Tagillä ‘muoti’

8.7.2010 13:19

Syksyn muoti 2010

Olen päättänyt viedä pukeutumistani hieman aikuisempaan suuntaan. Innostun liian usein värikkäistä mekoista, jotka päätyvät kerran käytön jälkeen vaatekaapin perukoille. Seuraavaksi ostoslistallani onkin muutama laadukas t-paita, täydelliset farkut ja musta sekä nude neuletakki.

Selasin syksy-talvi 2010 -muotikuvia ja lempparini ei taaskaan pettänyt: Balmain. Ihastun vaatteisiin sesonki toisensa jälkeen. Balmainin pääsuunnittelija Cristophe Decarnin on onnistunut yhdistämään kaiken sen, mistä pidän: metallin ja maansävyt, rock-henkisyys ja viimeistelemättömyys.

F/W2010 Balmain

Kun jo nyt naputtelee syyskuun lehteä, sitä alkaa väistämättä suuntaamaan ajatuksensa syksyyn. Nautitaan nyt kuitenkin vielä lämpimistä ilmoista! Ensi kerralla lupaan virittäytyä kesäisempiin tunnelmiin.

Hanna
6.7.2010 13:45

Voi ale!

Whyredin Cardia-saappaat. Kuva: Nelly.com

Päätin jo ennen juhannusta, etten sortuisi alennusmyyntien houkutuksiin. Tänään päätös koitui ylitsepääsemättömän vaikeaksi, kun silmiini osui täydelliset saappaat Nellyn verkkokaupassa. Olen kuolannut näitä jo puolisen vuotta.

Koska saappaat olivat 50 prosentin alennuksessa, en pystynyt vastustamaan kiusausta. Ihanuudet saapuvat luokseni noin 2-5 päivän kuluttua.

Saappaissa parasta on niiden muokkailtavuus. Vetoketjukiinnityksellä saa luotua buutseista nilkkurit.

Eihän ollut paha, eihän?

Kylmempiä ilmoja odotellessa,

Hanna

22.6.2010 10:12

Sex & The City (again)

Arvonnan voitti nimimerkki Nanna, onnittelut! Käypä vilkaisemassa sähköpostiasi…

21.6.2010 06:45

Kotimaista festarityyliä

Kivojen festariasujen bongaaminen sateessa osoittautui odotettua hankalammaksi. Suurin osa bilekansasta oli pukeutunut sadetakin ohella perusfarkkuihin ja lämpöisiin huppareihin. Onneksi joukosta löytyi lopulta myös joitakin tyyliinsä panostavia musiikin ystäviä. Viikonlopun festarityylin avaimet olivat värikkäät kumpparit, hauska hattu tai huivi, farkkusortsit ja rokkaava rotsi. Kuka tunnistaa joukosta mun pikkusiskon?

12.5.2010 15:22

Eiks oo aika kuumat arskat?

Tyylitutkassa puhaltavat uudet tuulet. Tästä lähtien bloggaajia on tasan yksi, siis minä. Jotta ette olisi ihan hakoteilla kirjoittajasta, niin ajattelin kertoa teille 10 faktaa  itsestäni, tyylistäni ja suhteestani muotiin.

1. Olen nuoresta asti rakastanut ulkomaisia muotilehtiä, joista suosikkejani ovat iD, brittien Vogue, Nylon ja edesmennyt The Face.

2. Aloitin yläasteella ranskanopinnot, jotta minusta voisi tulla isona muotisuunnittelija.

3. Minulla oli teiniäiässä (lyhyt) hippikausi, jolloin värjäsin luonnonkiharat hiukseni hennalla ja pukeuduin pitkiin hameisiin. Kesti noin vuoden saada porkkananpunainen väri pois vaaleista hiuksista…

4. Muutin 20-vuotta täytettyäni Jyväskylästä Lontooseen hetken mielijohteesta. Päädyin työskentelemään baristaksi kahvilaan.

5. Lontoossa koin tyylillisen vapautumisen, sillä kukaan ei katsonut vinoon toisten pukeutumista. Ihastuin lantiomallisiin farkkuihin, joista oli leikattu vyötärö pois ja melkein asuin niissä seuraavan vuoden. Annoimme kämppikseni kanssa niille nimeksi “perunannostofarkut”. 

6. Opiskelin muotitoimittajaksi London College of Fashion -koulussa. Olin koulun ainoa suomalainen.

7. Opiskelun ohessa työskentelin myyjänä  Harrodsin naistenosastolla, Topshopissa ja French Connectionilla. Asiakkainani kävivät mm. Jonathan Rhys-Meyers, Sharleen Spiteri, Geri Halliwell ja Jordanian kunigatar Rania.

8. Haaveilin koko opiskeluaikani Mulberryn Bayswater-laukusta, jota kävin jopa hiplaamassa kaupassa. Ostin laukun aloitettuani työt Cosmopolitanissa.

