26

Tuli tässä mieleen, että mitä minä teille täältä enää kertoisin? Tuntuu kun olisin kirjoittanut jo kaikesta ja kuvatkin alkavat olla samanlaisia.

No, ehkä voin heittää turistioppaan hetkeksi  nurkkaan ja pälätellä teille arkisempia juttuja.
Niin kuin esimerkiksi vaikka, että eilen juotiin lounaalla liikaa viiniä, käytiin kävelyllä Water Front alueella, nähtiin hylkeitä ja minä tajusin että täällä ei tuule. Talvisin (jep, täällä ollaan menossa talvea kohti) ei kuulemma tuule juuri ollenkaan. Se on ihanaa ja minulla ainakin on kuuma.

Tänään on minun syntymäpäiväni. Täytän 26 jo. Voitteko kuvitella? Aika menee liian nopeasti. Ei minua tuo numero edes haittaa, olen todella tyytyväinen miten paljon olen tähän mennessä nähnyt ja saanut kokea.

Kaikki vanhenevat kuitenkin.

Illalla mennään ulos syömään, mutta ei tehdä mitään sen erikoisempaa. En ole koskaan tykännyt juhlia syntymäpäivääni erityisemmin. On jotenkin kammottavaa olla keskipisteenä.

Kommentit (41)

  1. Helena
    klo 15:32

    Hyvää Syntymäpäivää Julia!

  2. Essi
    klo 15:37

    Uskon että sulta on monesti kysytty tätä, mutta oon uusi lukija ja haluaisin tietää mitä sun tatuoinneissa lukee? 🙂 ja minkä takia oot valinnut just ne lauseet?

  3. Anu
    klo 15:43

    Ihanaa synttäriä! Jei 🙂

  4. Laura K.
    klo 15:58

    Joo, keskipisteenä oleminen on kyllä hieman hirvittävää 😀 Mutta silti PALJON ONNEA! 30 vuotta lähestyy uhkaavasti 🙂

  5. Hanna
    klo 16:06

    Ihana, että pystyit lähtemään siskosi kanssa reissuun, paljon voimia sikollesi vaikeana aikana.

    Vautsivau, mitä kuvia, upeita kuten aina. Oikein paljon onnea synttärinäsi Kaunotar.

  6. Maria / Kotirouva Lontoossa
    klo 16:16

    Tosi paljon onnea hyvin nuori Julia! Näin kymmenen vuotta vanhempana tykkään silti lukea blogiasi ja nauroin äsken katketakseni lukiessani hakusanoja, joilla sun blogiin on tultu 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 14:34

      haha, ihanaa kiitos 🙂

  7. Juuli
    klo 16:26

    paljon onnea lempparibloggaajalle!

  8. Jasuu
    klo 16:41

    Ihanaa syntymäpäivää sinulle siellä auringon alla! Ja noista numeroista, niinhän se menee että: ikä on vain numeroita, mutta mieleltään voi silti olla aina nuori :))

  9. Kertu
    klo 16:48

    Hurjan paljon onnea kaunotar! 🙂

  10. Tuli
    klo 17:14

    Onnea 26-vuotiaalle! Ja kyllä, oon samoilla linjoilla, kaikki vanhenee samaa tahtia 😉 ihastuttavia kuvia taas kerran, erityinen awwwss tolle kuvalle, missä vanhempi pariskunta kävelee käsikädessä 3)

  11. Senja
    klo 17:25

    Jeee, oon aina miettinyt, että onko mussa jotain vikaa, kun ajatus synttärisankarina keskipisteenä olemisesta kuulostaa kaikkea muuta kun kivalta 😀 kaveritkin sen tietävät onneksi, että yllärijuhlat jos järjestävät niin en vastaa reaktiostani 😀

  12. Romeo
    klo 17:49

    Oi onnea Julia!

  13. mia
    klo 17:58

    ihanaa synttäriä julia ! nauti lomastasi ! 🙂

  14. laura
    klo 19:17

    Oi, paljon onnea!<3 ihailin juuri kun olet niin kaunis! Mutta luulin, että olisit jotakin vuonna -90 syntynyt 😀

  15. Linda
    klo 19:20

    Oikein ihanaa syntymäpäivää ! 🙂

  16. Annina
    klo 19:24

    Paljon onnea Julialle, yhdelle lempibloggareistani!;)

  17. Sss
    klo 19:34

    Ihanaa synttäriä <3

  18. Fiipi
    klo 19:37

    Paljon onnea!!! Ikä on vain numero. Täytin 28.2. 28 vuotta. Tänään viimeksi kysyttiin Alkossa papruja tai kyseessä oli Ruotsin systeemi, enkä edes ostanut mitään vaan äitini osti! Edellisen kerran kysyttiin papereita viime la toisessa systeemissä. Pitäisi olla tyytyväinen mutta välillä se nyppii kun lottottaessa kysellään papereita mutta en valita en!

    Haluan lähettää myös voimahalauksia sinulle ja siskollesi <3 Tiedän miltä tuntuu menettää läheinen ihminen. Minun tapauksessani oli kyse jo iäkkäästä ihmisestä mutta silti ikävä on vielä suuri vaikka kahden vkon päästä tapahtuneesta tulee jo kaksi vuotta.

