You must be great on b*** jobs


Olen jotenkin hämilläni, että kirjoitan parhaillaan tästä aiheesta. En olisi halunnut uskoa, että vielä vuonna 2018 (kohta -19) tällaiset asiat olisivat näin voimakkaasti pinnalla. Toivon, että pian koko aihe voidaan unohtaa ja päästä tilanteeseen, jossa kaikki voivat tehdä haluamiaan asioita sukupuoleen, ikään, ihon väriin tai yhtään mihinkään muuhunkaan katsomatta.
Palasin eilen ihanalta Mykonoksen lomaltani, jossa todella sain palauduttua ja levättyä. Pidin siis kesälomani ja samalla myös vuoden toisen lomani viime kevään Barcelonan 4 päivän reissun jälkeen. Normaalit työviikkoni eivät aina välttämättä pidä sisällään edes yhtä vapaapäivää, vapaista viikonlopusta puhumattakaan. Olen siis tehnyt suhteellisen paljon hommia ja aika ympäripyöreitä päiviä, toki ihan omasta valinnastani ja tahdostani. Rakastan työtäni se on mun yksi suurimmista intohimoista. Vaikka ymmärrän, että elämässä on muutakin, niin kyllä duuni on mulle todella iso ja paljon antava sisältö elämässä. 
Tässä kohtaa pakko sanoa, että tuntuu oikeasti tosi tyhmältä joutua selittämään ja perustelemaan miksi on lähtenyt lomalle. Tai eihän mun toki tarvitsisi, mutta ehkä se pohjustaa hyvin mun tekstin pointtia. Kun aloin heinäkuussa katselemaan itselleni lomaa ja sille sopivaa ajankohtaa, ajattelin että täräytän reissuun heti synttäreideni jälkeen ja ostaisin itselleni kivan loman synttärilahjaksi sekä palkkioksi ahkeroidusta puolivuotisesta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin halunnut lähteä Malediiveille tai Mauritiukselle, mutta ajatus toistakymmentä tuntia kestävästä matkustusajasta silloisessa kuormitustilassa tuntui ylitepääsemättömältä. Pienen googlailun jälkeen vaihtoehdoiksi karsiutuivat Kreikan saaret Santorini ja Mykonos.

Halusin lähteä lomalle, jossa voin yksinkertaisesti vain olla. En halunnut tehdä lomallani yhtään mitään. En kiertää turistinähtävyyksiä, en kokeille extreme-lajeja, vaan ihan vain olla. Niinpä päätin panostaa hotelliin, jossa viihtyisin heittämällä viikon loman verran.
Nyt päästään sitten itse aiheeseen. Siinä vaiheessa kun mimmi täräyttää yksin lomalle, on vähintäänkin oletettavaa, että hänellä on miesseuralainen mukana. Vaikkei kuvissa näkyisi, niin kyllä se takuulla siellä kameran takana ainakin on! Koska eihän tänä päivänä kuvia pysty ottamaan ilman, että siellä häärää joku kameran takana, puhumattakaan siitä että käyttäisi paikallisten ammattikuvaajien palveluita.

Ja jos mies ei kuitenkaan ole fyysisesti mukana, niin on se ainakin loman rahoituksen takana. Sain ehkä pöyristyttävimmän viestin, mitä olen hetkeen saanut ja se sai minut miettimään, että ollaanko me ihan oikeasti näin surkeassa tilanteessa, että jos nainen tekee jotain siistiä tai lähtee reissuun yksin, niin sitä automaattisesti tarjoaa escort -palveluita vähintäänkin koko hotellin kaksilahkeisille? 
Kun inboksiini pamahti viesti, jossa minun arveltiin olevan hyvä antamaan suuseksiä, koska en muuten ikinä majoittuisi vastaavanlaisissa paikoissa, jouduin ottamaan muutaman oikoluvun ennen kuin uskoin todella näkemäni. Kyseessä oli mies, joka viestin kirjoitti. Yritin keksiä selitystä, miksi joku aikuinen mies näkee moisen vaivan ja kirjoittaa tällaisen viestin. En oikein keksinyt muuta syytä, kuin että saattaa ottaa egon päälle, jos nainen pärjää ilman miehistä apua elämässä. Voin rehellisesti kertoa, että mä en tarvitse miestä. Ja mä tiedän, että myöskään mun sielunkumppani ei tarvitse naista. Kyse ei ole tarvitsemisesta vaan puhtaasta halusta olla yhdessä. Silloin homma toimii niinkuin kuuluu, kun kummatkin seisoo omilla jaloillaan. 

