Ihmisen asemaa rajoittaa vain hänen mielikuvituksensa

Kaupallisessa yhteistyössä: 20th Century Fox


Kaupallinen yhteistyö: 20th Century Fox
Muistan kuinka aikoinaan ihailin suunnattomasti voimistelijoita, aivan kaikenlaisia kehonhallinnallisesti taitavia ihmisiä (toki ihailen edelleenkin!). Olimme käyneet sirkuksessa useaan otteeseen perheeni kanssa kun olin pieni. Tarkemmin ottaen se oli minun ja vaarini vuosittainen traditio. Toinen toistaan hienommat temput ja akrobatia teki tuohon pieneen vaaleaan lettipäiseen kuusankoskelaistyttöön lähtemättömän vaikutuksen. Temppuilevista villakoirista puhumattakaan! Siihen aikaan tuo pikku-Janni kuitenkin oli niin hurahtanut pallon perässä juoksemiseen, että ei koskaan ajatellut itse ajautuvansa sirkuksen ihmeelliseen maailmaan.


Noin 16 vuotta myöhemmin keittiön pöydän ääressä istuu hiuksensa tummiksi värjännyt helsinkiläistynyt yrittäjänainen, jonka Harri-villakoira vahtii päivän tapahtumia sohvan selkänojalla toinen silmä auki nukkuen. Aivan uudenlaiset lihakset muistuttavat olemassaolostaan, kun nainen keskittyy kirjoittamaan blogitekstiään. Erityisen hyvin hän tuntee lapojensa välissä tapahtuvat liikkeet, kyynärvarsista puhumattakaan. Hänen elämänsä ensimmäinen sirkustunti edellispäivänä Circus Helsingissä on tuottanut tulosta.


Olen aina uskonut siihen, että jos tarpeeksi uskoo omiin unelmiinsa ja on valmis laittamaan itseään likoon, on mahdollista saavuttaa mahdottomaltakin kuulostavia asioita. Niin uskoi aikoinaan myös P.T. Barnum, joka vaatimattomista oloista liikkeelle lähtien loi tyhjästä miljoonia ihmisiä hurmanneen sirkusspektaakkelin.
Rakastan inspiroivia tarinoita. Sellaisia, jotka luovat uskoa, että myös vaikeista ajoista selviää kun luottaa itseensä ja tekemiseensä. The Greatest Showman on juuri sellainen ja se myös innosti minut pari pävää sitten kokeilemaan sirkusta ensimmäistä kertaa. Se on tosi tapahtumiin perustuva kasvutarina pojasta, joka lähti liikkeelle täysin nollasta luoden itselleen upean uran, ystäviä ja perheen ja jonka vauhti meinasi ajoittain sokaista. Se oli tarina erilaisuudesta, anteeksiannosta ja tasa-arvosta. Yksi leffan repliikki mielestäni tiivisti täydellisesti sen, mistä elokuvassa on kyse: ”Ihmisen asemaa rajoittaa vain hänen mielikuvituksensa.”.

Ihana Circus Helsingin sirkusohjaaja Petra Solar antamassa tukensa mun palloilulle!


