Bad Belieber

Eilen lähdettiin yllättäen Bieberin keikalle.
Sanoin ystävälleni, että tulen kyllä olemaan koko Areenan surkein Belieber.  En osaa yhdenkään biisin sanoja, enkä usko, että omistan Justinin musiikkia edes yhden minuutin vertaa, mutta eipä se minua estä bailaamasta mukana.

Keikka oli mielenkiintoinen. En ole koskaan nähnyt sellaista joukkohysteriaa ja kuullut niin voimakasta huutoa. Teinilaumat kirjaimellisesti sekosivat sekä sisällä areenaa, että ulkona.
Ulkona, missä oli enemmän roskaa kun kaatopaikalla. Tuntui kun olisi tullut keskelle maailmanloppua. Siellä oli ruuantähteitä, makuupusseja, vilttejä, muovia ja vaeltelevia teinejä joka puolella.

Mietin että mahtoi olla mielenkiintoinen päivä järjestyksenvalvojilla siellä. Ihan sama mikä ovi jossain aukesi, yritti siitä iso lauma nuoria tunkea väkisin sisään.  Muutaman kerran joku onnistuikin livahtamaan ja siellä sitten henkilökunta juoksi pitkin käytäviä niiden perässä.

Sitten oli niitä nuoria maansa myyneitä tyttöjä, jotka yrittivät kiltisti ostaa lippuja ulkopuolelta.
Meinasin ruveta ehkä itkemään kun ne kysyivät onko minulla myydä lippua. Tuntui niin kamalalta kun en itse omaani edes olisi tarvinnut ja toisille se olisi koko elämä.
En tosin usko, että ystäväni olisivat pitäneet ajatuksesta että annan lippuni jollekin 10-vuotiaalle tytölle, koska meillä oli aitio.  
(Ja olenkin nyt päättänyt, että aitiot on maailman mahtavimpia. En muista olleeni sellaisessa koskaan ennen ja siellä oli oma vessa! Ja keittiö ja 20 ystävää. Se on mahtavaa se).

Yhdessä vaiheessa lähdettiin etsimään toisten ystäviemme aitiota, mutta mentiin väärään huoneeseen. Se oli hieman absurdia, koska viisi meitä marssi sisään huoneeseen täynnä tuntemattomia ihmisiä, eikä kukaan noteerannut meitä mitenkään, paitsi eräs mies joka sanoi tervetuloa.

Olisin voinut jäädä sinne hetkeksi, niillä oli hodareitakin siellä.

Eipä muuten ikinä löydetty oikeaan aitioon, joten palattiin omaamme ja aika meni kuin siivillä. Oli ihan mielettömän hauskaa, mutta yhtäkkiä keikka olikin jo loppu. Harmitti koska tuntui, etten missään vaiheessa kunnolla edes keskittynyt siihen.

Niinkuin sanoin, olen surkea Belieber.

Kommentit (37)

  1. Laura
    klo 15:39

    Olin siin aitios mihin te tulitte vahingos, mutta en kerenny sanoo mitää ku lähitte nii nopeesti pois ja tilanne oli muutenkin yllättävä :D. Oon lukenu sun blogia jo kauan ja oli kiva nähä sut livenä!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 15:51

      hahahah MITÄ?! voi eeei 😀
      apua, sori että pyllähdettiin sinne noin 😀

  2. alisa
    klo 16:05

    haha aika herttaista että toiset on tosissaan oottanu tota tapahtumaa ja se on joilleki ollu niin tärkeä päivä, sit sä vaan meet ihan muina miehinä jonneki överi-aitioon vaikkei niin edes kiinnosta :DD heheh just coolia!!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:10

      Tiedän olen ihan kauhea. Tuli sellainen olo välillä että en ihan ansaitse tätä 😀

  3. J
    klo 16:37

    Olitteko kavereitten kanssa ostanu sen aition vai oliks teillä joku vip kutsu :)?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:31

      Kavereiden kanssa ostettu 🙂 Saatiin se yhden tutun työsuhteiden kautta.

  4. NENNA
    klo 16:42

    Minä näin sinut eilen Apollon edessä! Tai ainakin luulin näkeväni.. Olet niin kaunis ja aika pieni 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:32

      Minä se luultavasti olin 😀
      Ihanasti sanottu ”kaunis ja aika pieni” <3 Kiitos 🙂

  5. Elina
    klo 16:51

    Olisi kiva jos kertoisit mistä olette saaneet tuon aition? 🙂 ja voiei sitä kirkuntaa mikä siellä oli!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:32

