertuetta varten!
Käytin tänä aamuna ylimääräisen kymmenminuuttisen punatessani huulet huolellisesti tummalla mattapunalla. Voin kertoa, että huulipuna tulee huomatuksi. Ainakin kaikki työkaverit ovat tänään vilkaisseet naamaani kahteen kertaan. Työmatkalla miesten huomio tuplaantui ja ruokalassakin tyypit töllöttivät maalattua suutani. Itse olen tietysti ärsyttävän epävarma. Huulet tuntuvat kuivilta ja niitä tekisi mieli nuoleskella, mutta kaikki tiedämme mitä siitä sitten seuraisi… Hiiren vieressä työpöydällä on peili, josta jatkuvasti tarkistan, että puna on kohdallaan. Tumma mattapuna ei ehkä ole minulle ihan tavallista työpäivää varten, mutta pirteä fuksia sen sijaan tuntuu jo omalta. En malta odottaa kesää ja hivenen päivettynyttä ihoa, jonka kanssa pinkki puna sopii varmasti vielä paremmin kuin kalpeiden poskien!
Mitä mieltä te olette?
anna
PS. Heidi muuten vinkkasi, että mahtavia mattapunia löytyy myös Make Up Storesta ja Lumenen Wild Rose -sarjasta.