  19. jamppu
    klo 19:58

    Onneksi olkoon, tää on ihan paras blogi ja oot ehkä kaunein ihminen ikinä 🙂 jatka samaan malliin!

  20. Pauliina
    klo 20:29

    Onnea!

  21. Pauliina
    klo 20:50

    Onneks olkoon! 🙂

  22. Dina
    klo 21:08

    Synttärionnittelut! 🙂
    Annoin ääneni sinulle aussie blog awardsin reader’s choice-kategorian voittajaksi ! 🙂

    t. vakkarilukija!

  23. Ella
    klo 21:14

    Sulla on ihan mahtava blogi! Oon joskus aiemmin käynyt pyörähtämässä täällä ja en tiedä miksei jäänyt heti seuraamieni blogien listalle. Tänään eksyin tänne uudestaan ja nyt oon jo koukussa. Hyväntuulinen blogi ainakin suurimmalta osin ja ihania kuvia ja reissupostauksia! Me likes! 🙂 Kiitos! Ja niin, hyvää synttäriä vielä!

  24. jenni :-)
    klo 21:31

    huisin paljon onnea julia:-) pitäkää hauska ilta!

  25. Nipsu
    klo 22:06

    Synttärionnea kauniisiin maisemiin kaunottarelle! 🙂

  26. typtyy
    klo 22:08

    Hyvää syntymäpäivää sinne maailman toiselle puolelle, vai onkos se alapuolella 😀 upeat maisemat! Ei oo aurinko tuota mestaa hylänny sun kuvista päätellen 😀

  27. Hanna
    klo 22:48

    Tänään on hyvä päivä synttäreille, sillä miekin niitä viettelen! Sinne siis myös hyvää syntymäpäivää! 🙂

  28. Tuuli
    klo 23:31

    Onnea ihanalle Julialle!

  29. Hanna
    klo 00:26

    Olin juuri pari viikkoa reissussa, ja palattuani luin reissun aikana kirjoittamasi postaukset. Täytyy sanoa, että susta tuli juuri mun suosikkibloggaaja. 🙂 Kirjoitustyylisi on tosi hyvä ja hauska ja vaikutat jotenkin aidolta ja symppikseltä. Jatka samaan malliin, ja tsemppiä sulle ja siskollesi.

  30. J
    klo 07:19

    Hyvää synttäriä! 🙂 Loisto päivä syntyä, itse olen valinnut tismalleen saman päivän (joskin pari vuotta sinua myöhemmin, täytin eilen 23 v). 😉 Itse sain myös parhaan mahdollisen syntymäpäivälahjan, sillä ystäväni synnytti pienen pojan, jonka kummitäti minusta tulee! 🙂 Toivottavasti sinäkin pystyit viime aikojen suruista huolimatta nauttimaan päivästäsi. Paljon tsemppiä, oot mahtava nainen!

  31. Lauraa
    klo 07:44

    Onneks olkoon!
    Meillä on samana päivänä synttärit! 😀 en tiiä montaakaan ihmistä joka olis syntyny 3.4 🙂 tosin ite täytin ’vasta’ 17..

  32. Julez
    klo 12:22

    Oikein muksaa synttärii!
    Kerran olet etelä-afrikassa, niin onko suunnitelmissa käydä kansallispuistoissa, jossa eläimet liikkuu vapaasti?
    Olen myös kuullut Jessica virtahevosta, joka on erään perheen lemmikkinä (mm. nukkuu talon sisällä). Paikassa saa myös vierailla. Olisi hauska nähdä se itse.

  33. Jossu
    klo 14:14

    Hyvää synttäriä! 🙂

  34. susku
    klo 19:28

    Hyvää synttäripäivää! Sulla on aivan ihana blogi ja tykkään hirveesti sun tavasta kirjottaa. Ehdottomasti yks suosikkiblogeistani 🙂

  35. Saara
    klo 07:24

    Mun mielestä on ihan tyhmää kun en olet täällä edes maininnut olevasi ehdolla Aussie Blog Awardseissa 🙁 olet lemppari bloggaajani ja tottakai toivon voittoa sinulle! http://aussie.trendi.fi/kategoria/readers-choice/page/5/ täällä voitte te siis äänestää juliaa, kerta ite on niin höpsö ettei sitä osaa kertoa 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 12:22

      voi, olen pahoillani 🙁 En vain halunnut mainostaa asiaa täällä, kun en edes pääse koko gaalaan. Arvostan silti jokaista ääntä paljon ja lupaan ensi kerralla (jos sellaista tulee) kertoa asiasta enemmän teille 🙂

  36. JULIA Toivola Kirjoittaja
    klo 12:21

    KIITOS kaikille tuhannesti onnitteluista, olette hurjan ihania <3

  37. Karoliinaaa
    klo 14:39

    Eikä, oonpa mä huono lukija kun en oo huomannut tätä postausta!! Hyvää syntymäpäivää ihanainen jälkikäteen!! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.