      Erään ystävän duunin kautta, mutta maksoimme siitä kyllä 🙂

  6. Nymfimaatti
    klo 17:14

    Mä voin vaan kuvitella sen joukkohysterian. Lähipiirissä on liikaa beliebereitä, joten skippasin radion, telkkarin ja netin koko eilisen päivän. Ei vaan jaksa enempää. Ei Bieberissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta ku on koko viikon jo kuunnellut sitä hössötystä 😀
    Uskon, että oli kivaa! En kestä suuria ihmismassoja, joten tuollainen aitio ois itselleni ihan unelmapaikka seurailla show’ta!

    http://www.nymfimaatti.blogspot.fi

  7. Saara
    klo 17:15

    Mä taas ajattelin, että sua ei kiinnosta JB, mutta arvaa nyt oonko kateellinen sulle 😀 Äää, oisin halunnu olla siellä ♥ mutta toivottavasti sulla oli hauskaa!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:33

      😀 Meillä oli ihan mielettömän hauskaa 🙂

  8. mirrkkuu
    klo 17:47

    Hahah voin kuvitella millasta se meno on ollu siellä 😀 Ihana asu !<3

  9. Kissis
    klo 20:17

    Hmm, mä en suoraan sanottuna edes tiedä miltä koko poika näyttää enkä oo kai koskaan kuullut yhtäkään sen biisiä? Mitä se ees laulaa, jotain poppia? 😀

  10. Fiipi
    klo 21:26

    Kun on jo tämän ikäinen, 28, saa olla Belieberi ihan rauhassa. Tai oikeastaan en ole mutta ei mulla ole Justinista huonoa sanottavaa tai ei ehkä hyvääkään. Mutta ihan vaan siitä johtuen että fbssä on kiertäny viestejä että JB heitä homo katolta voltti, olen Justinin puolella. Mutta kateushan on katala laji 🙂

  11. Fiipi
    klo 21:26

    Kun on jo tämän ikäinen, 28, saa olla Belieberi ihan rauhassa. Tai oikeastaan en ole mutta ei mulla ole Justinista huonoa sanottavaa tai ei ehkä hyvääkään. Mutta ihan vaan siitä johtuen että fbssä on kiertäny viestejä että JB heitä homo katolta voltti, olen Justinin puolella. Mutta kateushan on katala laji 🙂

  12. hello
    klo 22:38

    mistä tuo täydellinen mekkosi on?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:35

      Se ei ole täydellinen mekko, vaan L -kokoinen yli iso HM:n toppi 😀
      Tykkään sellaisista vähän löysemmistä mekoista, joten keksin tällaisen keinon 😀

  13. fiinu
    klo 23:34

    Hahah, just tuollanen ilta olis kelvannut mulle ! 😀 Itekkin mietin nyt jälkeenpäin että siellähän olisi ollut ihan hauskaa, just tuollanen meno ois kelvannut mulle. 😀

  14. Noémi
    klo 00:19

    Vähä kiva et teil oli oma aitio! ;o oisin itekki halunnu päästä tonne keikalle vaikken ookkaa mikää belieber..:( täydellinen toi sun asu! Mistä toi mekko ja takki on? (:

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:36

      Takki on vilasta ja mekko on HM:n toppi (kokoa L)

  15. Alma
    klo 12:46

    Mun täytyy tunnustaa, että mulle ei tule mieleen yhtään biisiä, jonka tietäisin olevan Justin Bieberin. 🙂 Olen varmaan kuullut niitä jostain, mutta en osaa yhdistää kyseiseen artistiin. Olen enemmän vanhan rockin ystävä. 🙂 Kivoja kuvia!

  16. ma
    klo 16:47

    ei kai leina ja toni eronnu?

  17. Saara
    klo 17:04

    täytyy kyllä sanoa että kyllä pistää kateeksi; itse yritin kovempaakin kovalla vaivalla saada lipun, enpä saanut ja sitten sinä pääsit noin sinne :// olisin halunnut olla paikalla ko. artistin mutta myös sen hysterian ansiosta; oishan se ollu mahtava kokemus, onko kenestäkään artistista hypetetty näin paljon suomen käynnin aikana? Ei ole.
    mutta ihania kuvia! 🙂

  18. Veera Einola
    klo 19:51

    Majoituin työmatkani ajan samassa paikassa JB:n kanssa (jos hän nyt edes oli siellä), voi sitä hysterian määrää. Ei tarvinnut kun itse astua hotellista ulos niin kaikki huusivat minulle sekä ystävälleni. 😀 !