9. Minulla on useita tyylipakkomielteitä: inhoan yhdistää kultaa ja hopeaa, en voi sietää liian suippoja kärkiä tai minikorkoja kengissä sekä yhdistän löysän yläosan aina kapeaan alaosaan tai toisin päin.

10. Aikuistumisen myötä tyylini on yksinkertaistunut (ehkä liikaakin), joten haluaisin lisätä siihen säpinää. Olen kuitenkin harkitseva shoppailija, eli ostan yleensä sen varmimman ja turvallisimman vaihtoehdon.

Tervetuloa uuteen Tyylitutkaan!

15.4.2010 12:49

Fashion Weekend

Ensi viikonloppuna muodista kiinnostuneelle riittää pääkaupunkiseudulla ohjelmaa.

Lauantaina 17. päivä Trash Is Treasure -tapahtuma kokoaa muodin ystävät Helsingin “Teinitalolle” eli tarkemmin sanottuna PR toimisto Milttonin tiloihin Kaisaniemenkatu 6 A, 3. krs. Tapahtumassa muodin ammattilaiset (mm. Minttu Vesala, Teri Niitti ja Maria Veitola) kauppaavat vaatekaappiensa aarteita. Mukana on myös brändejä kuten Wrangler ja Makia sekä Tiia Vanhatapion Skunk girl -mallisto. Teinitalo on siis lauantaina täynnä muotia, aarteita ja musiikkia – yllätyksiä unohtamatta.

Kaisaniemestä kannattaa singahtaa suoraan Wanhalle Ylioppilastalolle Helsinki Fashion Stock Sales -tapahtumaan, jossa jatkuu sama meno.  Wanhalla on mahdollisuus shoppailla 40 suunnittelijan ja liikkeen luomuksia käypään hintaan. Helsinki Fashion Stock Sales on avoinna myös perjantaina.

Kumpaankin tapahtumaan kannattaa varata käteistä mukaan, sekä ehkä jotain lätkäsuojuksia ryysikseen.

anna

PS. Perjantaina Pop Fashion bileet The Circuksessa klo 20->

1.4.2010 16:33

Aavikolta catwalkille

Huomenna pitkäperjantaina saa ensi-iltansa elokuva, joka todella on katsomisen arvoinen. Aavikon kukka on tositapahtumiin perustuva kertomus Waris Diriesta, Somalian aavikolla kasvaneesta paimentolaistytöstä, joka 13-vuotiaana pakenee pakkoavioliittoa ja ajautuu kielitaidottomana Lontooseen sukulaismiehen piikatytöksi. Sattumalta Waris bongataan hampurilaisbaarista valokuvamalliksi ja yhtäkkiä tie tähtiin on auki. Warisista tulee kansainvälinen huippumalli ja hän on poseerannut mm. Ellen, Voguen ja Glamourin sivuilla, sekä kävellyt catwalkeilla Pariisissa, Milanossa ja New Yorkissa.

Mikään perinteinen ryysyistä rikkauksiin tarina ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä elokuva ottaa vahvasti kantaa muun muassa naisten ympärileikkaukseen ja sukupuolielinten julmaan silpomiseen.

Waris Dirie toimii edelleenkin YK:n hyväntahdonlähettiläänä ja naisten oikeuksien puolesta puhujana.

Huippumalli on kertonut tarinansa aikaisemmin samannimisessä elämänkertakirjassa Desert Flower, joka on julkaistu suomeksi vuonna 1998. Kirja on enemmänkin aiheesta innostuneelle mieluisaa luettavaa, sillä elokuvaan ei tietenkään ole voitu mahduttaa kaikkea kirjassa kerrottua. Leffaan on pitänyt saada mukaan myös hieman amerikkalaista hömppäkuorrutusta, mutta terävyyttään se ei ole menettänyt. Jos sinulla on pääsiäislomalla aikaa elokuvalle, suosittelen lämpimästi tätä.

anna

5.3.2010 07:24

A Single Man

single-man

Tahdotko tulla kosketetuksi? Käy katsomassa tänään ensi-iltansa saava muotisuunnittelijan Tom Fordin esikoiselokuva, A Single Man.

Colin Firth tekee leffassa elämänsä roolisuorituksen, ja sunnuntaina selviää, pokkaako hän siitä myös Oscarin.  Firth muuntautuu vähäeleisen taidokkaasti elämänhalunsa menettäneeksi englanninprofessoriksi, George Falconeriksi. Mies on menettänyt pitkäaikaisen elämänkumppaninsa auto-onnettomuudessa, eikä ole sen jälkeen päässyt irti surusta. Kunnes eräänä aamuna hän päättää luopua menneestä.

”Herääminen alkaa sanoista ’Olen nyt’…”

Christopher Isherwoodin novelliin perustuva elokuva seuraa miehen elämää yhden päivän ajan. Melankoliset ja herkän kauniit kuvat sukeltavat välillä syvälle menneisiin tapahtumiin, nousten taas tähän hetkeen. Ne kuvaavat hienosti ihmisen jatkuvaa tasapainottelua nykyhetken langanohuella trapetsilla ja sitä, kuinka yhteys toiseen ihmiseen antaa merkityksen elämälle.

