Kategoria: Työ

Toimi nyt tai katkeroidu myöhemmin

  Kuinka monta kertaa joku on sanonut sulle, että et pysty? Tai että et osaa? Äkkiseltään ei ehkä tule esimerkkiä lähimenneisyydestä mieleen, mutta mietipä oikein tarkkaan. Suurin osa meistä on valitettavasti saanut kuulla tämänkaltaisia lausahduksia läpi elämämme. Meistä tuskin kukaan on täysin säästynyt ulkopuolelta tulevilta epäilyiltä omiin kykyihin. Muistatko silloin kun pienenä rakensit Legoista hienon… Lue lisää

Miten säilyttää treenimotivaatio tammikuun jälkeenkin?

Tammikuu on kuntoilun ja hyvinvoinnin kulta-aikaa. Salit pullistelevat innokkaista treenaajista ja Alkon myynti tyssää tipattomasta kuin ladon seinään. Ihmiset vaikuttavat ihailtavan inspiroituneilta ja motivoituneilta eläessään uusien elämiensä ensimmäisiä viikkoja. Isolla osalla innostus saattaa kuitenkin hyytyä jo ennen kuin helmikuu ehtii edes puoleen väliin. Miten sitten olisi mahdollista säilyttää treenimotivaatio vähän pidempään, vai onko se ylipäänsä… Lue lisää

Minusta tuli Cosmo Girl toistamiseen!

Hei ja tervetuloa kaikki uudet ja vanhat lukijat! Täällä päässä kirjoittelee Janni, teidän uusi Cosmo Girlinne! Osa varmaan muistaa minut Idealistan blogistani, joka loppui jokunen hetki sitten. Syy siihen ei suinkaan ollut se, että olisin päättänyt lopettaa kirjoittamisen, nyt vain oli aika mennä eteenpäin ja siirtyä kohti uusia tuulia. Cosmopolitan on toki ollut minulle tuttu… Lue lisää

Linnakkeen herruus ratkeaa!

Viime viikolla nähtiin Fort Boyardissa kutkuttava taisto meidän sinisten ja kiveäkin kovemman harmaan joukkueen välillä. Harmaata joukkuetta tähditti tankotanssin moninkertainen maailmanmestari Oona Kivelä, remonttipiiskuri Perttu Sirviö sekä lumilautailija Heikki Sorsa. Harmaiden joukkue oli täynnä sporttista voimaa ja huippu-urheilijoiden periksiantamattomuutta, joten heitä ei voinut millään asteella aliarvioida vastustajina (kuten ei toki mitään muutakaan joukkuetta).  Perttu joutui… Lue lisää

You must be great on b*** jobs

Olen jotenkin hämilläni, että kirjoitan parhaillaan tästä aiheesta. En olisi halunnut uskoa, että vielä vuonna 2018 (kohta -19) tällaiset asiat olisivat näin voimakkaasti pinnalla. Toivon, että pian koko aihe voidaan unohtaa ja päästä tilanteeseen, jossa kaikki voivat tehdä haluamiaan asioita sukupuoleen, ikään, ihon väriin tai yhtään mihinkään muuhunkaan katsomatta. Palasin eilen ihanalta Mykonoksen lomaltani, jossa… Lue lisää

Määmatka nro 2

Istun juuri nyt tätä kirjoittaessa koneessa matkalla kohti unelmieni mää-matkaa. En pitänyt kesällä laisinkaan lomaa, joten lähdin kesäloman viettoon Mykonoksen lämpöön ja samalla hiukan hemmottelemaan itseäni myös viime viikolla olleiden synttäreiden johdosta.  Olin alunperin suunnitellut lähteväni Mauritiukselle tai Malediiveille 10:ksi päiväksi, mutta jotenkin pitkä lento alkoi tuntua liian ylitsepääsemättömältä ajatukselta. Halusin helpon kohteen, jossa on… Lue lisää

Te saitte mut äimälleen

Tämä viikonloppu on hoidettu juontopestiä Kouvolan suunnilla Kauppakeskus Veturissa. Tänään toki jatketaan vielä viimeisen päivän hommia, mutta loppusuoralla niin sanotusti mennään. Tämä onkin mun viimeinen ”kunnon työpäivä” ennen kuin suuntaan kesälomalle. Tämän viikonlopun juontotehtävissä olen hämmentynyt kerta toisensa jälkeen. En jotenkin ole edes tajunnut, miten paljon teitä ihania faneja on. Olen poistunut työpäivien jälkeen vähintäänkin… Lue lisää

Oman elämänsä ammattiarvostelijat

Tänään julkaistiin uudet upeat Miss Suomi finalistit. Mukana kisassa oli toinen toistaan kauniimpia nuoria naisia, jotka asetettiin ensimmäiseen tulikokeeseen suoraan median eteen. Sen lisäksi, että heidän tuli esittäytyä ulkoisesti kauniisti ja vaivattomasti 15 sentin koroilla lavalle kivuten, heidän piti esitellä itsensä mikrofoniin koko mediaväen edessä. Ei muuten mikään ihan helppo rasti tolleen äkkiseltään! Se miten… Lue lisää

Näytä lisää