Mitä jos voimat loppuu?


Tein uutena vuotena lupauksen, että aion pitää viikossa vähintäänkin yhden vapaapäivän. Olen noudattanut lupaustani ja huomannut jo lyhyessä ajassa aikamoisia muutoksia. Suosittelen muuten ihan jokaiselle (erityisesti kaikille yrittäjä-tovereille, vaikka tiedän että helpommin sanottu kuin tehty)! Niin, ja se yksi päivä on sitten semmoinen, että meiliä ja luuria ei vilkuilla vaikka kuinka tekisi mieli!
Huomasin loppuvuodesta, että olin aika väsynyt. Hommia oli niin paljon, että hyvä kun ehti edellisiä lopettaa kun seuraavat jo puski päälle. Niin oli jatkunut jo jonkin aikaa ja aloin jossain vaiheessa miettiä onko tässä touhussa enää mitään järkeä. Totesin, että ei muuten ole.
Kun työkuormitus jatkuu pitkään korkeana ja et osaa sanoa mihinkään ei, jossain vaiheessa sitä ajaa itsensä loppuun. Tällä kertaa minun ei onneksi tarvinnut mennä ”päätyyn” asti tajutakseni hidastaa. Mutta ensimerkkejä kovalle väsymykselle oli kyllä jo havaittavissa (kerran jonkinsortin burn outin/ylikunnon kokeneena).

Kaikkihan alkaa todella viattomasti. Huomaat olevasi alussa vähän väsyneempi kuin normaalisti. Ajattelet sen korreloivan vain pimeyden ja talven kanssa, tai ehkä se olikin vain tämä yksi yö, joka oli vähän huonommin nukuttu. Mutta kahvi pelastaa! Onneksi on tuo taikaliemi, joka auttaa tällaisten pienten ei-niin-pirteiden päivien yli! Koska kyllähän se huomenna taas helpottaa. Keksit kyllä kaikkia mahdollisia syitä, miksi vähän väsyttää. Seuraava hälytysmerkki on se, kun normaalit asiat alkavat tuntua entistäkin raskaammilta. Suihkuun meneminen on jo omanlaisensa suoritus ja ruokaa ei ole jaksanut tehdä itse enää viikkoon.
Näitä seuraakin sitten mielenkiinnon menettäminen jopa niihin omiin intohimoihin. Itse tunnistan liian kovan tahdin siitä, että treenaaminen ei jaksa enää kiinnostaa. Siitäkin tulee suorittamista, ikäänkuin sitä ei jo tarpeeksi suorittaisi muutenkin. Ei oikein jaksaisi nähdä kavereita, eikä muutenkaan kiinnosta juuri mikään ylimääräistä energiaa kuluttava toiminta. Muisti on kuin kanalla ja asioita on vaikea viedä loppuun. Mihinkään on vaikea keskittyä ja olo on muutenkin poissaoleva.
Sitten tuleekin työtehon romahdus. Jotenkin tähän saakka olet juuri ja juuri jaksanut puristaa itsestäsi viimeisetkin mehut olennaisiin ja/tai pakollisiin asioihin, mutta lopulta päädytään siihen, että tuijotat tietokoneen näyttöä tuntitolkulla ja exceliin on ilmestynyt kolme numeroa. Jos tilanteen antaa vielä tästäkin edetä, niin siitä voikin pahimillaan seurata viikkojen jopa kuukausien pitkä palautumisprosessi, jonka kanssa ei sitten enää keksitäkään niitä tekosyitä, kun ”vähän väsyttää normaalia enemmän”.

Loppuvuoden ylimääräisestä väsymyksestä ja arkiaskareiden haasteellisuustason noustessa ymmärsin, mistä on kyse. Tässä vaiheessa onneksi tajusin vetäistä käsijarrua ja keventää tahtia. Siinä vaiheessa riitti, kun sai muutaman kevyemmän viikon väliin ja keskittyä itsestään huolehtimiseen ja eritoten nukkumiseen. Kävin jumppailemassa (joka on mulle kaikkei tärkein henkireikä), söin terveellisesti ja näin ystäviä. Ne jo itsessään riitti palauttamaan oman normaalin intoni ja palon tehdä asioita.
Olen vähän sellainen ihminen, että kaikki pitää opetella kantapään kautta. Sitä aina ajattelee, että ” eihän minulle mitään satu”. Olen kuitenkin omat läksyni lukenut ja oppinut virheistä. Vaikka tämä ylisuorittamisen tunnistamisen jalo taito pitikin aikoinaan opetella pissaisella koirapuiston hiekalla itkiessä, niin ainakin otin siitä opikseni.
Nyt mä lähden loppuviikoksi Kouvolaan nauttimaan perheestäni. Toivottavasti säkin ehdit nähdä rakkaitasi viikonloppuna <3

Kommentit (3)

  1. Camilla
    klo 19:31

    Ihana postaus! Tykkään, kun oot jotenki symppis. Tämä meidän kaikkien tulisi muistaa tässä suorittamisvahvuisessa yhteiskunnassa. Itse myös joutunut kantapään kautta oppimaan ja just se kun ei osaa sanoa työlle ei (olen tehnyt keikkatyötä syksyn lähihoitajana) Opin, että rajat täytyy pitää muuten kotona pääni on kaaos. Nyt onneks on pidempi sopimus ja tietää etukäteen vuorot 🙂
    Kiiitos Janni! ❤

  2. Nina
    klo 20:11

    Tämä teksti kolahti ja lujaa. Fiksusti kirjoitettu.

  3. Ramachandra
    klo 06:19

    Erinomainen kirjoitus Janni! Ja kaikki esille tuotu pitää paikkansa. Nm burnoutin läpikäynyt. Kiitos että tuot ajankohtaisen ja tärkeän asian esille! Voimia ja tsemppiä sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.