Ojasta allikkoon


Olin viime viikonloppuna rauhoittumassa luonnon helmassa. Tai no oikeastaan illat. Päivät olin töissä ympäri Suomea, mutta illat sain viettää rauhoittuen. Tein noina iltoina aika mielenkiintoisia havaintoja itsestäni. Oikeastaan ihan huvittaa nämä havainnot, ne kun tuppasivat olemaan sellaisia itsestäänselvyyksiä, jotka minun vain piti jotenkin saada henkilökohtaisesti tajuta itse kokemalla.
Olen käynyt vaeltelemassa Pohjois-Norjassa. Silloin mentiin ihan vaan rinkka selässä meiningillä ja nukuttiin erämaassa teltoissa muutaman ihmisen porukalla. Muistan tuon reissun hyvinkin elävästi. Kaikki ne fiilikset, jotka luonnostai sai. Muistan myös sen, kuinka reissun jälkeen ajattelin, että missään lomalla en ole ikinä rentoutunut ja palautunut niin hyvin ja niin lyhyessä ajassa, kuin silloin. Kännykät eivät toimineet, eikä muita ihmisiä ollut mailla halmeilla. Sitä kalastettiin itse omat ruoat ja nautittiin hiljaisuudessa nuotion rätinästä. Yöllä sade piiskasi teltan seiniä ja itse sai kaivautua vielä vähän syvemmälle makuupussiin, niin että vain nenänpää näkyi. Se oli mieletöntä!

Nautin ihan äärimmäisen paljon luonnossa liikkumisesta. Se on mulle yksi suurimpia henkireikiä muun liikunnan ohella. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut, että olen erkaantunut luonnosta aika kauaksi. Olen asustellut nyt pari vuotta Kampissa ja täältä joutuukin sitten ihan erikseen lähtemään luontoon, jos sellaista kaipaa. Nyt kun meneillään on vielä ollut suhteellisen hektiset ajat, niin se lähteminen on tuntunut jotenkin aivan ylivoimaiselta. Vähän sama efekti, kuin pitkän treenitauon jälkeen yrität lähteä liikkeelle: lähteminen tuskastuttaa, mutta kun vain pääsisi liikkeelle, olo olisi jälkikäteen fantastinen.
Suurin havainto,  jonka tein kuluneena viikonloppuna oli työpäivien katkaisu. Niinkin yksinkertainen ja oikeasti itsestäänselvä asia, jonka olin kadottanut päässäni jonnekin mappi Ö:hön. Normaalisti jos olen tullut päivän työkeikalta (tänä viikonloppuna olin Joutsenossa luennoimassa ja vetämässä treenejä sekä Nastolassa kuvaamassa ja vetämässä treenejä), olen kotiin päästyäni avannut ensimmäisenä läppärin ja alkanut tekemään hommia koneella. Vähintäänkin olen naputellut meilejä puhelimesta. Työpäiväni ei siis ole katkennut millään lailla, ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun suljen silmäni sängyssä. Silloinkin monesti pää on käynyt vielä niin kierroksilla, että nukahtaminen on kestänyt tolkuttoman kauan.

Nyt kuitenkin tultuani päivän keikoilta pois, suuntasin läppärin sijaan metsään juoksemaan. Vaikka olin aivan töttöröö ajamisen ja hälinäisen päivän jälkeen, olin päättänyt kaikesta huolimatta käydä haukkaamassa raitista ilmaa, joko hölkäten tai kävellen. Päästyäni metsään jo muutaman askeleen jälkeen huomasin, miten kireys hartioissa ja kurtut otsassa alkoivat hellittää. Stressitasot todellakin tulla sujahti alas minuuteissa. Olo täyttyi rauhasta ja kiitollisuudesta, katsellessani luonnon upeita luomuksia ja hengittäessä raikasta metsäilmaa. Olo oli niin helpottunut ja rauhallinen, että olisi mieli tehnyt purskahtaa itkuun (tämä ei muuten oikeasti ollut kaukana). Miten olin saattanut unohtaa itselleni niin tärkeän asian ja näin pitkäksi aikaa?
Hölköttelyn jälkeen saunoin ja uin, saunoin lisää ja kävin taas polskimassa. Nukuin yöni kuin vauva, ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä. Aamulla oloni oli virkeä ja levännyt ja tuntui että olen valmiina uuteen työpäivään. Silloin se iski. Jos saan illat katkaistua näin hyvin ja ajatukset muualle, olen todennäköisesti seuraavana päivänä huomattavasti tehokkaampi ja saan samat asiat hoidettua puolet nopeammin. Minkä ihmeen takia olen kitkuttanut päiviä väkisin turhan pitkiksi, jolloin en tietyn pisteen jälkeen kuitenkaan pysty antamaan itsestäni parastani? Tuntuu suoranaiselta idiotismilta.

Toivon todella, että tällä kertaa olen oppinut jotain pysyvästi. Mikään tapahan ei yhdessä yössä tule muuttumaan, vaan kaikki uudet asiat vaativat toistoja ja opettelua. Tämä tapa kuitenkin parantaa elämänlaatuani niin merkittävästi, että sen eteen olen valmis näkemään vaivaa.
Näköjään hyvin yksinkertaisetkin asiat on joskus vaan koettava itse (joskus useaankin kertaan), ennen kuin ne menevät kaaliin. Vaikka joku viisaampi kuinka toitottaisi vieressä, että ”Ota iisiä, ota iisiä, kone kiinni ja tee jotain rentouttavaa, niin olet tarmokkaampi huomenna!”, niin nämä vaan ovat sellaisia asioita ainakin omalla kohdalla, että ne on pakko sisäistää itse omalla tavallani oppien, ennen kuin ne ihan oikeasti kolahtavat.