Tagillä ‘tapahtumat’

19.7.2010 12:58

Festarin jälkeen…

Olipa reissu. Onneksi Ilosaari on vain kerran vuodessa.

Festareiden paras keikka oli ehdottomasti Pariisin Kevät -bändin esikoiskeikka. Bändi esiintyi YleX-teltassa. Oli onni, että tajuttiin tulla keikalle ajoissa. Sen verran telttaan oli tunkua. Arto Tuunela oli ihana. Vaikka kyseessä oli eka virallinen keikka (bändi veti salakeikan ennen varsinaista keikkaa), yleisö oli aivan täysillä mukana.

 

Myös päälavalla sunnuntaina keikkansa vetänyt Jenni Vartiainen onnistui saamaan yleisön hurmioon. Ihmiset kokoontuivat eturiviin hyvissä ajoin.

Jennin keikalle tultiin ajoissa!

Kaunis poppari onnistui valloittamaan puolelleen niin miehet kuin naiset. Muutama mies oli jopa kirjoittanut rakkaudentunnnustuksensa plakaattiin, jossa he pyysivät Jenniä vaimokseen. Keikan aikana lavalle lensivät myös muutamat bokserit. Go Jenni!

Kiitos Ilosaari, oli hauskaa!

16.7.2010 12:00

Ilosaari, here I come!

Heidin festaribongaukset saavat jatkoa, kun suuntaan kohti Joensuuta. Olen aika innoissani Ilosaarirockista, sillä kyseessä on mun ensimmäiset kunnon festarit. Aion käydä katsomassa ainakin Eppu Normaalin, Jenni Vartiaisen, Mannan ja Faith No Moren keikat.

Fileissä?

Festareiden kuvasaldoa on siis luvassa viimeistään maanantaina.

Mahtavaa ja aurinkoista viikonloppua!!

13.7.2010 12:00

Rokkia veden ääressä

Ruisrockin esiityjäkaarti oli tänä vuonna erityisen herkullinen ja ainakin minä löysin listasta paljon mieleisiä keikkoja. Olin ensimmäistä kertaa nyt 40-vuotta täyttäneillä festareilla ja täytyy myöntää, että ensi vuonna on pakko tulla uudestaan. Vaikka kävelymatka kauniiseen Ruissaloon oli suoranainen tuskien taival (se ei todellakaan ollut 2km, kuten festareiden nettisivuilla väitettiin), niin perillä odotti monipuolinen ja toimiva bilesaareke. Ihastuin erityisesti aiemmin mainitsemaani Converse-lavaan, tosin siellä olisi voinut olla tarjolla enemmän evästä juomien kaveriksi. Myös veden rajassa sijaitseva Rantalava ja sen ohitse seilaavat risteilylaivat olivat hauska kokemus. Olisi tehnyt kovasti mieli pulahtaa uimaan, jos pidätysvaivaiset miehet eivät olisi kuseksineet rantaa pilalle… Toivottavasti järkkärit pitävät känniääliöt ensi vuonna hieman paremmin kurissa!

Ohessa teille muutamia keikkakuvia. Pahoittelut heikosta laadusta, mutta yleisön seasta kuvaaminen osoittautui välillä hieman haastavaksi. Ekana iltana soitti aina yhtä mahtava Billy Talent, joka sai rantahiekassa bailaavan yleisön villiksi.

Lauantaina hurmaava Manna veti rennon päiväkeikan, ruotsalainen Prince of Assyria sai naiset huokailemaan ja Disco Ensemble laittoi maan tärisemään. Siis kirjaimellisesti. Sunnuntaina pikkulavalla soittanut Chisu olisi tarvinnut huomattavasti isomman areenan.

12.7.2010 18:15

Terkkuja lomalaitumelta!

