Mistä tunnistat sen oikean?


Nytpä ajattelin kirjoittaa välillä vähän myös tänne blogin puolelle fiilis hommia. Cosmopolitanissa omassa kolumnissani olen useastikin pohtinut deittailua, sinkkuelämää ja erilaisia tunnepuolen asioita. Tässä vähän alustellessani jo tammikuun kolumnia tuli semmoinen fiilis, että haluan kirjoittaa aiheesta myös blogiin pitkästä aikaa.
Tiedättekö sen tunteen, kun joka kerta mahassa alkaa perhoset lennellä kun edes ajattelet toista, joka kerta kun näette jännittää ja aina näkeminen on yhtä ilotulitusta? Pelkästään toisen kosketus saa koko pään niin sekaisin että ajantaju lähtee viimeistään tässä vaiheessa ja koko kropan valtaa kihelmöinnin tunne. (Tähän kai kuuluis vastata se kuuluisa ”En minäkään”.) Sitä kutsutaan ihastumiseksi. Toivottavasti jokainen meistä joskus kokee tuon tunteen. Mutta mitäs sitten jos vastaanvalaista tunneryöppyä ei tulekaan heti ensimmäisellä, kolmannella tai vielä nejänelläkään tapaamisella? Onko peli pelattu?



Mitä enemmän olen jutellut ihmisten (lähinnä siis ystävieni) kanssa deittailusta ja ihastumisesta, olen tullut aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että meidät voidaan karkeasti jakaa kahteen koulukuntaan; niihin jotka ihastuvat hekumaalisesti ja intohimoisesti nopeammin kun ehtii kissaa sanoa ja sitten on se toinen puoli, jotka uskovat, että todellinen rakkaus alkaa aina ystävyydestä. Mä kuulun itse ehdottomasti ensimmäiseen kastiin. Elän niin tunteella kaikessa mitä teen, että heti ihastuessani menee kyllä pää aivan pyörälle. Ja onhan se intohimon ja ihastuksen tunne nyt vaan ihan kertakaikkisen huumaavaa!
Sitten päästäänkin siihe, että voiko ihastua ”aidosti” jos ihastuminen perustuu vain intohimoon ja alkuhuumaan? Meneekö se sitten ohi heti kun tunteet ja hormonit alkaa tasoittua? Jos deittailu ja myöhemmin parisuhde alkavat kaveruudesta, onko se sitten todennäköisempää, että sellainen tapa ihastua on kestävämpi? Silloin ei sitten menisikään ihan tunteidensa orjana, vaan pystyisi ajattelmaan myös järjellä? Vai tarvitseeko ihastuessa edes ajatella järjellä? Vai onko sittenkin niin, että jos tapailu alkaa kaveruudesta niin siitä puuttuu silloin intohimo? Kun eikö juurikin se intohimo erota kaveruuden ja parisuhteen?
Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin luulen ettei ole olemassa oikeaa vastausta. Sekin on hirveän mielenkiintoista, millä tavoilla erilaiset ihmiset etsivät seuraa ja lopulta ajatuvat yhteen. Toisille netissä/somessa tutustuminen on luontainen tapa, kun taas toiset arvostavat heti ensikohtaamisesta lähtien aitoa ihmiskontaktia. Henkilökohtaisesti arvostan enemmän aitoja kohtaamisia. Netin välityksellä on jotenkin vaikea saada todellista käsitystä toisesta ihmisestä kun et pysty lukemaan mitään kehonkielen merkkejä. Lisäksi netissä on helppo esittää jotain aivan muuta kuin mitä todellisuudessa on. Tiedän kuitenkin montakin parisuhdetta, jotka ovat saaneet alkunsa netistä ja erilaisista sovelluksista. Eli todistettavasti nekin toimivat.

 
 
Eipä kuitenkaan mitään uutta ja ihmeellistä tämän auringon alla, sillä täällä mennään edelleen Harrin kanssa kahteen pekkaan, tällä hetkellä Helsingin pirtsakassa syyssäässä ja ensi viikolla Espanjan palmujen alla. 😀 On kuitenkin hauska pyöritellä erilaisia ajatuksia ja mietteitä sinkkuelämän pyörteistä.
Mä haluaisin kuulla mitä mieltä te olette? Miten te olette ihastuneet ja kumpaan ”kastiin” kuulutte? Vai onko teillä joku ihan oma kasti vielä erikseen? 😀
Tunnelmallista torstai-iltaa <3


Ps. Nähdään viikonloppuna I Love Me -messuilla! Olen siellä juontamassa koko viikonlopun Plaza-lavalla.
Pps. Launtaina pääsen riekkumaan mukaan myös Possen lähetykseen, muistakaa katsoa 😉 😀

Kommentit (12)

  1. Teme
    klo 19:48

    Niin mihin kuuluu se joka ihastuu samantien mutta päästää jutun aina friendzonelle kun ei uskalla avata suutaan ja sitte myöhemmin ei enää kehtaa kun ollaan jo ” kamuja ”. Story of my life 😀

  2. Lauri Rasila
    klo 20:52

    Ite oon ihastunu yhteen tyttöön, ja oon tykännyt siitä jo 3 luokastaasti. En tiiä tykkääks se musta, ja en uskalla kysyä.
    Ps. Oon 12.v

  3. Jorefore
    klo 22:38

    Moikka!
    Hyvää pohdiskelua ja analysointia!
    Itse kuulun kastiin yksi!
    Ihanaa ihastua…tällä hetkellä some- ihastus😍
    Tj

  4. MV
    klo 22:21

    Joku on sanonut, että ihastumisen huuma tulee ja menee, mutta järki kertoo mistä oikeasti kannattaa pitää kiinni.

