Supertaudin diagnoosi


Viime viikolla kerroin, että joku ihmeellinen pöpö on ottanut vallan tästä likasta. Pitkään jatkunut on-off flunssa ja kaamaiseva väsymys alkoi jo hiljalleen raastaa hermoja kaikkine sivutuotteineen, joten päätin poiketa ”suomalaisen miehen ideologiastani” ja marssia lääkärin pakeille.
Harvemmin alan stressaamaan mistään sairasteluista sen kummemmin, mutta nyt puolikuntoisuus oli jatkunut niin pitkään, että ajattelin parhaakseni olevan käydä eliminoimassa kaikki mahdolliset jälkitaudit ja infektiot pois kuvioista. Minulle tehtiin lääkärissä perusteelliset tutkimukset ja haastattelut, jonka päätteeksi marssin vielä röntgeniin kuvauttamaan otsa- ja poskiontelot. Mitään ei löytynyt mistään.

Diagnoosi oli siis se, että olen terve kuin pukki. Tai en siis täysin terve, sillä haastattelun lomassa lääkäri luki rivien välistä stressikäyrien olleen allekirjoittaneella pitkään vähän turhankin pinkeänä. Määräykseksi sain lepoa ja lisää lepoa, mielellään kokonaan offia töistä. Kroppa kun ei millään pääse toipumaan edes flunssasta, jos koko ajan on hälytystila päällä.
Pieni ajoittainen stressi toki on hyvästä, mutta pitkään jatkunut kova paine alkaa lopulta näkyä jo fyysisinä oireina. Flunssan lisäksi minulla on ollut ihmeellisiä kipuja, joita ei ole ennen ollut, kuten selkäsärkyä. En rehellisesti muista koska mulla olisi ollut selkä kipeä, jossei perus jumeja lasketa. Myös yleistynyt päänsärky kertoi jostain epänormaalista.

Olin ajatellut viikon super-rentouttavan lomani riittävän palautumiselle, mutta se tuntui olevan tässä kohtaa vain tekohengitystä ja lisäajan pelaamista taistelussa väsymystä vastaan. Vaikka olo olikin hetkellisesti lomalta palattua kuin uudesti syntyneellä, niin aika nopeasti se väsymys sieltä taas palasi kehiin. 
Sen tarkemmin muuhun diagnosointiin pureutumattani opin taas yhden kultaakin kalliimman läksyn. Siihen tarvittiin auktoriteetti, joka oli tällä kertaa lääkäri. Se on näköjään ihan sama mitä lähipiiri yrittää kertoa kun sattuu olemaan suhteellisen jääräpäinen yksilö.
Toimenpiteisiin palautumisen edistämiseksi ryhdyttiin oitis. Istuimme managerini kanssa alas ja tyhjensimme kalenteristani kaiken sellaisen, joka sieltä oli mahdollista tyhjentää. Aika karultahan se tuntui, kun yksi asia kerrallaan alettiin viivaamaan yli. Ymmärrän kuitenkin, että tämä oli pakko tehdä nyt, eikä yhtään myöhemmin.

Jotenkin tuntuu, että olen taas aivan uudenlaisen oppimisprojektin äärellä. Elämähän on yhtä oppimista ja valmiiksi täällä ei varmaan koskaan tullakaan. Nyt on kuitenkin vahva fiilis, että tämä tulee olemaan loppuelämäni hyvinvoinnin kannalta suuri ajanjakso.
Kuvat: Petteri Peltonen Photography

Kommentit (8)

  1. Risto
    klo 18:15

    Kukaan ei ole super ihminen, vaikka niin välillä luulis, tsemppiä. Suosittelen jotain pidempää reissua ja jättämään edes läppärin himaan. Auttaa kummasti.

  2. Ode
    klo 18:16

    Olen seuraillut menoasi jonkun aikaa ja kun aloit kertomaan sairastelusta jolle loppua ei näy, sanoin miehelleni että kyllä taitaa Jannille olevan liika kova meno kun sairastelee. Tiedän niin hyvin tämän omalta kohdalta. Itse hidastin kunnolla, keräsin kimpsut ja kampsut ja muutin Etelä-Espanjaan. Teen juuri sen verran duunia että pärjään ja pidän huolta itsestäni. Tsemppiä hidastamiseen, se kyllä kannattaa vaikka koville ottaa! Terkuin, entinen jokapaikan höylä 😊

  3. Rakennusmies
    klo 20:04

    Tuota se suomalainen rakentaminen teettää. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta olen 90% varma että nuo ovat sisäilmaongelman oireita. Uudet ja uudehkot rakennukset varsinkin. Terveessä kohteessa oireet häviää yhtä selittämättömästi kuin ne sitten tulevat/palaavat vauriokohteessa.

  4. Janne Kemppainen
    klo 20:09

    Tulee mieleeni,että onkohan sinulla,mennyt huonoksi veren rauta- tasot.Kun olen katellut,sitä jumppaamistasi,nyt jo jonkun aikaa,harjoittelet usein niin,että hiki virtaa?

  5. KH
    klo 08:37

    Itsellä oli samankaltaiset olotilat. Oireet paljastuivat borrelioosiksi. Saaristossa ja rannikolla punkkeja riittää. Punkkeja ei välttämättä aina huomaa. Kannatta tsekata. Tsemppiä irtiottoon.

  6. Riikka
    klo 10:23

    Moi Janni!
    Oot tosi fiksu ja inspiroiva nainen, ihailen sitä voimaa mikä susta kumpuaa maailmaan. Toivon kuitenkin, että tajuat oikeasti hidastaa tahtia, sillä sun somea seuranneena sulla tuntuu olevan aika monta rautaa tulessa. Työ on tärkeää, mutta terveys on tärkeämpää. Itse olen juuri nyt sairaslomalla loppuunpalamisen vuoksi, koska en tajunnut hidastaa tahtia, vaikka lähipiiri siitä kokoajan muistutti. Enkä ikinä ajatellut, että MINÄ, 24 vee nuori ja vahva nainen voisin palaa loppuun. Kävikin niin, että huomasin vahvuutta olevan se, kun uskaltaa välillä olla myös heikko.
    Kerron tämän vaan varoittaakseni sun lisäksi muita nuoria naisia, jotta omat voimavarat ei kulu loppuun.
    Tsemppiä Janni! <3

  7. Iiris
    klo 13:26

    Kuuntelin juuri äänikirjana Gary Barlown A better me-omaelämäkerran. Kirjan loppupuolella kertoo käyneensä läpi aikamoisen helvetin stressin takia. Vaikka siinä vaiheessa oli jo laittanut elämäntavat remonttiin, niin silti käsittelemättömät aiheet päänupissa ja levon puute saivat aikaan romahduksen. Myös hän lopulta tarvitsi sen lääkärin sanomaan että nyt stoppi ja lepää!
    Vahva suositus kirjalle jossa läpi lähes koko kirjan kulkee oman kehon tuntemus, tai sen opettelu.

  8. kata
    klo 17:15

    Hyvä! Tsemppiä!<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.