Mistä tunnistat sä ystävän?


Näin kuuman sunnnutain kunniaksi, ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa vähän syvällisempää turinaa. Sitä aina toisinaan saa jostain ärsykkeen johonkin aiheeseen ja tämä kyseinen aihe on ollut läsnä omassa elämässäni viime aikoina. Ei oikeastaan omalla kohdalla, mutta hyvin lähellä kuitenkin.
Kovin usein sanotaan, että toiset ystävät pysyvät siihen saakka, kunnes tulee vaikeaa. Että on helppo olla toisen kaveri niin kauan kun on kivaa, mutta kun toinen tarvitsisi tukea ja olkapäätä, sitä kadotaan pieruna Saharaan.
Sitten on olemassa niitä kavereita, jotka ottavat sinuun yhteyttä vain silloin, kun tarvitsevat sinua. Olipa se sitten lohduttajaksi tai ihan vaan konkreettisesti tarvitsevat sinulta jotain. Näissä kaverisuhteissa tulee nopeasti hyväksikäytetty olo, kun seuraasi kaivataan vain hyötymistarkoituksessa. Silloin ollaan sitten senkin edestä mielin kielin.
Toiset eivät puolestaan kestä ystävän menestymistä. Niin kauan kun kaveri edes näennäisesti on ”alapuolella” tai edes samalla viivalla kaikki on hyvin. Mutta auta armias, jos kaveri alkaakin yllättäen tai vaikkapa kovan työn seurauksena menestymään, niin sitten ottaa kyllä pannuun ja kovasti. Kaveri yritetään ampua vaikka väkisin alas pilvilinnoista, ettei se vain menisi itsestä ohi. Nämä ”kaverit” usein ovat juuri niitä tyyppejä, jotka eivät ole itse uskaltaneet lähteä tavoittelamaan omia unelmiaan ja puolikatkeroituneina seuraavat ystävänsä nousukiitoa.

Itselläni on aika paljon kavereita ja todella paljon hyvän päivän tuttuja. Ystäviä sen sijaan vain kourallinen. Minulla on matkan varrella ollut elämässäni ihmisiä, joita olen tituuleerannut ystäviksi, mutta joutunut pettymään karvaasti. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että en halua elämääni yhtään enegiasyöppöä ihmistä, ainakaan ajamaan ystävän virkaa. Oma lähipiirini koostuu niin upeista tyypeistä, että pienikin kahvihetki arjen tiimellyksessä antaa energiaa koko viikoksi.
On ollut vapauttavaa tajuta, että sitä todellakin voi itse valita seuransa, jossa haluaa aikaansa viettää. Tuntuu, että vähän kaikilla on vapaa-aika enemmän tai vähemmän kortilla ja siksi sen vähän vapaan haluaa viettää ihmisten kanssa, jotka todella merkitsevät ja joiden kanssa akut latautuvat.
Olen hyvin itsenäinen persoona ja nautin yksinolosta. Työni on todella sosiaalista ja tapaan sen kautta paljon ihmisiä. Se on ehdottomasti työni paras puoli, rakastan sitä ihan yli kaiken! Olen todella utelias ja haluan kuulla ihmisten tarinoita ja tietää, miten he ovat päätyneet elämissään juuri siihen, missä ovat nyt. Sillepä juuri vastapainoksi rakastan hetkiä, jolloin saan olla kotona ihan vaan yksin ja hiljaa. Korkeintaa Harri mahani päällä tuhisemassa. Mutta sitten on kuitenkin olemassa ne muutamat ystävät, joiden kanssa voi olla niin oma itsensä, että mieluusti jakaa omasta yksinoloajasta palasen heidän kanssaan. Vaikka kuinka väsyneenä tulisi viikon työreissulta kotiin, näiden ihmisten kanssa on silti ihanaa viettää aikaa.
Mielestäni tosi ystävän tunnistaa siitä, että hän seisoo rinnallasi niin vaikeina kuin hyvinäkin hetkinä. Hän nostaa sinut ylös silloin kun kaadut ja työntää vielä pikkuisen lisävauhtia silloin kun menestyksen tuuli on tarttunut purjeisiin. Hän haluaa auttaa vilpittömästi ja pyyteettömästi, itkeä kanssasi keittiön lattialla ja nauraa niin että vaipat olisivat tarpeen. Toivon, että jokaisella meistä olisi ainakin yksi tällainen henkilö elämässä. Olen todella onnekas, että omalla kohdalla tämmöisiä ystäviä on. Kiitos että olette. <3