Olenko pilannut vastustuskykyni?


Niin se vain on, että mä olen TAAS kipeänä. Ei varmaan kohta enää sormet riitä laskemaan kuinka monesti olen sairastanut kuluneen vuoden aikana. Jo pelkästään tällä ”syyskaudella”, elokuusta alkaen olen ollut 3:sti flunssassa ja siihen päälle vielä se reilu pari viikkoa kiusannut kampylobakteeri. Nyt alkaa pikku hiljaa tulla turhautunut olo siihen, että ei montaa viikkoa ehdi touhuta ja treenata kun taas joku pöpö puskee päälle.
Mun operaatio ”takaisin kuntoon” alkoi sekin tuolloin elokuussa. Oikeastaan heti sen jälkeen kun olin tervehtynyt syksyn ensimmäisestä flunssasta. Tein itselleni treeniohjelman ja ruokavalion. Mulla meni ihan hirmuisen hyvin ja tuloksia tuli niin ulkoisesti kuin sisäisestkin. Sittemmin motivaatiota on todellakin saanut hakea välillä kissojen ja koirien kanssa, kun on tullut näitä jaksoja ettei pääse treenaamaan sairastelun takia.
Olen aiemminkin kertonut, että mulla terveellisesti syöminen ja treenaaminen kulkevat käsi kädessä. Kun pääsen treenaamaan kunnolla, ei tee mielikään syödä epäterveellisesti, vaan päinvastoin ravita kroppaa kunnon rakennusaineilla. Kun treenit tyssää, alkaa mielikin helposti hamuilla hemuja ja muuta epäterveellistä.

Mietin, että mistä ihmeestä voi johtua, että olen näin paljon kipeänä koko ajan. Mun ruokavalio on todella monipuolinen ja sen lisäksi käytän ravintolisiä ja vitamiineja, jotka erityisesti boostaavat vastustuskykyä. En myöskään ole mielestäni lainkaan stressaantunut, pikemminkin päin vastoin. Olen ollut tosi hyvillä fiiliksillä ja onnellinen viimeisten viikkojen aikana ja oikeastaan koko syksyn. Sitten se tuli mulle kuin salama kirkkaalta taivaalta, varsinainen ahaa -elämys. Olenko mahdollisesti itse pilannut vastustuskykyni?
Mä olen vuoden sisään joutunut vetämään 5 antibioottikuuria. Se on meinaan aika paljon se. Mulla on ollut jos jonkin näköisiä korvatulehduksia (joka muuten uusiutui näppärästi juuri kun luulin siitä päässeeni siitä eroon) ja sen lisäksi kaikissa tatuoinninpoistoleikkauksissa on otettu päälle antibiootit. Voisiko siis olla että mä olen näitä kuureja popsimalla onnistunut tuhoamaan myös omat hyvät bakteerit ja nyt mä käytännössä imen itseeni kaikkia mahdollisia uusia bakteereitaja pöpöjä jotka vain sattuvat tulemaan vastaan? En ikinä tykkää popsia lääkkeitä turhaan ja kieltäydynkin aina viimeiseen saakka ihan jo perus särkylääkkeistäkin, joten en mitenkään erityisen innoissani ole noista antibiooteista muutenkaan ollut.

Tällä kertaa mä kuitenkin päätin, että vaikka sairastan ja treenit on pannassa, en aio vetää ruokailua ihan läskiksi. Näin useamman kuukauden omatekoista ohjelmaani noudatettuani halusin vähän vaihtelua. Mulla ei ole ollut aikaa eikä halua suunnitella itselleni uusia ohjelmia, joten delegoin tehtävän yhdelle parhaista ystävistäni, joka on erittäin ammattitaitoinen mitä valmennuksiin tulee. Hän tuntee minut lähes yhtä hyvin kuin tunnen itse itseni, joten hän ei juurikaan erityistietoja tarvinnut ohjelmien suunnittelua varten.
Aloitin Maijan suunnitteleman uuden ruokaohjelman tänään. Ja voi hitsi, että sitä jotenkin on niin paljon motivoituneempi pysymään ruodussa kun on jotain uutta ja jännää! Niin se vain on, että tässäkin hommassa sitä kaipaa välillä vaihtelua motivaation säilyttääkseen. En millään malttaisi odottaa, että pääsen Maijan tekemän treeniohjelman kimppuun, mutta eikai tässä auta kuin malttaa mielensä. Ihan jo senkin takia, ettei sitten taas tarvitse niitä antibiotteja jälkitauteihin. 😉
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolen on pysytty terveenä! Minä painun nyt vällyjen väliin loppuillaksi niin olen huomisissa kuvauksissa iskussa! Tai edes puolikunnossa.. 😀

