Miten kuntokuuri edistyy?

Laitoin tuossa jokin aika sitten oman Tube-kanavan pystyyn ja olen siellä kertonut tarkemmin aloittaneeni pienen kuntokuurin. Tai en nyt ehkä ihan niin pientäkään, vaan tarkoitus on palata takaisin ruotuun kaiken mässäilyn ja treenaamattomuuden jäljiltä, eli pistää huonot elämäntavat kerralla uusiksi.
Kerrottakoon siis hiukan taustoja. Mun huonot treenit ja sinnepäin syömiset alkoi jo melkein vuosi sitten. Mulla oli ihan super-tiukka kesä 2016 töiden osalta ja menin kaupungista toiseen kuin pieni orava. Halusin tehdä töitä kun niitä oli, olinhan viettänyt talven pitkälle kevääseen ulkomailla aiemman elämäntilanteeni vuoksi. Ensimmäisenä aikatauluista kärsi siis treenit, ne vain väheni ja väheni koko ajan, kunnes saattoi mennä viikkokin etten käynyt tekemässä yhtään mitään. Treenimäärät olivat todella minimaalisia useiden kuukausien ajan. Takaraivossa kyllä jyskytti ajatus siitä, että treenit pitäis aloittaa ja liikkua enemmän, mutta työkiireet toimivat loistavana tekosyynä jättää menemättä. Seuraavaksi kiireen sai tuntea ruokailut. Tien päällä ei oikein jaksanut enää katsoa mitä tuli syötyä, enkä jaksanut sen kummemmin edes suunnitella ruokailujani. Huoltoasema pöperöt tulivatkin erittäin tutuiksi. Eikä niistäkään aina ne terveellisimmät vaihtoehdot.
Olin ajatellut ryhdistäytyväni taas talvella, kun en olisi niin kiireinen töideni kanssa. Noh, talven suunnitelmat menivätkin kerralla uusiksi, samoin ihmissuhteet. Sen jälkeenkös sitä vasta ei huvittanutkaan treenata. Ruokailuni muuttuivat entistäkin surkeimmiksi ja treenit jäi pitkän sairastelukierteen takia taas useiksi kuukausiksi. Saldona olikin sitten jo yli puoli vuotta epämääräistä ja satunnaista jumppailua sekä sitäsuntätä-ruokailua.
 

May your day be as strong as your coffee

 
Voin kertoa, että on muuten pieni kynnys palata takaisin treeneihin tuollaisen jälkeen. Oma kunto oli rapistunut ihan pohjalukemiin, en ollut viikkoihin tehnyt itse ruokaa, eikä itsestään huolehtiminen oikeastaan muutenkaan kiinnostanut. Olotila oli aivan tukkoinen. Lihakset oli surkastuneet ja voimatasot olivat ihan hukassa. Oikeastaan koko viime kevätkin meni vielä miten sattuu, ennenkuin vähän ennen Selviytyjien kuvauksia alkukesästä sain pienen kipinän taas treenata vähän enemmän.
Kuten olen aiemmin kertonut, paino tippui aika rutkasti Selviytyjien kuvauksissa niukan ja yksipuolisen ruokavalion takia. Reissusta palauduttua normaalisyömisen johdosta paino pompsahtikin ylös ihan muutamassa päivässä. Ja kas, parissa viikossa vaaka näytti +7kg. Nice. Reissun jälkeen kävi siis tismalleen sama efekti kuin fitness-kisojen jälkeen, jos ei tee järkevää reverse-dieettiä (nosta kaloreita maltillisesti muutaman viikon ajan). No minähän en mitään reverse-dieettejä tosiaan pidellyt Selviytyjien jälkeen, päin vastoin. Voin siis vain ja ainoastaan katsoa peiliin, sillä kesällä tuli kyllä nautittua viiniä ja jätskiä ihan just sen verran, että kroppa nappasi nätisti kaiken kiinni taistelutilassaan. Ja en voi edes syyttää tietämättömyyttäni asiasta, tiesin kyllä ihan tasan mitä tulee käymään jos rankkojen miinuskaloreiden jälkeen (Selviytyjissä keskikalorit oli 400 päivässä) alkaa syömään edes normaalin määrän ruokaa, herkuista puhumattakaan.
Sitten koitti elokuu. Vain kuukaudessa olin onnistunut saamaan niin mahtavan pöhön päälle, että hetki sitten lököttäneet vaatteet kiristivät niin että saumat paukkui. Mulla ei tosiaankaan ollut enää hyvä olo. Ei ollut oikeastaan hetkeen ollutkaan. Sitten mä yhtenä päivänä päätin, että nyt kiitos riittää. Turhaan tässä mieltäni sillä synkennän, että on turvonnut olo, kun kaikki ratkaisun avaimet on itselläni käsissä. Mä olin aivan liian pitkään laiminlyönyt omaa hyvinvointiani, joten nyt olisi aika tehdä jotain. Turha valittaa, jos voi itse vaikuttaa asiaan, right?
 