Ensimmäinen lomaviikko hujahti ohi hetkessä helteiden merkeissä. Viime viikonlopun vietin Ruisrockissa, mikä oli samalla aikaa ihana ja kauhea kokemus. Ihana siksi, että musiikki oli hyvää, fiilis korkealla ja aurinko paistoi. Kauhea siksi, että se aurinko paistoi. Lämpötila hipoi Turussa kolmeakymppiä koko viikonlopun ja pilvehattaroita ei taivaalla liiemmin näkynyt. Onneksi paikan päältä löytyi taivaallinen keidas nimeltä Converse -lava, joka oli meren äärellä (tuuli mukavasti), sopivan vehreä (pääsi varjoon loikoilemaan) ja kaiken lisäksi siellä tarjoiltiin samppanjaa! Tässä hieman fiiliskuvia festareilta, lisää juttua festarityylistä ja keikoista tulossa myöhemmin…

21.6.2010 06:45

Kotimaista festarityyliä

Kivojen festariasujen bongaaminen sateessa osoittautui odotettua hankalammaksi. Suurin osa bilekansasta oli pukeutunut sadetakin ohella perusfarkkuihin ja lämpöisiin huppareihin. Onneksi joukosta löytyi lopulta myös joitakin tyyliinsä panostavia musiikin ystäviä. Viikonlopun festarityylin avaimet olivat värikkäät kumpparit, hauska hattu tai huivi, farkkusortsit ja rokkaava rotsi. Kuka tunnistaa joukosta mun pikkusiskon?

20.6.2010 21:26

Provinssissa jylisee!!!

Käväisin perjantaina Seinäjoen Provinssirockissa bongaamassa makeita festarityylejä ja katsomassa pari keikkaa. Ensimmäisenä sain tietenkin käteeni kourallisen kesäkumeja (turvallisuus ennen kaikkea), jotka on tänä kesänä pakattu hauskoihin kirjekuoriin.

Kumit taskussa suuntasin Paloma Faithin keikalle, joka oli muuten todella upea show. Paloma oli pukeutunut seksikkääseen korsettiin, huimaaviin korkoihin, turbaaniin ja maata viistävään takkiin. Mimmin ääni kuulosti aivan uskomattomalta ja pidin erityisesti hänen versiostaan David Guettan Sexy Bitch -biisistä. Paloma ei ollut innoissaan kyseisestä biisistä tai siinä laulavan Akonin asenteesta naisia kohtaan, joten hän oli muuttanut sanoja oman makunsa mukaan. Olen muuten tismalleen samaa mieltä Akonista, tyypillä on ongelmia. Siis hyvä Paloma, you go girl!

Yöllä koitti illan kohokohta, eli 30 Seconds to Marsin keikka. Jumalainen Jared Leto ilmestyi lavalle sumun seasta hurjan kampauksensa sekä kireiden farkkujensa kera ja sai yleisön villiksi. Olin bändin keikalla myös Helsingissä muutama kuukausi sitten ja tuolloin vielä uuden albumin hoilotusosat olivat faneilla hieman hakusessa. Nyt kuitenkin yleisö lauloi mukana jokaisessa biisissä ja jopa meikäläinen osasi ulvoa muutaman kertsin oikein. Jared hyppäsi taas tuttuun tapaan yleisön sekaan, mikä sai mimmit luonnollisesti sekoamaan. Osa innokkaimmista faneista pääsi myös lavalle viimeisen biisin ajaksi. Kaiken kaikkiaan onnistunut keikka, tiedossa siis kauniita unia…

16.6.2010 09:15

Unelmakiharat aamutuimaan

Piipahdin eilen aamulla Franck Provost -muotoilutuotteiden lanseerauksessa Hiushuone Ihanassa Annankadulla. Aamiaisen lomassa minulle taiteiltiin muotoiluraudalla kauniit laineet. Saisipa tämmöisen käsittelyn joka aamu, niin ei olisi koskaan Bad Hair Day… Pääsin myös tutustumaan syyskuussa myyntiin tuleviin uutuustuotteisiin, joista ihastuin erityisesti kevyeen muotovaahtoon ja lämpösuojasuihkeeseen. Kiitti Nora kuvausavusta!

 

15.4.2010 12:49

Fashion Weekend

Ensi viikonloppuna muodista kiinnostuneelle riittää pääkaupunkiseudulla ohjelmaa.

