Tagillä ‘kulisseissa’

1.6.2011 13:30

Amsterdamin tuoksuhuumassa

Nonni. Lupailin viime viikolla avata lisää kuuman Jared Leton kuvan taustaa, mutta en sitten ihan heti muilta kiireiltä ehtinytkään naputella. Kävin siis kaksi viikkoa sitten Amsterdamissa Hugo Bossin uuden miesten tuoksun lanseerauksessa. Parin päivän reissu oli aivan mahtava. Paikalla oli lehdistöä joka puolelta maailmaa, joten oli hauskaa päästä tutustumaan kollegoihin. Tapasin esimerkiksi Britti-Cosmon Celebrity Directorin (hän siis vastaa KAIKISTA julkkisjutuista) Debbie McQuoidin. Vaihdoimme Debbien kanssa kokemuksia Cosmon tekemisestä.

Aloitimme reissun yhteisellä lounaalla Jamie Oliverin inspiroimassa Fifteen ravintolassa. Ruoka oli maukasta ja nuoret työntekijät todella ihania. Ensimmäinen päivä meni kierrellessä kaupunkia erilaisten rastien perässä. Harjoittelimme videoiden miksaamista musiikin tahtiin (musta tulis aika hyvä VJ), vierailimme Hugo Bossin liikkeessä, arvailimme tuoksun ainesosia House of Bols -coctailmuseossa ja seurasimme tuoksumainoksen kuvauksia jättiscreeniltä kaupungin keskustassa.

Illalla vuorossa oli komea illallinen, joka oli katettu keskelle Westerunie yökerhoa. Teemana oli tehdä kaikki hieman erilailla, joten alkupalaksi saimme keittoa, joka muistutti olutta ja tarjoiltiin tuopissa, pääruoka oli tehty leivonnaisten tai karkkien muotoon ja jälkiruoka näytti spagettibologneselta. Ruokaa tärkeämpää oli kuitenkin illallisten kunniavieras, Jared Leto. Hassuista asuvalinnoistaan tunnettu Jared oli pukeutunut yllättäen tyylikkäseen mustaan pukuun ja näytti suorastaan syötävän hyvältä. Lehdistötilaisuuden jälkeen pääsin Jaredin kainaloon, mikä oli aika kuumottavaa…

Seuraavana päivänä seurasi vielä workshop, jossa nuuhkimme uuden Hugo Just Different -tuoksun ainesosia ja tutustuimme eri tuoksuryhmiin. Sen jälkeen pääsin tapaamaan Jaredia kahden kesken haastattelun merkeissä, iik! Haastattelusta ja tuoksusta voitte lukea lisää syyskuun Cosmosta, laittakaahan ilmestymispäivä 24.8 jo valmiiksi kalenteriin. Vilahdan muuten seuraavassa videossa hyvin pikaisesti kohdassa 0:10 ja pinkkiin toppiin pukeutunut Debbie näkyy kohdassa 1:05.

16.4.2011 11:18

Selvästi hyvä päivä

Terkkuja Ruka Spring Breakista!!! Täällä ovat bileet taas kerran käynnissä ja Cosmo edustaa eturivissä. Aurinko paistaa ja tunnelma on taivaissa. Tänä vuonna eläinkunta ei ole ihan yhtä hyvin edustettuna, vaikka yhden tiikerin olen nähnytkin. Sen sijaan mäkihyppääjiä on paikalla useampi ja kasarikuteet ovat päässeet taas käyttöön. Bileet ovat nyt poikkeuksellisesti Rukan keskustan tuntumassa, sillä legendaarinen Ski Bistro paloi poroksi jonkin aikaa sitten. Mutta täytyy sanoa, että uusi sijainti toimii erinomaisesti. Suoraan lavan edessä on massiivinen terassi, joten kaikille löytyy tilaa. Eilen ulkolavalla esiintyivät Manna ja Paleface ja illalla Pisteen sekoitti ihana Jenni Vartiainen muhkeassa karvalakissaan.

17.2.2011 13:32

Upean ihon tarina…

…löytyy näköjään tämän kirjan sisältä!

9.2.2011 13:17

Haluatko Katen huulipunan?

Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivat jo edellisestä postauksesta, että Pariisin reissu liittyi tietenkin Christian Dioriin. Pääsin nimittäin vieraaksi uuden Dior Addict -huulipunan lanseeraukseen. Aloitimme päivän Diorin päämajalta, joka oli mielettömän kaunis. Aula oli koristeltu pinkkeillä ruusuilla ja alkuperäisillä hajuvesipulloilla 1940-luvulta. Pitäisi varmaan hankkia meillekin toimitukseen välillä kukkia… 

Uudessa punassa on kyse nimenomaan muodista, joten sen kasvo on luonnollisesti tyyliguru Kate Moss. Kun kauneustoimittajat pääsivät testailemaan 44 erilaista sävyä, seurasi melkoinen kaaos. Samalla meille esiteltiin myös kevään uudet kynsilakkasävyt, jotka saivat ainakin tämän toimittajan kuolaamaan.

