Nollaus


Säteilevää viikon alkua kaikille! Täällä päässä kirjoittelee yksi erittäinkin eneginen ja latautunut mimmi! Pidin viime viikolla kolmen (periaatteessa 4) päivän miniloman ja enpä olisi uskonut miten suuren eron tuommoinen pieni loma pyrähdys voikaan saada aikaan! Mä olen kuin uudesti syntynyt!
Juuri ennen lomaa aloin käydä todella pahasti ylikierroksilla. Mä aloin olla niin piipussa työjutuista, että huomasin olevani taas hiukan itkuherkkä. Pienikin vastoinkäyminen saattoi laukaista kauhean hepulin tai tuoda kyyneleet poskille. Ja tällaisella vastoinkäymisellä en nyt tarkoita maitopurkin kaatumista suurempaa tapahtumaa.
Osaan tunnistaa itsessäni nykyisin ne hetket, kun aletaan olla limitillä, niin sanotusti loman tarpeessa (eipä tuohon nyt toisaalta kauhea Sherlock tarvitse olla kun itselläni oireet ainakin ovat niin selkeät :D). Ja onneksi osaan, sillä tällaisella tahdilla sitä voisi saada itsensä piippuun alta aika yksikön. Niinpä nautin lomastani täysin rinnoin ja hyvällä omalla tunnolla!


Vietin lomani Puente Romano nimisessä hotellissa Marbellassa. Hotellin alue pitää sisällään jos jonkin näköistä ravintolaa ja aktiviteetti mahdollisuutta ja minä totta totisesti otin näistä palveluista kaiken mahdollisen irti! Lomani agendana oli nukkua, syödä, treenata, nukkua, treenata ja taas vähän syödä. Tämä pyhä lomakolminaisuus toistui jokaisessa päivässäni suorastaan esimerkillisesti.
Aloitin jokaisen aamuni 30 minuutin intervalli-treenillä, jonka jälkeen menin nauttimaan runsaan ja maittavan hotelliaamiaisen, joka tarjoiltiin merenrantamaisemilla. Kyllä siinä sielu lepäsi kun aurinko lämmitti poskia, meri kohisi tyynesti ja hörppi kahvia menemään tuoreiden hedelmien kera.
Aamiaista seurasi joko kävely rantabulevardilla tai kirjan lueskelu ja löhöily huoneessa. Sen jälkeen olikin sitten toisen treenin aika, jota seurasi ruokailu. Ruokailua seurasi päikkäri tai löhöily, jota puolestaan seurasi ruokailu. Aivan täydellinen nollaus ja aivojen uudelleen lataaminen!

Mulle tärkeintä lomassa on se, että mun ei tarvitse aikatauluttaa yhtään mitään, jossei siltä tunnu. Kaikki tekeminen lomallani perustuu fiilikseen ja jaksamiseen. On ihanaa luvan kanssa vaan löhötä ja olla tavoittamattomissa. Jo tuntuu, että haluan löhötä koko päivän hotellihuoneessa, enkä poistua edes ruokailemaan, niin silloin room service laulamaan ja todellakin löhöän koko päivän! Se lomalla niin parasta juuri onkin 🙂
Eilen palasinkin jo sorvin ääreen väsäilemään valmennus-hommia. Multa on siis tulossa ikioma 8-viikon valmennuspaketti vielä ennen joulua ulos, jota olen tässä väsäillyt jo jonkin aikaa. Siitä tulee mun oma baby, joka on hiottu ja suunniteltu niin vimpan päälle, kuin vain ikinä osaan ja pystyn. Se on ottanut aikaa ja siksi projektista onkin tullut niin tärkeä. Kerron valmennuksen luonteesta ja siitä, miten ajatus syntyi seuraavassa tekstissä.