Elokuvassa nähdään ensiluokkaisia näyttelijäsuorituksia, eikä toisaalta vähempää olisikaan voinut odottaa, kun miespääosaa näyttelee itse Hugh Jackman. Hänen karisma ja charmanttius tekevät katsojaan lähtemättömän vaikutuksen ja ainakin näin naiskatsojan näkökulmasta saa sukat pyörimään jokaiseen ilmansuuntaan! 😀 Muissa pääosissa nähdään Zac Efron, Michelle Williams, Rebecca Ferguson sekä Zendaya. Kuvauksen puolesta tanssi- ja laulukohtauksissa nähdyt nopeat ja tempaavat kuvakulmat ja leikkaukset tuovat mielenkiintoista rytmiä katsomiseen.
Kun elokuvassa halutaan markkeerata sisuuntumista ja sitä, että luovuttaa ei saa olivatpa olosuhteet kuinka huonot tahansa, on sitä saatu tehostettua erityisen hyvin onnistuneilla musiikkivalinnoilla. Minun piti oikein pari kertaa hieraista korviani, kun tajusin, että yksi lemppari motivaatiokappaleistani onkin oikeasti tämän elokuvan soundtrackilta (Keala Settle – This is me)! Myös toinen tuttavuus tuli myöhemmin elokuvassa vastaan, joka on pyörinyt yhdellä kuuntelemallani Spotifyn omalla playlistilla ja jäänyt erityisen hyvin mieleeni (Zac Efron & Zendaya – Rewrite the stars). Enhän minä enää tämän jälkeen voinut muuta kuin mennä katsastamaan koko soundtrackin, josta löytyi oikeasti sairaan hyviä biisejä! Nyt vielä elokuvan katsomisen jälkeen ne nivoutuivat täydellisesti kokonaisvaltaiseen leffaelämykseen.






Kaiken kaikkiaan elokuva oli muutamista pienistä kliseisyyksistään huolimatta todella viihdyttävä. Se on helppoa katsottavaa koko perheelle ja siitä nauttii aivan varmasti niin lapset kuin aikuisetkin! Ehkä meidän pitääkin nyt vaarini kanssa herättää taas sirkustraditiomme henkiin, aloittaen fiilistely ensin kotisohvalta.
Tähän hurmaavan tarinan tiimellykseen pääset sukeltamaan nyt Blu-rayna, DVD:nä, UHD:nä sekä suoratoistopalveluissa.



KILPAILU! Kommentoi alle, mikä sirkuksessa on sun mielestä parasta! Esimerkiksi mun mielestä akrobatia ja villakoirat ovat olleet ihan ykkösiä! 😀 Jos et ole koskaan ollut sirkuksessa, kirjoita kommenttiin mitä haluaisit nähdä eniten sirkuksessa. Arvon viikon päästä (1.6) kaikkien vastanneiden kesken 3kpl The Greatest Showman elokuvaa, joista saa valita haluaako leffan Blu-rayna, DVD:nä vai UHD:nä. Muistathan kirjoittaa oikean sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. 🙂

 ”The noblest art is that of making others happy.”

Kommentit (33)

  1. Vilm Salakka
    klo 17:46

    Akrobatiaa haluisin nähdä😊

  2. Viivi Oksman
    klo 17:52

    Ehdottomasti akrobatia ja trampoliini, sillä sitä teen itsekkin todella paljon.

  3. Talvikki
    klo 18:05

    Just tämmösiä postauksia lisää Janni!!!! Sirkuksessa siisteimmän näköstä on noi liikkeet mitä köysillä voi tehdä ilmassa, koska niillä pelleily on oikeastikin mukavaa.

  4. Aino-Kaisa Sihvonen
    klo 18:42

    Mun mielestä sirkuksessa parasta on kokonaisuus, mutta sirkus ei ole sirkus ilman hienoja voltteja ja kiemuroita ilmassa. Se täydentää sen hienosti ja katsojia aina jännittää miten käy.

  5. iha_sama
    klo 19:17

    Mun mielestä sirkuksessa parasta on akrobatia ja ilma-akrobatia❤ Tää oli ihana postausomituinen, joka herätti ajatuksia varmasti monille

  6. Kaisa
    klo 19:45

    Moi Janni😃
    Ja joo olen ollut sirkuksessa ennenkin 😊😊 🎪🎠 ja minäkin tykkään villakoirista tosi paljon 💕💋🐩 PS: minusta se srapetsi Keinu oli kyllä paras 😂😂

  7. Vilja Martikainen
    klo 21:26

    Akrobatia on ollu mun mielestä tosi siistiä aina sirkuksessa.