 
Niinpä tein itselleni 8 viikon suunnitelman. Se sisältää ruoka- ja treeniohjelmat. Tunnen oman kehoni aika läpikotaisin ja voin kertoa, että on muuten tullut kokeiltua ihan jos jonkinnäköistä dieettiä ja laihista tässä fitness-vuosien varrella. Sen sijaan, että olisin halunnut aloittaa laihiksen, päätin aloittaa elämäntaparemontin, joka on alkuun 8 viikkoa tiukempi ja sen jälkeen olen melko varma, että saan oman rutiinini treenata ja syödä terveellisesti takaisin ilman erillisia ohjelmia. Nämä (niinkuin mitkä tahansa muutkin) asiat kun vaativat toistoja, jotta niistä tulee automaatioita. Mun pääasiallinen tarkoitus on saada oma hyvä olo takaisin, oma toiminnallinen ja vahva keho, joka jaksaa kantaa kauppakassit kotiin ilman suurempia ponnisteluja ja joka jaksaa nousta rappuset ilman että henki meinaa salpaantua. Ja totta kai mahtua omiin vaatteisiin ilman että ahdistaa.
Aloitin kuntokuurini noin elokuun puolessa välissä. Ensin lähdin vain muuttamaan ruokavaliotani ja aloin taas tekemään ruokaa kotona. Sen jälkeen lisäilin hiljalleen treenejä ja progressivisesti nostin tehoja. Noh, taisin nostaa tämmöisen taukoilun jälkeen vähän liian nopeasti, nimittäin viikon jälkeen keho päätti pistää vähän jarruja kehiin ja nappasin flunssan. Flunssa kaatoi sänkyyn taas muutamaksi päiväksi ja treenit meni hetkeksi puihin, mutta ruokailut pidin silti cleanina. Nyt olen päässyt treenaamaan reilun viikon ja hiljalleen alkaa voimatasot taas nousta.
Otin aloituspainoni kun aloitin kuntokuurin. En ole koskaan painanut niin paljon kuin silloin. Vaaka näytti ruhtinaallista 59,7kg. Pituutta mulla on 162cm. Jännä juttu että on ollut vähän tukala olo. Tuo paino ei ole mulle millään lailla luonnollinen olotila, enkä voinut siinä hyvin. Sen jälkeen olen käynyt n. pari kertaa viikossa vaa’alla ja paino on tippunut alun nestepöhön karistua juuri oikeaan puolen kilon viikkotahtiin. Kroppani on siis alkanut ottamaan hyvin vastaan niin treenejä kuin ruokavaliota. Mutta sen suuremmin vaakaa tuijottelematta, pystyn jo silmämääräisestikin sanomaan että kroppa on tiivistynyt. Vaatteet istuu taas paljon paremmin ja se kaikista kamalin turvotus on kadonnut.
Myös olotila on kokenut mullistuksen. Nyt mä taas muistan, miksi rakastan treenaamista ja järkevää ruokailua yli kaiken. Oikeastaan, nyt kun olo on niin hyvä, fressi ja energinen, lähinnä mietityttää että miten ihmeessä mä olen koskaan tästä olosta voinut luopua. Mikä on ollut niin tärkeää, että olen antanut itselleni luvan laiminlyödä sitä kaikista tärkeintä: itseäni ja terveyttäni. Tämä on todellakin toiminut mulle hyvänä muistutuksena siitä, mihin haluan elämässä priorisoida aikaani.
 