  

Illan aloitimme näyttelystä, jossa oli esillä harvinaisia videoita ja ikonisia pukuja Diorin arkistoista. Henki meinasi salpautua, kun bongasin kuvassa ensimmäisenä olevan New Look -puvun vuodelta 1947. Kyseinen asu on taatusti tuttu kaikille muotifaneille vanhoista kuvista, joten sen näkeminen luonnossa oli jännittävää. Harmi, että puku oli lasivitriinin takana, enkä päässyt sitä hiplaamaan!

Näyttelystä siirryimme bileisiin Le Raspoutine yökerhoon, joka oli melkoinen yllätys. Odotin jotain todella fiiniä (ja hieman kankeaa) tilaisuutta, jossa muodikkaat ihmiset keskustelevat asiallisesti shampanjalasit käsissään. Kun laskeuduin punaisia portaita venäläiselle kabaree-clubille, tajusin että illasta tulee hyvin erilainen. Portaiden alapäässä meitä odotti kolmen miehen orkesteri, joka soitti venäläistä kansanmusiikkia. Kaikkialla oli pinkkejä ruusuja ja niiden terälehtiä, sekä kauniita tauluja ja peilejä.

Itse hiljattain kihlautunut neiti Moss saapui bileisiin hetkeä myöhemmin ja törmäsin mimmiin baaritiskillä. Hän oli pukeutunut violettiin Diorin mekkoon ja liikkui suuressa seurueessa. Istuimme viereisessä pöydässä, joten pääsin seuraaman Katen touhuja lähietäisyydeltä. Nainen osaa todellakin bailata! Kuumat (todennäköisesti gay) miehet pörräsivät ympärillä ja välillä Kate jopa innnostui heitä pussailemaan. Joka kerta, kun kyseinen seurue suuntasi tanssimaan, ryntäsi myös puolet muista vieraista lattialle. Tanssiessaan Kate hilasi mekon melkein vyötärölle ja kuulemma se olikin biletyksen lomassa revennyt.

Yritin niin innokkaasti ottaa teille rakkaat lukijat kuvia, että sain jopa turvamiehet kannoilleni. Kuvista tuli kuitenkin mössöä, dammit. Naapurimaan kollega Carin onnistui hitusen paremmin, joten käykää tsekkaamassa myös hänen bloginsa. Onneksi ulkona päivystävät paparazzit saivat sentään ikuistettua Katen lookin. Pippalot olivat kyllä ikimuistoinen kokemus, kiitos Dior!

8.2.2011 16:59

Pariisin (melkein) kevät

Palailin juuri parin päivän pikavisiitiltä Pariisista. Voin kateellisena raportoida, että kadut olivat kuivat ja naisilla ballerinat jalassa. Noita kelejä saadaan täällä pohjolassa odottaa varmaan vielä tovi… Yövyin hurmaavan erikoisesti sisustetussa Hotel Marignanissa ihan Champs Elyseen vieressä. Huoneeni oli kuin pieni pariisilainen asunto, jossa kierreportaat veivät yläkerran makkariin. Edes naapurihuoneiston bileet eivät haitanneet makeita unia. Lounaalla piipahdin ravintolassa nimeltä L’Avenue. Voin todellakin suositella. Upottavat samettisohvat, jättikokoiset ikkunat ja tyylikkäät asiakkaat olivat kiva lisä, mutta parasta paikassa oli maukas ruoka. Jouduin jopa luopumaan leipälakosta, sillä pienet patongit olivat yksinkertaisesti vastustamattomia. Tuonne palaan ehdottomasti ensi kesän Ranskan reissullani. Viimeisessä kuvassa on muuten pieni vinkki, että mitä ihmettä siellä Pariisissa oikein touhusin. Huomenna asiasta lisää!

27.1.2011 14:01

Kaunista päivää!

Eilen olivat vihdoin kauan odotetut Cosmopolitan Beauty Awards 2011 -bileet. Koska kyseessä oli Cosmon vuoden kohokohta, piti juhliin tietenkin valmistautua perusteellisesti. Suuntasin aamulla tukka nutturalla ja mekko kainalossa SKT-Groupin koulutusstudiolle, missä trendikoordinaattori Mikko Vainio taikoi minulle upean kiharapehkon. Jotta pehkosta saatiin tarpeeksi kuohkea, Mikko käytti pohjalle runsaasti tuuheuttavaa suihketta. Kuulemma suihketta kannattaa kerrostaa laittamalla sitä ensin kosteisiin hiuksiin ja sitten lisää kuivaamisen aikana ja sen jälkeen. Itse kiharat tehtiin ihanalla Corioliss Glamour Wandilla. Jos haluat kiharoiden pysyvän koko illan, suihkauta alle kevyttä hiuskiinnettä. Viimeistelynä Mikko levitti tyveen kuivashampoota, joka on hyvä pohja mille tahansa kampaukselle. Hehkua kutreihin lisättiin kiiltosuihkeella.