Lauantaina 17. päivä Trash Is Treasure -tapahtuma kokoaa muodin ystävät Helsingin “Teinitalolle” eli tarkemmin sanottuna PR toimisto Milttonin tiloihin Kaisaniemenkatu 6 A, 3. krs. Tapahtumassa muodin ammattilaiset (mm. Minttu Vesala, Teri Niitti ja Maria Veitola) kauppaavat vaatekaappiensa aarteita. Mukana on myös brändejä kuten Wrangler ja Makia sekä Tiia Vanhatapion Skunk girl -mallisto. Teinitalo on siis lauantaina täynnä muotia, aarteita ja musiikkia – yllätyksiä unohtamatta.

Kaisaniemestä kannattaa singahtaa suoraan Wanhalle Ylioppilastalolle Helsinki Fashion Stock Sales -tapahtumaan, jossa jatkuu sama meno.  Wanhalla on mahdollisuus shoppailla 40 suunnittelijan ja liikkeen luomuksia käypään hintaan. Helsinki Fashion Stock Sales on avoinna myös perjantaina.

Kumpaankin tapahtumaan kannattaa varata käteistä mukaan, sekä ehkä jotain lätkäsuojuksia ryysikseen.

anna

PS. Perjantaina Pop Fashion bileet The Circuksessa klo 20->

2.2.2010 01:31

Oi, farkkujen luvattu maa

Jonotus näytöstelttaan tapahtui talvisissa olosuhteissa.

Jonotus näytöstelttaan tapahtui talvisissa olosuhteissa.

Terveisiä loskan peittämästä Tukholmasta! Olen täällä vierailemassa Fashion Week by Berns -tapahtumassa, jossa esitellään ensi syksyn ruotsalaismuotia. Muotiviikkoni saikin tänään todella vauhdikkaan alun. Heti aamusta suuntasin Dagmarin näytökseen, jossa riitti tyylikkäitä mimmejä silmänkantamattomiin. Paikallisten fashionistojen univormu taitaa muuten tätä nykyä koostua vintage-turkiksista, pillifarkuista/legginseistä ja Acnen kengistä. Etenkin noita tutun näköisiä kenkiä bongasin joka toisen naisen jalasta. Hmmm, missähän vaiheessa trendi alkaa mennä jo hieman yli…? Itse näytös sisälsi paljon murrettuja värejä, muhkeita olkatoppauksia, kotoisan kuluneilta näyttäviä neuleita, kaunista drapeerausta ja Dagmarin tavaramerkiksi muodostunutta samettia. Naisellista menoa siis.

Eva i Wallan näytöksessä riitti röyhelöä. Kuvat: Kristian Löveborg

Eva i Wallan näytöksessä riitti röyhelöä. Kuvat: Kristian Löveborg

 ewaiwalla_1KL0304

ewaiwalla_1KL0331Dagmarin näytöksen kristallikruunujen alta suuntasin kohti muotitelttaa ja täysin toisenlaista tunnelmaa. Eva i Wallan näytöksessä raikasi livebändin soittama mustalaismusiikki ja vaatteet olivat villin seikkailuhenkisiä. Kerroshameet, rypytetyt sukat ja muhkeat neuleet oli kruunattu piraattien silmälapuilla. Muutamaa tuntia myöhemmin samaisen teltan valloitti Dr Denim. Farkkumerkin androgyyni mallisto koostui kivipestyistä, kulutetuista ja revityistä farkuista. Denim oli yhdistetty rentoihin neuleisiin, ruutuun, raitaan, henkseleihin ja eläinprinttiin.

Dr Denimille kivipesty on kova sana. Kuvat: Kristian Löveborg

Dr Denimille kivipesty on kova sana. Kuvat: Kristian Löveborg

drdenim_1KL0853drdenim_1KL0881Illan kiistämättä hillitysti tyylikkäin näytös oli Filippa K. Keskeneräiseen valokuvamuseoon lavastettu show suorastaan kuhisi muotijulkkuja. Rauhalliseen tahtiin tyylikansa valui skumppalasit kädessä paikoilleen catwalkin reunoille ja lopulta valot himmenivät. Kauniin pianon ja livelaulun soidessa taustalla, tutunnäköisiin vaatteisiin asustautuneet mallit tepastelivat lavalle. Ruskean eri sävyt, tweed, kauniisti laskeutuva jersey ja puhtaat linjat henkivät 40-luvun fiilistä. Hallittua Filippa K tyyliä ilman suurempia riskejä.