    1. Mra
      klo 10:26

      Totta

  5. Elemia
    klo 10:27

    Ensinnäkin kiitos sinun blogista! Ainoastaan sun blogia seuraan tällä hetkellä, koska pysyt asiassa eikö postauksesi ole kilometrin mittaisia 😊
    Itse olen sovelluksen kautta löytänyt tämän hetkisen herrani, ja näin vuoden jälkeen ajatuksena tästä on että ei olisi pitänyt pitää kiirettä. Olisi tarvinnut aikaa enemmän tutustua ja olla ystäviä ensiksi.. Se olisi edennyt parisuhteeseen jos olisi näin ollut tarkoitus. Välillä tuntuu että eihän tässä edes tunne toista kun vasta vuoden tunnettu..

  6. Kyllike Lehola
    klo 17:01

    En ole aikoihin ihastunut keheenkään. Ja nyt kun käytiin ekoilla treffeillä, molemmat oltiin illan päätteeks iha 😍 Toisenkin kerran nähtiin ja oli niin ihanaa. Mutta hänen piti lähtee reissaa paratiisisaarille. Nyt tuskaisena tääl Suomen kylmyydessä mietin, että pitäiskö lähtee minilomalle moikkaamaan. Aah.. 5kk olis liian pitkä aika odottaa.

  7. Romantikko
    klo 12:26

    Olipa osuva kirjoitus! Ja ajankohtainen. Olen korvia myöten ihastunut mieheen joka asuu toisella puolen Suomea. Minä ihastun hetkessä, hän taas kuulostaa tältä järkevältä ihastujalta. Sormet ja varpaat ristiin että deittailu saisi jatkoa.
    Hyvää jatkoa sinulle, toiv saat tuntea perhosia taas vatsassasi 🙂

  8. Singlelady
    klo 23:43

    Olen sitä mieltä, että se on hyvin henkilökohtaista, mihin kastiin itse kukin kuuluu. Olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja toiset tykkäävät ehkä vähän räväkämmästä alusta ”hypätä pää edellä juttuun mukaan” kun taas toiset haluavat elää hetki kerrallaan ja katsoa juttua rauhassa. Mielestäni se ei kerro sitä, onnistuuko suhde ”paremmin” vain yhdellä tietyllä tavalla, vaan se on myös tuuri peliä, sattuuko oikeanlainen ihminen kohdalle. Voi olla, kun etenee nopeasti ja rohkeasti, niin tajuaakin että ihminen on aivan erimaailmasta kuin itse on, joka on yhtä paljon mahdollista myös hitaasti etenevässä jutussa 😀 esimerkkinä tarinat joissa pariskunta on asunut parikin vuotta tai VAIN pari viikkoa saman katon alla, ja tajuaakin etteivät kuulu yhteen 🤔 Omalla kohdallani voin sanoa että olen kokeillut/kokenut molemmat kastit mutta olen silti edelleen sinkku:D tuuri peliä .. kai?😂

  9. laura
    klo 05:35

    Hauska lukea tällainen postaus välillä! Musta tuntuu että yleensä myös kuulun tuohon ekaan kastiin mutta nykyisen miehen kanssa ollaan tunnettu jo monta vuotta ja sitten ystävystyttiin paremmin ja vasta puolen vuoden päästä siitä meistä tuli pari. Hitaan puoleinen ihastuminen siis tällä kertaa 😀

  10. Viivi
    klo 06:30

    Itse ihastun todella nopeasti, mutta yleensä ne tunteet myös loppuu yhtä nopeasti. Pitäis ehkä siis ite yrittää eka tutustua kunnolla ennen ku sanoo mitään

  11. Tuija
    klo 20:29

    Mie kuulun ehkä noiden kahden väliin 😀 kun olen tutustunut ihmiseen niin jos ihastuminen tulee niin se tulee kuin taifuuni. Itse olen tavannut mieheni 12 vuotta sitten internetin ihmeellisessä maailmassa. Aluksi oli kiva jutella ja juteltiinkin ihan pitkän aikaa vain netin/puhelimen välityksellä. Lopullinen niitti oli kun tavattiin livenä ja aaaah se oli ihanaa 😀 nyt meidän suhde on ihan erilainen, arkiintunut, tuttu ja turvallinen mutta koen että tämä on parempaa kuin se alkuhuuma 🙂 jos tuhnuttelen peiton alle niin en kuole häpeään! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.