 
Vielä on siis töitä jäljellä mun projektissani, aika tarkalleen puolet. Mutta se haastavin osuus on kyllä ehdottomasti takana. Ja se on se aloittaminen. Alku oli juuri niin kankea ja tahmea kuin vain ikinä uskaltaa ajatella. Jalka painoi treeneissä, painot salilla olivat lähes edellisen elämäni lämmittelypainoja ja taju meinasi lähteä juoksumatolla. Puhumattakaan ruoanlaitosta kotona. En todellakaan ole mikään intohimoinen kokki vaan ruoanlaitto on mulle enemmänkin välttämätön paha. Leipominen on kyllä hauskaa, mutta siinä on se huono puoli, että sitten ne leivonnaiset tulee aina syötyä.. 😉 Mutta jälleen: tarpeeksi toistoja ja nyt hommat menee jo rutiinilla!
Missään nimessä mistään kitudiietistä tässä ei ole kyse. Sellaiseen en enää suostuisi. En halua rääkätä kroppaani enkä olla nälkäinen. Se homma on jo nähty. Syön n.1800kcal päivässä ja ruokavalioni sisältää monipuolisesti kaikkia ravintoaineita, myös niitä kammoksuttuja hiilareita. Treenejä teen vähän viikosta riippuen keskimäärin 5 viikossa. Toisella viikolla saatan tehdä 6 ja seuraavalla 4. Tässä hommassa pitää olla joustovaraa!
Huomasin hyvin pian, että pienellä panostuksella saan kaikki elämän osa-alueet kyllä nivottua yhteen. Vuosi sitten kesällä ajattelin sen olevan mahdottomuus. Nyt aikataulutan treenini työpäivien sekaan, eli treeneille on varattu oma aika kalenterista. Varaan pidemmille työpäiville mukaan terveellisiä eväitä ja snäksejä, jottei ateriavälit venähdä kohtuuttomiksi. Herkuttelen kerran viikossa, jos siltä tuntuu. Tähän mennessä olen joka viikko pitänyt maltillisen herkkupäivän, eli olen käynyt paremmin syömässä (mukaan lukien jälkkärit), mutta alkoholia en ole nauttinut tippaakaan. Tänä viikonloppuna suuntaan Kouvolaan sukuloimaan ja ohjelmassa on sekä rapujuhlat, pikkuveljen synttärit että mummola vierailut. Ja aion muuten nauttia koko viikonlopusta ilman huonoa omaatuntoa!
Repsahduksia sattuu (silloinkin kun niitä ei ole suunnitellut) ja tulee sattumaan, ihmisiä tässä kaikki vaan ollaan. Mielestäni elämäntaparemontteja ei passaa tehdä pipo liian kireällä, vaan sopivan rennolla otteella, määränpää ja maali kuitenkin kirkkaasti mielessä pitäen. Mä olen kohta puolessa välissä kuntokuuriani ja toinen 4 viikkoinen vielä edessä. Olo on mitä mainioin ja uskon, että koko tämän 8-viikon jälkeen olen saavuttanut tavoitteeni; saanut vanhan liikunnallisen elämäntapani takaisin.
 

