Mun sunnuntai

Yhteistyössä Unikulma.
Hei vaan ja oikein ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! <3 Toivottavasti tekin olette saaneet rentoilla tänään oikein olan takaan. Mun sunnuntain agendana on vaan ollut tehdä juttuja ihan oman mielen mukaan. Ei mitään suunnitelmia, ei mitään must do -juttuja. Paitsi nyt ihan pikku hetken vain, pitää hoitaa muutamat sähköposti hommelit etupeltoon ensi viikon osalta, jotta työt pääsee taas käynnistymään satasella heti huomenna. ?
Tällä kertaa siis ihan kevyttä asiaa, tälle viikolle on varmaan jo ihan tarpeeksi analysoitu blogin puolesta. ? Mun aamu alkoi sillä, että heräsin 11 maissa. SIIS 11!! Mä en muista koska olisin nukkunut niin pitkään, oli näköjään vähän kertyneitä univelkoja ja muutenkin kun sairastallut tässä jo pidemmän aika, eikä ole ollut mahdollista aamuisin oikein kunnolla vetää hirttä, niin tänään sain herätä ihan omaan tahtiin ilman herätyskelloa. Teki muuten todella terää! Aamulla on ihana herätä Harrin vierestä, kun se on painautunut ihan kupeeseen kiinni. Ja samalla sekunnilla kun avaa silmät, sieltä tulee iloinen vastaanotto ja märkä suukko naamalle ja päivä voi alkaa.
 

fullsizerender
Harrin kanssa hidas aamunavaus

 
Hyvä ja laadukas uni on mulle ihan super-tärkeää. Nyt sen on jotenkin niin konkreettisesti taas huomannut, kun alussa nukuin täällä uudessa kodissani hetekalla, kun sänkyni ei ollut vielä ehtinyt tulemaan. Ja voin kertoa että pari viikkoa hetekalla tekee ihmeitä selälle. Ja nyt en tarkoita tätä kovin positiivisessa mielessä. ? Nitinati jokaisella käännähdyksellä, ja selkä kauhealla kuopalla. Ei hyvä. Huonot unet vaikuttaa niin miljoonaan asiaan, jotenkin tuntuu että huonosti nukutun yön jälkeen ei saa mitään aikaiseksi normaalilla teholla, vaan kaikki tapahtuu pikkuisen puolivaloilla.
 

fullsizerender_1
Kynttilät kuuluu rentoiluun

 
Mutta voi sitä onnen ja ilon päivää kun Unikulman pojat tuli kylään tuossa pari viikkoa takaperin ja toivat mulle uuden sängyn!! Enpä muista koska olisin nukkunut näin hyvin. Olin käynyt jo aiemmin Unikulman liikkellä UnikLab mittauksessa, jossa katsottiin, minkälaista painetta mulla tulee nukkuessa mihinkin ja sen perusteella tehtiin juuri mun tarpeita vastaavat patjat. Mulle sänky on ehdottomasti koko kodin tärkein huonekalu ja sen pitää olla kunnossa. Kaikki muu on oikeastaan yhden tekevää, jos nukkuu aina huonosti ja paikat tulee kipeäksi pelkästä makaamisesta. Sängyssä kuitenkin tulee vietettyä keskimäärin 8 tuntia päivästä, eli enemmän kuin missään muussa huonekalussa, kuten sohvalla.
Mun kroppa on sen mallinen, että suurin paine tulee lantion seudulle ja jonkin verran myös olkapäihin etenkin kylkiasennossa. Mun oikeassa polvessa on vanha vamma, joka näkyi myös mittauksessa. Mä suorastaan häkellyin, kun Unikulman Vesa Tuominen teki mulle mittauksen ja kysyi että onko sulla polvessa joku vamma. Hetken piti ihan itsekin miettiä että onko siinä jotain häikkää, polvi kun ei mua ole enää hetkeen normaali elämässä vaivannut. Polven vanha vamma vaikutti ihan mun nilkkaan asti maatessa ja kaikki tämä näkyi UnikLab mittauksessa. Sama juttu olkapään kanssa, josta multa on aikoinaan revennyt kiertäjäkalvosimen etuosa. Siis ihan käsittämättömän pienetkin jutut pystyttiin huomiomaan jo mittausvaiheessa ja näin mulle saatiin juuri oikeanlainen sänky, joka on kirjaimellisesti kuin mulle tehty, pienimpiäkin ykstyiskohtia myöden.
 

img_3045
Vesa Tuominen näytti mulle, mitkä on mun vartalon alueita, jotka kaipaavat erityishuomiota sängyssä. Vanha polven vamman vaikutus näkyy edelleen.

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen syöpöteltiin kahteen pekkaan aamupalaa, minä puuroa ja Harri raakaruokaansa. Samalla alkoi myös mun pyykinpesu rumba, jonka juuri viimeistelin. Oli taas vähän kertynyt, mutta nytpä on nekin hoidettu. Tääkin on tosi hyvä fiilis, niinkin pieni ja yksinkertainen asia kuin tyhjä pyykkikori! Ei siis ole ihan harakoille mennyt tämäkään päivä ?
Sitten käytiin tunnin reippalla kävelyllä, mullahan on tosiaan tän flunssan takia tullut useiden viikkojen tauko treeneissä. Tänään sitten uskalsin jo kevyeti lähteä nostamaan sykettä ja sehän muuten nousi! ? Eipä paljoa tarvinnut lisätä vauhtia kun tuntui että olis kovempaakin juossut. Ihana oli kuitenkin käydä kunnon happihyppelyllä pitkästä aikaa. Lenkin jälkeen nopeat lihashuollot ja kokkailua. Sopivan rento sunnuntai siis!
 
fullsizerender_2
 
Nyt mä nopsaan hoidan muutaman jutun pois alta vielä meilitse ja sen jälkeen jatkan loppuillan vielä sohvanmutkassa. Ensi viikolla onkin taas paljon kaikkea kivaa luvassa ja maanantai pyörähtää heti käyntiin kuvauksilla. Joten ei muutakuin adios amigos ja ihanaa ensimmäisen adventtisunnuntain jatkoa <3