Mitä parhainta maanantaita juuri sinulle <3
Kuvat: Maarit Friman

Kommentit (8)

  1. Sanna
    klo 20:11

    Hyvä juttu, että otit vähän aikaa ja lomaa itselles! Oot mennyt ainakin somen perusteella niin tukka putkella et heikompaa on hirvittänyt🙈 Odotan jo innolla sun omaa ohjelmaa! Jos vaan on budjettiin sopiva, meinaan kyllä tilata! Osaatko vielä siis sanoa hintaa? 🙂

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 12:58

      Moikka! Hinta tulee olemaan todennäköisesti jossain 65-80€ välissä. 🙂 Ensi viikolla se kuitenkin tulee joulupukin ale-hintaan, kannattaa pysyä kärppänä! 🙂 Ihanaa joulun odotusta! <3

  2. Sue
    klo 20:39

    Jos elämässä on stressiä ja käy niin sanotusti ylikierroksilla ei hiitit ja kahdesti päivässä treenaaminen ole ehkä viisain ratkaisu koska keho ei osaa erottaa fyysistä ja henkistä stressiä.. Stressi kuin stressi aiheuttaa sympaattisen hermoston yliaktiivisuuden josta seuraa pitkään jatkuneena burnout. Halusin vain siksi tuoda tämän esille koska tiedän että sinua seuraa paljon nuoria enkä halua että he pahentavat omaa stressiään treenaamalla vielä enemmän.. Ihanalta kuulostaa lomasi, aikataulottomuus just parasta ja varmasti auttaa irtautumaan töistä, mutta stressin purkuun ennemminki kevyet kävelylenkit loma ohjelmaan:)

  3. MinäVain
    klo 09:20

    Moikka! Olipa hyvä teksti ja sai ajattelemaan myös itsekin, ettei se ole niin pahasta ottaa itsekkäästi vain lomaa oman jaksamisen kannalta 🙂 Olisi kiva kun laittaisit blogitekstin perään, minkä merkkiset vaatteet ovat päälläsi. Tai no tässä tapauksessa housut. Ne ovat ihanat! 🙂 Mukavaa talvea!

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 12:56

      Moikka! Kiitos vinkistä, voisin ainakin uudemmissa vaatteissa merkkaillakkin ne. 🙂 Nuo housut ovat Calzedoniasta. 🙂

  4. La Hache
    klo 13:10

    Plussaa siitä, että kuuntelit omaa kehoa ja sitä, että se sanoi, että nyt riittää. Kehohan kertoo. Usein haaste on, että sitä ei kuunnella tai osata/haluta tunnistaa merkkejä.
    Pienikin pysähtyminen on hyvä juttu. Jos kuitenkin on käynyt pitkään ylikierroksilla, olisi hyvä suoda itselleen pidempi vapaa. Ja silloin olisi oikeasti hyvä jättää kotiin myös urheiluun liittyvä suorittaminen.
    Ihanaa joulunaikaa sinulle! <3

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 12:55

      Nyt puhut kyllä asiaa! Liian usein sitä miettii, että kyllä tämä tästä ja jättää merkit kuuntelematta.
      Mulle liikunta on sellaista mielenterapiaa, että sitä haluaa harrastaa lomalla oman mielen mukaan. Kun arjessa on välillä vaikea löytää aikaa liikkumiselle, on loma mulle sitä aikaa kun saan jumppailla niin kuin hyvältä tuntuu ilman painetta sovittaa sitä muuhun elämään tai aikatauluihin. 🙂
      Ihan superia ja rentouttavaa joulunaikaa myös sinulle! <3

  5. Aloittelija spagettipötkö
    klo 20:03

    Moi Janni! Aiotko tehdä erityyppisiä valmennuspaketteja jatkossakin? Oma toiveeni olisi löytää sellainen paketti, jossa autetaan treenaamisen alkuun ensin ihan kotikonstein. En halua aloittaa vielä kuntosalilla, vaan haluaisin treenata ensin kotona apuvälineiden kera ja saada siihen myös ruokavalion kuntoon. Ehkä sen jälkeen uskaltaudun salillekin kun spagettikäsissäkin on vähän enempi voimaa! Kaikki vaan tuntuu keskittyvän nimenomaan kuntosalilla toteutettaviin liikkeisiin 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.