Surun täyttämää professoria lohduttaa hänen vanha ystävänsä Charley (Julianne Moore) sekä nuori opiskelija Kenny (Nicholas Hoult). Molemmat tahtovat miehestä jotain, mitä hän ei voi antaa, mutta tarjoavat myös mahdollisuuden unohtaa mennyt hetkeksi.

Elokuva nostaa pohjimmaiset kysymykset pintaan ja kertoo rehellisesti siitä, mikä on tärkeintä elämässä. Katsoja ei selviä salista silmät kuivina, eikä ilman jälkiä sydämessä. Mitä siitä, vaikka Tom Ford ei enää koskaan koskisi kankaaseen, kunhan hän tekee lisää tällaista jälkeä valkokankaalla.  Encore!

Mikä elokuva on koskettanut itseäsi eniten?
Arvomme kaikkien 19.3. mennessä vastanneiden kesken kolme Finnkinon lippupakettia kahdelle.

Elämyksellistä viikonloppua kaikille!

Kirsi

26.2.2010 14:00

AllSaints

kuva1

Olin haltioissani löytäessäni AllSaintsin nettikaupan, tällaisia vaatteita olen kaivannut. Olen rakastunut epäsymmetrisiin ja hieman kuluneen näköisiin vaatteisiin. Nyt saan tilattua niitä helposti netistä, ei tarvitse edes matkustaa Lontooseen asti shoppaamaan. Tosin kuulin että kauppa on matkustamisen arvoinen, koska sisustus on myös mieletön. Vaatteet ovat hieman hintavia, mutta jos haluaa hieman eri tyylistä vaatetusta kuin mitä noista peruskaupoista täältä löytyy niin kannattaa vilkaista AllSaintsin sivuja.

Itse olen tilannut pari kertaa ja viimeksi lähetys saapui kahdessa päivässä, ei paha! Postituskulut ovat vain 10e ja jos tilaa kaverin kanssa niin tulee vielä halvemmaksi. Vaatteet tulevat kauniissa kartonkilaatikossa johon vaatteet ovat kääritty ohkaseen graafiseen arvokkaan fiiliksen antavaan paperiin.

Kuteita ei ole tarvinnut palauttaa kertaakaan. Tosin huomasin että graafiset topit venyvät hieman käytössä eli kannattaa tilata yksi koko pienempi kuin yleensä. Kalliit collegetakit ovat olleet hintansa arvoisia, eivät rypisty helposti ja pysyvät uuden näköisenä pitkään.

-Tonja

25.2.2010 13:14

Pukeutumisneuvojalla

Ehdin suunnitella monta vuotta pukeutumisneuvojalla käyntiä, mutta vasta viime talvena sain tehtyä asialle jotain stressinvähennysprojektini myötä. Tiedättehän, kyseessä on neuvonta, jota saa monista tavarataloista ja se on yleensä ilmaista, asiakaslähtöistä ja muutenkin toimivaa, mutta ajanvarauksen se vaatii.

Pistin viime marraskuussa meiliä Stockmannin neuvojalle, ja ensimmäinen, puolen tunnin käynti oli ennen joulua. Ekalla tapaamisella neuvojani otti mitat (epäilemättä tuskallisin hetki koko jutussa), kyseli mieltymyksistäni ja buukkasi uuden ajan, kun kevätmallisto saapuu valikoimiin.

Tuo aika oli helmikuun alussa. Nainen odotti minua vaaterekillisen kanssa huoneessaan. Olin meilannut hänelle edellisellä viikolla akuuteista tarpeistani: jotain siistiä töihin, ehkä jotkut housut ja muutama mekko. Alkoi hillitön pukeutuminen ja riisuminen, jota säestivät joko neuvojani ihastuneet huudahdukset tai käskyt riisua vaate nopeasti pois. Välillä hän pyyteli anteeksi suorapuheisuuttaan, joka ei kylläkään vaivannut minua lainkaan, päinvastoin.

Tunnin päästä saldo oli selvä: osa vaatteista oli diskattu saman tien, osa pistetty harkintaan ja osan ostin heti. Löysin peräti kahdet erilaiset housut, muutaman mekon ja puseron sekä aivan ihanan Ralph Laurenin mekkotakin (kuvissa), joka oli kyllä kallis (195 e), mutta jo tähän mennessä joka euron arvoinen.

helimekko2

helimekko

Summa summarum: kaltaiselleni harvoin, mutta kerralla sitäkin enemmän shoppaavalle palvelun käyttö säästää aikaa ja varmasti lopulta myös rahaa, kun hutiostosten määrä vähenee. Jokaista ostamaani vaatetta on kehuttu useaan kertaan, joten voin sanoa, että neuvonta todella toimii. Tilaan takuulla ajan myös syksylle.

XXX Heli