Eturivissä kävi kuhina Filippa K:n näytöksessä.

Eturivissä kävi kuhina Filippa K:n näytöksessä.

Illan päätti pamauksella Cheap Mondayn megashow. Kun saavuin paikalle, ensimmäisenä silmiini osui järjettömän pitkä, kiemurteleva jono. Onneksi pääsin sisälle sivuovesta muiden kutsuvieraiden kanssa, sillä näytös olisi muuten saattanut jäädä näkemättä. Kutsuvieraiden asetuttua paikoilleen, ovet avattiin ja kansa ryntäsi sisään kuin raivolla. Hetkessä iso teollisuushalli täyttyi innokkaista muotifaneista, joista jokainen oli selvästi pukeutunut tehdäkseen muihin vaikutuksen. Valot sammuivat ja kajareista alkoi soimaan Meatloafin fiilistelevä heviballadi.

Hetki ennen Cheap Mondayn näytöksen alkua...

Hetki ennen Cheap Mondayn näytöksen alkua...

Näytös esitteli todennäköisesti harmaan jokaisen mahdollisen sävyn. Turvallista varmaan sanoa, että Cheap Mondayn mielestä harmaa on ensi syksyn kuumin väri. Bongasin mallistosta myös paljon boyfriend-bleisereitä, väljiä porkkanapöksyjä ja edelleen sitä revittyä denimiä. Näytöksen jälkeen pääsin jututtamaan suunnittelijoita Örjan Anderssonia ja Ann-Sofie Backia. Haastattelusta voi lukea lisää myöhemmin lehdestä.

Örjan Andersson ja Ann-Sofie Back olivat rauhallisina bäkkärillä.

Örjan Andersson ja Ann-Sofie Back olivat rauhallisina bäkkärillä.

Nyt ei meinaa enää pysyä silmät auki, joten suuntaan unten maille. Huomenna jatkuu taas tiukka aikataulu, sillä muotiviikko ei ole suinkaan vielä lopussa. Laitan lisää näytöskuvia heti, kunhan niitä saan. Huomiseen!

xoxo Heidi

27.1.2010 17:14

Vuoden parhaat

Eilen Helsingin The Circus -yökerhossa jaettiin Cosmopolitan Beauty Awardsit 2010. Illan ohjelmassa oli aluksi viralliset tervehdykset ja muun muassa Cosmopolitanin uusi päätoimittaja Miina Lange kävi lavalla kiittämässä kaikkia osallistujia ja paikalle saapuneita vieraita. Palkintojenjaon jälkeen vuorossa oli vapaata seurustelua ja musiikkia.

cba_miina_oikea

Cosmon päätoimittaja Miina Lange (8.2. alkaen).

Illan juontajana toimi mikkikonkari Heikki Paasonen, joka selviytyi hienosti (ja huumorilla) vaikeasti lausuttavien kosmetiikkatuotteiden nimien ääntämisestä.

Tuomaristoon kuulunut kampaamoyrittäjä Timo Mäkinen kertoi yleisölle vallitsevista hiustuotetrendeistä.

Tuomaristoon kuulunut kampaamoyrittäjä Timo Mäkinen kertoi yleisölle vallitsevista hiustuotetrendeistä.

Heikki kiitteli yleisöä tunnollisiksi taputtajiksi.

Illan aikana nautittiin tietysti Cosmopolitan-drinkkejä ja herkullisia naposteltavia asiaan kuuluvassa valaistuksessa.

Tutustu lukijoiden äänestämiin voittajatuotteisiin Kauneus-osiossamme. Ehdottomasti kannattaa katsoa myös Inarin videokooste Beauty Awards -päivästä CosmoTV:stä.
kuvat Ari K. Ojala