 
Huomenna aamulla blogissa klo 7:00 alle puolentunnin tehokas kokovartalon kahvakuulatreeni. Sitä ennen käy vilkaisemassa uusin Tube-videoni, jossa treenataan 30min kovalla sykkeellä!
Touhukasta torstaita just sulle!
Kuvat: Petteri Peltonen Photography

Kommentit (8)

  1. Saana
    klo 17:00

    Toi on kyllä niin totta, miten pienilläkin muutoksilla voi saada jo oikeasti paljon aikaiseksi ja paremman olon. Sekin jo tuo kivasti motivaatiota jatkaa (etenkin kun toi sadesää ei tällä hetkellä hirveästi houkuttele tonne ulos…), kun huomaa pienenkin panostuksen vaikuttavan omaan hyvinvointiin niin paljon 🙂

  2. Eea
    klo 17:25

    Kiitos tilannepäivityksistä! Itsellänikin on ollut viime keväästä asti elämäntaparemontti menossa vaihtelevalla menestyksellä. Ja haha toi 59kg olisi minun unelmapaino olen saman pituinen kuin sinä. Korkeimmillaan paino on ollut 66,2 ja ei ollut sydänkohtaus kaukana. Onneksi sieltä on tultu alaspäin mutta vielä olisi muutama kilo poistettavana. Olisi joskus kiva tietää että mitä syöt välipaloina 🙂

  3. Ansku
    klo 19:23

    Kiitos Janni kun jaoit tämän!
    On aivan mahtavaa kuulla rehellistä puhetta liikunnan ammattilaisen kirjoittamana. Haen blogeista paljon inspiraatiota muun muassa treenaamiseen, mutta usein jossain vaiheessa homma alkaa kyllästyttää, kun hommasta tuntuu puuttuvan sellainen aito inhimillisyys. Omat repsahdukset tai niin sanotusti huonommat kaudet tuntuvat järkyttäviltä epäonnistumisiltä täydellisten treeni-/fitnessbloggaajien himotreenaamisen rinnalla. Repsahdukseksi sitten itse katsoo helposti yhdenkin epäonnistuneen päivän aterian tai kiireen vuoksi skipatun treenin ja mahtava treenifiilis on usein kaatua tällaiseen turhaan täydellisyyden tavoitteluun. Kynnys aloittaa uudelleen kasvaa, jos kokee ettei asioita voi tehdä täydellisesti.
    Olen hiljattain vasta sisäistänyt, että täydellistä olisi vain nimenomaan liikunnan ilon sisältyminen omaan arkielämään vuodenajasta tai vuodesta toiseen sekä niistä riippumatta. Se onnistuu vain kuuntelemalla itseään.
    Itselläni on kanssasi vastaavanlainen tilanne, sillä minulla tuli säännöllisistä treeneistä taukoa myöskin reilun vuoden verran. Olen tässä ajassa kylläkin sairastanut ja sitä kautta ollut useita kuukausia liikuntakyvyttömänä, mutta toisaalta myös hieman toivuttuani jättänyt sen vähäisenkin liikunnan, mitä omien voimavarojeni rajoissa olisin voinut tehdä. Olen jättänyt sen periaatteella ”kaikki tai ei mitään”. Nyt olen itsekin elokuusta lähtien alkanut opetella uutta periaatetta ”less is more” ja alkanut rakentaa omaa ”elämäntaparemonttiani” pienin askelin kohti pysyvää muutosta. Aloitin ensin puhtaasta ruokavaliosta ja reippaista kävelylenkeistä. Seuraavalla viikolla lisäsin yhtälöön juoksulenkit ja pidemmät yöunet. Tästä seuraavalla viikolla uskaltauduin pitkästä aikaa salille ja pidin kerrankin (!) mielessäni maltillisen aloituksen – kun lihakset olivat ekasta koko kehon salitreenistä kipeät, panostin loppuviikon palauttaviin treeneihin ja kehonhuoltoon. Tällä viikolla vedin ensimmäisen kunnon syketreenin ja tuntui että olisin voinut kuolla! Onneksi tiedän, että jo seuraava kerta tulee olemaan helpompi. Ja samalla olen ylpeä ja hieman yllättynyt siitä, että selvisin tuosta ensimmäisestäkin hengissä. 😉
    Halusin vain kertoa, että seurailen erittäin innokkaana kuntokuurisi etenemistä ja myötäelän vahvasti mukana. En ole koskaan aiemmin katsonut vlogeja, mutta nyt odotan jo malttamattomana seuraavaa HussiTubea. 😀 Kiitos tsemppaavasta, avoimesta ja rehellisestä asenteestasi!