Tekstillä en siis puhu vaan itsestäni, vaan ihan yleisellä tasolla suhtautumisesta mimmien juttuihin. On ollut tosi masentavaa seurata, miten kovaa duunia painavat mimmit aina leimataan jotenkin pyrkyreiksi, jos he tekevät jotain spesiaalia. Ihan liian usein alkaa keskustelu siitä miten ”se elää jonkun siivellä” tai ”salee elää pikavipeillä” ja ”varmana sillä on joku sugardaddy”. Mitä jos nää mimmit ihan oikeesti on ansainneet omat juttunsa? En mä sitä kiellä, kyllä näitä erilaisia lieve-ilmiöitäkin on olemassa, mutta tämä automaattinen oletus tästä on jotenkin niin oksettavaa. 
Väitän, että sama ei päde toisin päin. Jos mies lähtee yksin reissuun tai ajaa hienolla autolla, ei häneltä tulla tivaamaan kenelle hän on antanut suuseksiä tai kenen rahoilla auto on ostettu.
Ja jos naisen euro on 80 senttiä, tai mitä ikinä tämän päivän kursseilla onkaan, niin kelatkaas paljon mimmit sitten tekee töitä saavuttaakseen hienoja juttuja elämässä. Että eiköhän me olla lomamme ihan itse ansaittu!
Mä toivon että en joudu palaamaan tähän aiheeseen enää. 
 

Kommentit (18)

  1. Laura
    klo 19:04

    Word!

  2. Emma
    klo 19:05

    Nimenomaan!
    Kyllä jokaisen itseään kunnioittavan aikuisen ihmisen pitäisi tienata omat rahansa (ja sitten elää sen mukaan miten sitä rahaa on) eikä elää toisten siivellä. Sitä on aika tyhjän päällä vaikka eron sattuessa jos on ollut riippuvainen toisen rahoista. Itelleni on tärkeää että tienaan omat rahani enkä ymmärrä sitä miten jotkut viitsii elää muiden siivellä.

  3. Kaisa
    klo 19:07

    Olen hurjan pahoillani siitä, että saat idioottimaisia kommentteja – tämä oli kyllä jo ihan uskomatonta! Olet ahkera, taitava ja menestynyt, ja julkisuuskuvasi perusteella vielä aito ja lämmin ihminen, sekös sitten negatiivisia tyyppejä harmittaa… jopa niin paljon, että pitää oikein vaivautua viestimään sinulle. Olet todellakin lomasi ansainnut. Samoin kuin kaiken muun sinnikkäästä yrittämisestä ja työnteosta koituvan hyvän. Harmi vaan, me naiset edelleenkin joudumme usein vähätellyiksi ja kyseenalaistetuiksi, että ei varmasti omilla ansioilla – viis typeristä kommenteista, kertovat kaiken tarpeellisen lausujistaan, rinta rottingilla ja pää pystyssä vain eteenpäin! Tuetaan me naiset toisiamme, ei olla susia toisillemme. Terkut myös meidän lapsilta, olet koko perheen suosikki 🙂

  4. Veera
    klo 19:32

    Upeita kuvia 😍😍😍 ja puhut asiaa, voin uskoa että ärsyttää jos tollaista tosiaan joku tosissaan luulee.. Kyllä sua somessa pidempään seuranneena näkee, että paiskit hommia. Ihailen sun aikaansaamisia! Ihanaa syksyä!

  5. Sohvi
    klo 19:38

    Ei hitto mikä jätkä… tyyppi ei selkeesti oo seurannu sun elämää hirveen tarkasti huomatakseen sun klo 4.30 aamuherätykset ja lukuisat työreissut, jotka seuraa toinen toistaan. Onneks sä ja sun elämää vähänkään seuraavat tietää että toi loma on ihan täysin sun omaa ansiota!

  6. Tiina K
    klo 19:48

    Olen aina miettinyt myös sitä, että mitä ne kommentoijat saavuttavat sillä typerällä kommentillaan ja miten on niin vaikea ymmärtää sitä että ei me naiset ola sen kummoisempia kuin miehetkään! Eli voimme saavuttaa asioita, painaa töitä, tienata, omistaa autoja, reissata ja sekoilla aivan yhtä tyhmiä juttuja kuin miehetkin 😀

  7. L
    klo 20:51

    Olipa kamala ja typerä kommentti! En tajua, miten kenellekään tulee tarve sanoa toiselle jotain tuollaista. Kirjoitit aiheesta todella hyvin ja asiallisesti. Toivottavasti ansaittu lomasi oli rentouttava!