    Ihana asukokonaisuus Sinulla jälleen!

    t. Veera

    veeraeinolanelamaa.blogspot.com

  19. Mari
    klo 07:44

    Nyt olen kyllä todella kateellinen!!!!:D Olisin niiiin halunnut tuonne keikalle. Hehkutin sitä töissäkin ja sain vain pilkkaa osakseni:D Koitin myös kerätä kolehtia koska liput olivat niin kalliit (ne mitä huutonetissa yms oli vielä myynnissä) 😀 Olin aivan hengessä mukana koko päivän. Onneksi lauantaina tuli telkusta Justinin keikka ja haastis joten se vähän pelasti <3:D

    terkuin 22 vuotias belieber:—D

  20. Mama
    klo 18:41

    Siis mä oisin niin halunnu olla siellä! Mut just mielellään jossain istumapaikoilla tai aitiossa kamujen kanssa bailaamassa, koska musta Justinin musa just on täydellistä bailumusaa! Se tunnelma oli varmasti huikee, mut ite on kyllä niin vanha ettei viittis mennä enää permannolle kiljumaan teinityttöjen kans! 😀 (ei siis silleen etten ois vähän ehkä kiljassu, mutta tukehtumaan siihen tungokseen! :D)

  21. Maija
    klo 23:12

    Hei! Tuo musta pekko on upee! Mistä ostettu?

  22. Sari
    klo 23:11

    Hei, olen jo jonkin aikaa seuraillut sun blogia, koskaan en ole vielä kommentoinut, ennenkuin nyt. En ole vielä päättänyt pidänkö vaiko en sinun blogistasi ja tavastasi kirjoittaa (Anteeksi suora sanaisuuteni), mutta musta tämä postaus oli kiva ja rehellinen. Itsekkin olen vähän seuraillut viime aikoina tuota kauheaa… kohua minkä Bieber on aiheuttanut täällä ollessaan teinityttöjen keskuudessa ja olen vähän että, ihan tosi? Musta on vaihtelua kuulla, että joku joka on vähän puolueeton tän asian suhteen sanoi silti viihtyvän Bieberin konsertissa, haha! 🙂

  23. Real Belieber
    klo 19:13

    Toivottavasti et ota ittees tästä, koska tykkään ihan aidosti sun blogista ja tyylistä sekä oot super nätti. Mutta. Kun puhutaan mun elämästäni eli Justinista, en voi olla ottamatta osaa keskusteluun. Joo mä alan päteen, mutta tää on mulle ihan vakava asia. Kai sä Julia tiiät, kuinka moni fani ja Belieber jäi Suomessakin ilman lippuja? Ja sä sait ostettuu Aition jollain kaveris työsuhteiden avulla. Ja ymmärrät mitä epäreiluus on? Mä elin unelmani sinä päivänä, kovan työn tuloksena mut vietiin tapaamaan Justinia ja lipun mä sain ostettuu yläkatsomoon jo heinäkuussa. <3 En olis varmaan koskaan ennen uskaltanu ees unelmoida noin isojen unelmien toteutumisesta. Mut nyt mä puhun mun toisen perheeni puolesta. Niin moni vuodatti surun ja katkeruuden kyyneleitä, koska he eivät saaneet lippuja edes halvimmille paikoille. Ja muut, jotka eivät edes tiedä Justinin biisejä (!!!) saivat suhteilla ostettua tai olivat kutsuvieraita yms. Toivon, että ymmärrät pointtini ja pyydänkin muun perheeni puolesta, että jos Justin vielä jonakin toisena päivänä tulee Suomeen (<333) ymmärrät antaa tilaisuuden niille, joille Justin on henki ja elämä. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:25

      En tietenkään ota itseeni 🙂 Minähän tuossa tekstissä kerroinkin että tuntui pahalta mennä kun moni olisi arvostanut lippua enemmän. En myöskään voinut antaa lippuani kenellekään tuntemattomalle koska ystäväni jotka aition järjestivät eivät olisi sinne tuntemattomia halunneet. Pidimme kyllä huolen, että jokainen ystäväpiirimme Justin fani oli päässyt sinne 🙂 Lippuja jäi vaan yli ja siinä kohtaa minä tulin kuvioihin.

  24. Sini
    klo 08:37

    Niin, mä oon tosi kateellinen ku sä pääsit justinin konserttiin ihan ilman mitään vaivaa ja mä näin ihan järkyttävästi vaivaa ja itkin pitkin iltoja ku en pääse sinne. Se lippu olis ollu mun elämä ja sä et ees halunnu sinne ja pääsit silti!

  25. Beliebeerrrr
    klo 18:11

    Helkutti mua raivostuttaa!! Se lippu ois ollu mun henki ja elämä!!! Justin on mun KOKO ELÄMÄ!!!!!!! JA mä en päässy sinne konserttiin! ! Saakeli….

  26. Belieber forever
    klo 22:51

    Siis oikeesti mä oon niin kade!!! Justin on mun koko elämä. Mä olisin niin halunnu päästä sinne. Jotkut takarivin paikatkin olis riittäny…mut en päässy:( Sit sä viel pääsit johonki AUTIOON!!!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.