  4. Jenna
    klo 19:47

    Janni, ihanaa että kirjoitit tästä aiheesta!
    Itselläni on vähän samanlaista taustaa treenien suhteet, työt ja kiire haittasi pari vuotta syömistä sekä treeniä, jja sitten juuri kun aloin saada asiat kuntoon, sairastuin kunnon flunssaan mitä kesti yli kolme viikkoa, ja sitten vielä menetin yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä, mummoni, samaan syssyyn. Aloitin juuri elokuun lopussa Tikiksen 8 viikon valmennuksesi, ja nyt suunta näyttää hyvältä. Olen joskus ollut mielestäni hyvässäkin kunnossa, ja toiveena olisikin saada juoksukuntoa ja lihaksia taas kasvatettua, ja saad vatsa takaisin timmiin kuntoon.
    Tsemppiä jatkoon!

  5. Juuli
    klo 21:28

    Vilkaisin ton sun uusimman tubevideon ja ajattelin kyllä vklpna testata saako yhtä komean hien pintaan 😀 Mukava muuten seurata tätä sun ”polkuas”. Jaan nimittäin just samat strategiset mitat sun kans ja muutenki ajatusmaailma liikkumisen ja ruuan ja monen muun suhteen samoilla linjoilla 🙂

  6. Charlotta
    klo 08:32

    Kiitos ihanasta postauksesta! Itse olen tuskaillut samanlaisen reenaamattomuuden kanssa maaliskuusta lähtien, kun nappasin ulkomailta tuliaiseksi eliön. Kovat lääkkeet ovat pistäneet kropan ja nupin koville. Nyt kun sain terveen paperit, niin olen tuijotellut surkeana peiliin ja miettinyt miten tässä näin kävi. Tätä surkeutta on jatkunut muutama viikko, kun en oikein ole edes tiennyt mistä aloitan. Jutun luettua päätin, että nyt saa riittää. Laitoin lenkkarit jalkaan ja kävin hyppimässä perinteisen ja rakkaan porrastreenin kakolassa. Ja kuinka ihanaa se taas olikaan! Kiitos sinun, olen taas matkalla oikeaan suuntaan<3

  7. IidaL
    klo 09:27

    Hyvä Janni! Minäkin seuraan mielenkiinnolla kuntokuurisi edistymistä ja tietysti Hussitubea. 🙂 Tein eilen kotosalla sen sinun 30min sykettä nostattavan treenin ja täytyy sanoa että oli kova setti. Huh mikä hiki tuli, mutta antoi mahtavan energian päivään. Tosin välillä pienenä häiriötekijänä oli puudeli joka halusi tulla pusuttelemaan minua. Terkkuja siis myös Harrille! Innolla seuraan myös Harrin puuhailuja, hän on aika hurmaava tapaus. 🙂

  8. Erika
    klo 17:57

    On kyllä ihanaa että liikunnan ammattilainen voi kärsiä ihan samasta ongelmasta kuin ei-ammattilaiset! Voisiko enää parempaa samaistumisen kohdetta olla. Mitä pidempi tauko treeniin tulee sitä vaikeampi on palata ruotuun. On se tauko sitten sairastumisen, loukkaantumisen, kiireen tai muun syyn takia. Been there and still am – loukkaantumisen takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.