Kuivan ja punoittavan ihon pelastus

Mä olen joskus jo aiemmissakin postauksissa kertonut, että mulla on kuiva ja punoittava iho. Olen joskus aikoinaan diagnosoinut itse itselläni couperosan ihon, sillä meillä sitä on paljon suvussa. Sinänsä erikoista, että kun olen asiasta kasvohoitojen yhteydessä aiemmin maininnut, niin minulle on vaan nyökytelty ja annettu olettaa että ”ongelmani” on juurikin niissä laajentuineissa hiusverisuonissa. Nyt kuitenkin olen saanut vihdoin ammattimaisen palautteen ja vihdoin tuntuu että ihooni on oikeasti paneuduttu huolella.
Ihoni punoitus ei siis suinkaan johdu täysin couperosasta, vaan suurimmaksi osaksi kuivuudesta. Nenän alueella on muutamia hiusverisuonia selkeästi näkyvissä, mutta posket, jotka minulla selkeästi eniten punoittavat ovatkin vain aivan turkasen kuivat. Olin pari viikkoa sitten kasvohoidossa Hoitola Womanilla ja siellä Marjan kanssa perehdyimme kunnolla kasvojeni ihoon. Meidän oli alunperin tarkoitus tehdä minulle HydraFacial -hoito (joka on muuten todella tehokas ja nopea puhdistus menetelmä!), mutta päädyimmekin sitten hetken tutkiskelun ja keskustelun jälkeen tekemään kosteuttavaa hoitoa.
Marja diagnosoi, että mulla on vahva ja hyvä iho, mutta se on kuiva kuin korppu. Ja kyllähän mä sen toki tunnen, eritoten suihkun jälkeen. Jos mä en saa heti suihkun tai kasvojenpesun jälkeen rasvaa naamaan, musta tuntuu, että koko iho menee ihan korpuksi enkä oikein edes pysty hymyilemään kun ihoa kiristää niin paljon. Talvisaikaan kuivuus senkuin pahenee ja voinkin kaikista kylmimpinä pakkaspäivinä suunilleen rapsuttaa hilseilevää ihoa naamasta, kuin myös sääristä ja oikeastaan koko kropasta.
 

p1010216_janni
Aiemmin kesällä HydraFacial -hoidosta

 
Mitä me siis oikein Marjan kanssa tehtiin? Noh, lähdimme tietenkin liikkellee ihon puhdistuksesta, jonka jälkeen iho kuorittiin hellävaraisesti. Tämän jälkeen Marja imeytti kosteutta Beauty Tec -laitteella, ensin ihon pintaosaan ja sen jälkeen syvemmälle. Kun ihon pintaosaa käsiteltiin, tuntui kasvoissa hassua säkenöimistä. Se ei missään nimessä sattunut, eikä oikeastaan kutittanutkaan.. Tunnetta on aika vaikea selittää, mutta se tuntui hauskalta ? Kun siirryttiin ihon syvempiin kerroksiin, en enää tuntenut mitään. Beauty Tec -laite käyttää hyväkseen siis yhdistettyä ultraääntä ja korkeajännitevirtaa. Tällä saatiin kosteutta siis tehokkaasti imeytettyä myös kaikista kuivimpiin kohtiin ihossani, johon ei perinteiset rasvat ja hoidot riitä. Beauty Tec -laitteella voidaan hoitaa tehokkaasti myös couperosaa ihoa.
Kosteutuksen jälkeen minulle tehtiin vielä LPG -hoitoa kasvoille, koska olin juuri palannut Torontosta ja niinkuin aina minulle käy lennoilla, kerään nestettä koko kroppaan kuin pesusieni. LPG:n avulla saatiin siis kasvojen pöhötys ja nesteet liikkeelle. LPG:tä käytetäänkin paljon myös kasvohoidoissa, koska sillä on niin monia hyviä vaikutuksia. Tuon minulle tehdyn lymfahoidon lisäksi sillä voi mm. hoitaa silmänympärysaluetta, arpia, vahvistaa ohutta ihoa täyteläisemmäksi ja kiinteyttää esimerkiksi kaksoisleukaa.
Koko hoito oli kertakaikkisen renotuttava. Olin vielä aikaeroista hiukan sekaisin kun tuossa hoidossa kävin ja minulla menikin ehkä noin kaksi minuuttia kun olin jo unen rajamailla. Harmittaa todella paljon, että emme ottaneet ennen ja jälkeen kuvia, mutta laitan tähän alle aiemmin kesällä otetun kuvan ja tämän viimeisimmän hoidon jälkeisen kuvan. En olisi ikinä uskonut että kasvojeni punoittavat läikät saattaisi vaalentua niinkin nopeasti. Normaalisti ihoni reagoi heti, kun esimerkiksi kastelen kasvoni. Vaikka vesi olisi kylmääkin, aiheuttaa se minulle samantien punoittavan reaktion. Nyt ihoni ei reagoi enää lähelläkään yhtä voimmakkaasti esim. kasvojen pesuun.
 

img_0684
Aiemmin kesällä otettu kuva ennen HydraFacial hoitoa

 
 

img_2236
Yhden hoitokerran jälkeen Beauty Tec -laitteella

 

img_2219
Punaiset alueet on selkeästi vähentyneet poskissa

 
Ajattelin käydä kyseisessä hoidossa vielä muutaman kerran ennenkuin häippäsen pois Suomesta talveksi. Dallasissa ei ainakaan ilma ole yhtään kosteampi kuin täällä meillä Suomessa, joten parempi laittaa iho kuntoon ja kosteuttaa se huolella kaikilla mahdollisilla keinoilla, ennenkuin siitä tulee yhtään korpumpi ?
 
p1010182_janni
 
Teen yhteistyötä Hoitola Womanin kanssa. Teksti on kuitenkin kirjoitettu omasta aloitteestani, koska halusin jakaa vinkin muillekin, ketkä kaipaavat hoitoa kuivaan ja punoittavaan ihoon.