  8. näin on
    klo 22:38

    Hyvä kirjoitus ja naurettava kommentti mieheltä. Tuo naisen euro on 80 senttiä ei kuitenkaan pidä varsinkaan suomessa paikkaansa, se on todettu jo useasti. Siinä ei nimittäin oteta työtunteja eikä muutakaan huomioon, mutta se nyt on ihan selvä, että nainen voi tienata rahansa tekemällä työtä niinkuin mieskin eikä sen tulisi olla ongelma kenellekkään.

  9. Lotta
    klo 00:46

    Niin hyvin kirjoitettu!

  10. Niklas
    klo 05:52

    Aina löytyy noita epävarmoja idiootteja. Hyvä, että kirjoitit asiasta. Tosi tärkeä juttu mun mielestä. Ymmärrän kuitenkin, että onhan se ikävää, vaikka miten sen sanoisi.

  11. KJ
    klo 11:02

    Naisen eueo ei ole 80 senttiä. Ero syntyy erilaisista uravalinnoista. Kannattaa sivistää itseään.
    Ymmärrän tuskastuneisuuden. On todella ikävää että naiset, jotka oikeasti tekevät kovasti töitä (kuten sinä), joutuvat kuulenaan moista.
    MUTTA valitettavasti niitä kullanonkijanaisia on paljon. Olen itsekin tavannut useita ja he ovat jopa ylpeitä siitä.
    En puolusta kyseisen jannun tekoja tosin, ne ovat täysin ala-arvoisia.

  12. yess
    klo 19:42

    Tuo kommentti on kyllä aivan järjetön. Siis minä naimisissa olevana ja tätä ennen pitkään seurustelleena olen kyllä kaikki matkani maksanut aivan itse ja mieheni huolehtinut omasta osuudestaan. Käsittämätöntä että oikeastiko joku kuvittelee, että naiset elelevät miesten lompakoilla, eivätkä tee mitään. Ja jos tämä herra yhtään on sinua seurannut, niin ei ole voinut välttyä kovalta työtahdiltasi. Kyllä voi olla pöyristyttävää! Aivan kuin naiset eivät tienaisi itse töitä tekemällä ja töillä en todellakaan tarkoita mitään suikkareita. Voi huh huh…

  13. Unska
    klo 19:57

    Superhyvä ja tärkeä teksti Janni!

  14. Sarah
    klo 11:46

    Puhut niin asiaa. Itse olen odottanut yleisen suhtautumisen muuttumista jo pitkään, mutta luulen, että pitkään saa vielä odottaa. Olen itse nainen ja yrittäjä miesvaltaisella alalla. Voit vaan kuvitella loput…
    Kaiken olen saavuttanut kovalla työllä. Niin kovalla, että itkin joka päivä kuukausien ajan kun oli niin vaikeaa, mutta puskin vain eteenpäin koska tiesin mitä haluan ja mihin pystyn. On ihan älytöntä, että monesti kun minulta kysytään mitä teen työkseni, tunnen pienen paniikin nousevan kun jännitän vastapuolen reaktiota. Että kuinka kauhea paskamyrsky siitä taas nousee. Mutta sinulle haluaisin sanoa, että ole ylpeä saavutuksistasi ja hae niiden ihmisten seuraa, jotka kovaa työtäsi arvostavat : )

  15. -Kokkola-
    klo 19:35

    No se mies on sinkku, mut sillä on äärettömän vahva oikea käsi. 😉
    Mahtavan näköinen paikka!
    Onnea uuteen kotiin!

  16. Noora
    klo 21:36

    Asennemuutos on todella hidas, mutta tulossa. Kyllä naisten oletetaan olevan kaikessa vähän huonompia kuin miesten. Huvittavinta on, että naisten suoriutuminen jo koulussa on huomattavasti parempaa kuin miesten. Luin hiljattain tutkimuksen naisista armeijassa, ja todella kovaa sovinismia se oli. Mutta naiset: pysytään lujina!

    1. Jep
      klo 10:16

      Niin ja tutkimus on myös tehty jossa saatiin selville että tytöt saavat helpommin parempia numeroita kuin pojat koska poikien oletetaan olevan heti huonompia käytökseltään sun muulta.

  17. Niina
    klo 09:18

    Mikään ei oikeuta ko. kommentteja, mutta kyllä itsekin olen ihmetellyt joidenkin ihmisten elämäntyyliä. Verotettavat tulot 15 000, asunto helsingistä 1500e/kk, tuliterä auto 40 000, muutama ulkomaanmatka ja uusia laukkuja. Ei oikein mun matematiikka toimi. Jollain se ruokakin pitää ostaa. Minulta ei ole pois vaikka muut elävät vaikka miten, mutta uskon että ihmetys johtuu pitkälti näistä asioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.