  8. Nellinoora Naaranoja
    klo 22:00

    Parasta on kaikki tanssillinen ja akrobaattinen❤️ Haluaisin leffan DVD:nä😏

  9. Teresa
    klo 22:06

    Mun mielestä sirkuksessa on ehdottomasti parasta tunnelma ja akrobatia…. Ps. Oot mun lemppari tubaaja ja bloggaaja
    ❤️❤️❤️❤️😅😍😘💞💝💋❣️

  10. Tiia
    klo 22:53

    Parasta on nuoralla kävely ❤️ Herkkää, rohkeaa, taidokasta: kaikkea samanaikaisesti!

  11. Eveliinatiia
    klo 23:14

    Kaikki erikoiset temput joita ei itse pysty toteuttamaan ilman harjoittelua eli voltit yms. 🙂

  12. Hulda Aho
    klo 00:05

    Mun mielestä sirkuksessa on parasta akrobatia🎪
    Haluaisin leffan Blu-rayna.

  13. Vilhelmiina
    klo 08:19

    Lempi juttu sirkuksessa on ehdottomasti akrobatia temput jotka ovat näyttäviä😍👍🏻

  14. Jaana
    klo 08:22

    Pienenä rakastin yli kaiken kaikkia mahdollisia eläimiä, ihan sama mikö oli ohjelmanumero kunhan siinä oli eläin. Olen vielä onnekkaasti pieneltä paikkakunnalta, missä sirkus pidettiin koulun urheilukentällä ja sirkus aikoina niitä eläimiä sai toisinaan välitunneilla silitellä.

  15. Marjo
    klo 08:30

    Ehdottomasti akrobatia on siisteintä! 🙂

  16. Ebba
    klo 09:41

    Akrobaitia on parasta!!❤️😍

  17. Jessica Hosionaho
    klo 10:12

    Ihan huikea kirjoitus Janni! Lisää näitä ❤ en ole aikaisemmin seuraillut sun blogia mutta tää innosti seuraamaan 👀 Olen pienestä tytöstä asti rakastanut sirksusta ja harrastuksiini onkin aina valikoitunut erinäköiset voimistelulajit ja tällähetkellä tankotanssi jota olen harrastanut 4 vuotta, joka muistuttaa monella tasolla sirkusta ja akrobatiaa. Ja onkin varmaan selvää että parasta sirkuksessa mun mielestä on juuri nämä akrobatiataiturit liinoilla,renkailla sekä permannolla😍
    Kaikki mun ystävät ja tuttavat aina hörähtää kun olen aivan täpinöissä Sirkus finlandian saapumisesta 😆 en meinaa pysyä enää housuissa kun pitäisi vielä viikko odottaa että sirkus tulee tänne Tornioon!
    Haluaisin kovasti nähdä tän The Greatest Showman mutta en löytänyt sitä mistään..

  18. Joni
    klo 11:06

    En useasti oo sirkuksessa käyny mutta omasta mielestä parhaita on tasapainoilu ja taika esitykset.
    En ole sirkuksissa käynyt koska kuuleman mukaan eläinten kohtelu ei kulisseissa ole hyvää, varmaan nykypäivänä on toisin mutta se ajatus on aina pidättänyt käymästä sirkuksissa.
    #jannisirkukseen2019

  19. Joni
    klo 11:29

    En oo paljon sirkuksessa käynyt mutta ehdottomasti tasapaino ja taika esitykset on parhaita.
    Olen kuullut että eläinten kohtelu kulisseissa ja koulutusmetodit ovat huonoja joten ajatus siitä on pidättänyt käymästä sirkuksessa.
    #Jannisirkukseen2019

  20. Jenni Honkala
    klo 12:54

    Akrobatia 😍😍 kaikki trampoliini temput ja trapetsi jutut 😍

  21. Heidi K
    klo 19:13

    Ilma-akrobatia! Elävästi muistan, miten jännitti aina taiteilijoiden puolesta niissä kaikista hurjimmissa tempuissa.