Kommentit (17)

  1. Nina
    klo 20:19

    Aloita hevoskuurilla maitohappobakteerit! 2+2+2. Eli aamulla, päivällä ja illalla. Ja valitse semmonen maitohappobakteeri, missä on monia monia bakteereja. Itsellä myöskin vastustuskyky meni nollaan, kun jouduin syömään pari vuotta sittten 7 eri antibioottia. Mutta kun tajusin aloittaa maitohappobakteerit, ei ole enää flunssakierrettä 🙂

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 22:50

      Muistatko mitä merkkiä olet käyttänyt? Mieluusti kokeilisin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja että saisin itseni kuntoon! 🙂

  2. Erja
    klo 20:22

    Probiootit/maitohappobakteerit. Jos et vielä syö. Uskon että sairastelun syy on juurikin noissa syödyissä ab-kuureissa, jotka tuhoaa vastustuskyvyn pitkäksi aikaa ja lisäksi voi altistaa myöhemmin jopa suolistosairauksille. Näin siis eräs lääkäri saarnasi toukokuussa lapsen korvien putkituksen yhteydessä, ja suositteli vahvasti ab-kuureista kieltäytymistä ihan viimeiseen asti korvakierteen katkaisemiseksi. Suurin osa tulehduksista paranee kuulemma itsestään. Siitä lähtien olen syöttänyt lapsille säännöllisesti maitohappobakteereita ja eipä ole muuten lapset sairastaneet sen jälkeen edes pienintäkään flunssaa 💪 Mukavaa vaihtelua aiempiin syksyn ja kevään välisiin kausiin jolloin ainakin jatkuva pieni nenän valumien oli ihan vakio, puhumattakaan niistä useista korvatulehduksista ja syödyistä ab-kuureista. Tsemppiä!

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 22:49

      Ohho! No tuo on jo aika konkreettinen muutos ja esimerkki! 😮 Tää vaan vahvisti sitä, että jatkossa aion olla vielä tiukempi noiden kuurien ottamisen suhteen. Onneksi teillä hommat alkaneet sujua, mä otan teistä nyt vähän mallia!Ihanaa talvea! Ja kiitos tsempeistä <3

  3. Johanna
    klo 20:41

    Nyt niitä probiootteja (todella vahvoja) kunnon tehokuuri useamman kuukauden ajan! Ei oo ihme, ettei pysy terveenä, noin monen antibioottikuurin jälkeen :/ Tsemppiä!

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 22:47

      Kävinkin viimeisimmän kuurin jälkeen heti hakemassa muutaman purkin. Pyysin suoraan apteekin vahvinta, mutta näköjään vielä vähän hakee kroppa tuntumaa.. :/ Mut eiköhän se tästä ja kiitos! 🙂

  4. Johanna
    klo 21:34

    Kannattaa nyt syödä ainakin parin viikon kuuri maitohappobakteereja, ihan paras vastustuskyvyn nostaja! Kyllä se siitä sitten lähtee! Tsemppiä! ☺

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 22:46

      Kiitos! <3 Juu mulla onkin ollut jo kuukauden ajan maitohappobakteereiden tankkaus käynnissä, mutta vielä näköjään riittää hommaa.. :/

      1. Sandra
        klo 23:23

        Suolistossa pitäisi olla 1,5-2kg hyviä bakteereita ja antibioottikuurit todella tappaa sieltä ison osan!😥 Normalisoitumisessa kestää… suosittelen itse valmistettavaa jogurttia, jossa on runsaasti ELÄVIÄ maitohappobakteereita.