Seuraavaksi suuntasin meikkitaiteilija Heidi Reposen käsittelyyn bilepaikalle Apollo Live Clubille. Inspiraatio tummiin silmiin tuli Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -musiikkivideosta. Heidi teki minulle Jennin meikistä hitusen pehmeämmän version. Luomiväriä häivytettiin kevyesti ja pelkän mustan sijaan meikissä käytettiin myös harmaata. Luomivärin pohjalle Heidi laittoi kultaa, mikä kuulemma lämmittää mustaa sävyä, jottei meikki näytä liian kovalta. Upeiden silmien kanssa kuului tietenkin yhteen kuultava iho ja nudehuulet. Kampaus ja meikki pysyivät kyllä uskomattoman hyvin aamun pikkutunneille asti, vaikka tanssimme The Giant Leapin tahtiin aika villisti koko toimituksen voimin!

11.1.2011 12:10

Toimituksen arkista aherrusta

Pääsemme (tai siis joudumme) tänään leikkimään huippumalleja, kun koko toimitus meikataan ja kuvataan. Hanna ainakin poseeraa kuin pro ja Anna selkeästi nauttii puunaamisesta… Meikäläinen suuntaa töiden jälkeen Bodycombat tunnille täydessä bilemeikissä, kun eihän tätä raaski pestä heti pois!

10.1.2011 11:56

Mies muotiblogin takana

Maailman varmaan tunnetuin muotiblogi on myös omiin suosikkeihini lukeutuva The Sartorialist. Blogia pitävästä Scott Schumanista on tehty lyhytfilmi. Pätkässä seurataan miehen päivää New Yorkin kaduilla, kun hän etsii kuvattavia tyyppejä. Mielenkiintoista katsottavaa ja kauniita kuvia!

4.10.2010 09:22

Muotiviikot

Olimme perjantaina Annan kanssa käymässä Voicen muotiviikoilla Kaapelitehtaalla. Tapahtuma noudatti aika lailla samaa kaavaa kuin keskiviikkona.

Susanna Laine & Teri Niitti.

 Koko tapahtuman juonsi Susanna Laine.

Sokoksen muotinäytös kiinnosti vieraita.

 Perjantain ohjelmassa oli muun muassa kaksi Sokoksen muotinäytöstä sekä Cheekin keikka.

Ensimmäinen muotinäytös esitteli arkimuotia. Väreissä vilahtelivat valkoisen, harmaan, vihreän ja beigen sävyt. Toinen näytös keskittyi juhlamuotiin. Iltatyylin vaatteiden sävyt olivat luonnollisesti tummempia. Näytösten taiteellinen johtaja oli Teri Niitti.

Näytökset oli stailannut Teri Niitti.

Jostain syystä ihastuimme Annan kanssa alla olevan miehen asukokonaisuuteen.

Valkoinen on yksi talven pääväreistä.

 

Nina Herala nappasi juhlavieraita kameran eteen. Muotiviikko-ohjelman voi katsoa Voice TV:ltä lokakuun lopussa.

Anna odottelee Cheekin keikkaa.

Tämän jälkeen vaihdoimme viihteelle.

Cheek oli livenä todella kova!

 Ja emme olleet ainoat, jotka olivat sitä mieltä. Viimeisenä esitetty Jippikayjei-biisi sai paikan räjähtämään. Siitä olikin hyvä jatkaa iltaa Helsingin yössä…

1.10.2010 16:10

Lännentyyliä

Heidillä pitää kiirettä Beauty Awards -järjestelyiden kanssa, joten kävimme eilen Annan kanssa Glo-hotellissa katsastamassa Wranglerin uuden Blue Bell -malliston. Kundien mallistossa oli farkkuja, t-paitoja, kauluspaitoja, rotseja ja asusteita.

Glo-hotellin aulassa meitä tervehtivät Wrangler-mallinuket.

Täytyy sanoa, että konstailematon lännen lokari -tyyli upposi. Toivottavasti naisten malliston farkut näyttävät samalta! Silloin uusien lempifarkkujen metsästys ei olisi niin vaikeaa.

Wranglerin farkut on valmistettu Yhdysvalloissa.

Opittiin myös jotain uutta. Tiesitkö sinä, että nepparit olivat alun perin Wranglerin keksintö? Vuonna 1904 perustettu merkki ei halunnut, että karjapaimenten paidat jäisivät kiinni esimerkiksi härkien sarviin.

Ihanat henkselit!

Tykästyin erityisesti näihin punasinivalkoisiin henkseleihin.

Paikalla oli runsaasti porukkaa. Ilta jatkui vielä tunteja lähtömme jälkeen. Päätimme kuitenkin kerätä voimia tälle illalle. Lisää postauksia Voicen muotiviikoilta on siis luvassa.

Vieraat tarjoilupöydän äärellä.