  22. Julia
    klo 19:25

    Parasta sirkuksessa on akrobatia ja trapetsitaiteilut 🙂

  23. ❤❤
    klo 20:12

    Akrobatia ja eläinesitykset on ehdottomasti siisteimpiä mun mielestä:)

  24. Laura L
    klo 20:24

    Kun olin pienempi meillä oli kanssa perinteenä käydä joka vuosi isän kanssa katsomassa Sirkus Finlandiaa. Mun mielestä parasta sirkuksessa on se käsinkosketeltava jännityksen ja innostuksen tunnelma, sekä trapetsitemput ja tietysti myös eläimet!🎪

  25. Saara
    klo 22:18

    Sirkuksen monipuolisuus miellyttää! Lähinnä sydäntä akrobatia, jota olen päässyt itsekin muutamaan otteeseen kokeilemaan. Ammattilaisten tekeminä liikkeet näyttävät niin helpoilta, mutta todellisuus ja haastavuus tulevat hyvin äkkiä esille itse kokeillessa.. 😂

  26. Sara
    klo 10:47

    Sirkuksessa parasta on yhdistelmä taiteellisuutta ja pientä kilpailuhenkeä ilman sitä oikeaa kilpailemista! Oikeastaan kaikki lajit on ihania ja hienoja, mutta ilma-akrobatia ja nuora on tällä hetkellä lemppareita 😍 Tätä leffaa en vielä oo päässyt katsomaan, joten olis huippua nähdä se omalta kotisohvalta DVD:llä 😊

  27. Sara
    klo 10:57

    Sirkuksessa parasta on sen monipuolisuus ja taiteellisuus yhdistettynä pieneen kilpailuhenkisyyteen ilman sitä oikeaa kilpailua! Kaikki lajit on ihania ja hienoja, mutta tän hetken lemppareita on ilma-akrobatia ja nuora 😍 En oo vielä tätä leffaa nähnyt, joten sen katsominen omalta kotisohvalta DVD:llä olis huippujuttu! 😊 (jos kommentti tuli kahteen kertaan, johtuu se siitä että eka kommentti ei näyttänyt tulleen perille)

  28. T
    klo 14:35

    Sirkuksessa parasta on yhteisöllisyys sekä monipuolisuus lajeissa. Sirkus opettaa lapsille ja nuorille sinnikkyyttä ja rohkeutta ja antaa näin hyvät mahdollisuudet pärjätä monilla aloilla tulevaisuudessa

  29. Miia
    klo 20:32

    Parasta on mm. tramppa ja akrobatia, mutta myös se, että sirkustaiteilijat ovat niin äärettömän taitavia ja heitä ei voi kun ihailla! Se työ vaatii paljon paljon treenaamista ja motivaatiota.
    Leffaki on pitänyt katsoa mutten ole vieläkään nähnyt niin suoratoistopalvelu olisi paras.

  30. Naali
    klo 20:51

    Akrobatia

  31. Kertu
    klo 22:21

    Ehdottomasti toi trampoliini juttu ois sellainen että vaikka kuinka haluiaisnkaan, mä en kykene siihen. Siisti on toi voimistelijoiden maailma! Kunhan mun äitisi ois mua laittanut jonnekin treeneihin..

  32. Tia
    klo 23:29

    Innostava postaus! Sirkuksessa parasta mielestäni on akrobatia😁😎

  33. Ilma-akrobaatti
    klo 08:32

    Kommentoin nyt tälläin kivasti jälkikäteen, mutta samapa se.
    Itse olen harrastanut sirkuskoulua noin 4-vuotta. Todella hauska ja monipuolinen harrastus. Pidän siitä, ettei sirkuksessa ole pakko kilpailla tai olla paras. Ilma-akrobatia on kyllä ehdottomasti suosikkini. Niin itse katonrajassa temppuilemalla, kuin myös katsomossa popcornien kera katsottavana. Ilma-akrobatiaa on varmaan mielestäni kiehtovaa katsottavaa, koska minulla on kaikki narut myös itse oppia niitä temppuja.
    Pyöristettynä sirkus on hauska ja monipuolinen harrastus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.