  5. Heidi K
    klo 05:55

    Täältä myös vahva suositus maitohappobakteerikuurille! Itse olen käyttänyt Puhdistamon Ohhiran OM-X maitohappobakteereita, eikä ole paljon tarvinnut sairastella. Tälläkin hetkellä tulee popsittua viisaudenhampaan poistoleikkauksen takia määrätyn ab-kuurin rinnalla 🙂

  6. Nipsu
    klo 08:36

    Liittyykö sairastelun alkuun muuttoa tms? Huoneilma/ilmanvaihto kunnossa? Uskon tosiaan et sulla tuo ruokavalio-puoli kunnossa. Me muutettiin itse vetoiseen vanhaan puutaloon 5 vuotta sitten kerrostalosta ja sen jälkeen ei olla sairasteltu.

  7. Tiina
    klo 10:37

    Oletko varma ettet ole altistunut homeelle? Se voi aiheuttaa myös sairastelukierteen ☹️

  8. inga
    klo 15:14

    Tsemppiä Janni<3 Kuule täällä podetaan samaa ongelmaa… Kolme flunssaa ollu nyt syksyn aikana. Tuntuu, että on kunnossa viikon ja sitte seuraavalla viikolla nokka tukossa ja kurkku kipeä, ÄRSYTTÄVÄÄ. Tälläkin hetkellä imusolmukkeet kaulalla turvonneet ja kurkussa tuntuu jtn outoa. Saisi luvan jo riittää tämä sairastelu:/ Jos on jakaa vinkkejä, jolla saat flunssasi kuriin niin otan kaikki neuvot vastaan:) Eikai tässä muuta auta kuin levätä.. taas. Pikaista paranemista sinullekin<3

  9. Minna
    klo 20:39

    Lisäksi suosittelen akupunktiota,jossa hoidetaan erityisesti keuhkoja, maksaa, munuaisia ja suolistoa. Niin ja lisää hirssiä ruokavalioon. Esimerkiksi Nina Haavisto on guru tässä aiheessa. Itselläni tällä ja ruokavalion muutoksella oli erittäin positiivinen vaikutus ab-kierteeseen.

  10. Jensku
    klo 11:49

    Hei Janni,
    Mainitsit, etta sinulla on ollut muutamat korvatulehdukset kuluneen vuoden aikana. Minulla on ollut korvien kanssa paljon ongelmia (lukossa, kipua, palan tunnetta nenan ja nielun valissa; taysin tukkoinen olo ja hirvea humina paassa lyhyesti kuvattuna)
    Minkalaisia oireita sinulla on ollut, kun olet taistellut korvatulehdusten kanssa? Oletko kaynyt silti treenaamassa, vaikka on ollut korvatulehdus paalla (puntaroin tassa tulevan viikon treeneja…)
    Jenni
    p.s Viesti tulee Englannista hence kaikki tarkeat pilkut puuttuvat! 🙂

  11. Viper
    klo 22:34

    Osta maitohappobakteerit ehdottomasti luontaistuotekaupasta!! Ainakin Lifessä henkilökunta ammattitaitoista ja voit kysyä heiltä. Meillä koko perheellä käytössä Probiootti Comp.. Tarkistuta vielä nielurisat, ne myös usein syynä korva ym kierteille.. Paranemisia!!

  12. Emmi
    klo 20:31

    Moikka!
    Itse tiedän kans tunteen kun kokoajan tuntuu olevan lääkekuuri päällä. Mulla vaan ongelma poskionteloissa jotka kipuilee pahasti sekä heijastaa kipua korvaan, enkä pysy enää laskuissa onko 7-8 antibioottia syönyt tänä vuonna. Rehellisesti paskin vuosi varmaan ikinä, väsymys ollut kaikkein pahin. Keväällä punkteerattiin poskiontelot, mutta syksyllä alkoi kaikki alusta. Löysin Terveystalosta ihan huikeen erikoislääkärin, joka näki heti että ongelma on rakenteissa ja kahden viikonpäästä pääsen leikkaukseen missä ne korjataan. Oon syönyt lääkekuurit ihan turhaan, koska rakennevian takia se tulehdus vaan ei poistu sieltä. Vahva suositus siis erikoislääkärille sekä kerroskuviin missä näkyy parhaiten mikäli onkin rakenteissa ongelmaa 🙂
    Tsemppiä ja voimia jaksamiseen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.