&Dine.

Ei siihen mennyt kuin muutama kuukausi, mutta päästiinpä vihdoinkin etelänrantaan tutustumaan kunnolla entisen Raku Yan ja nykyisen &Dinen menuuseen.

Lempiravintolani Raku Ya kun on nyt tuossa jonkin aikaa sitten kokenut hurjan muodonmuutoksen. Japanilaishenkinen ravintola loosseineen ja pikku puusiltoineen on päivitetty skandinaavisemmaksi ja avarammaksi. Jotkut kaipailevat vanhaa sisustusta ja toisista uusi on raikas. Minä itse en henkilökohtaisesti niin välitä mistään tuollaisista. Kunhan viinilista on kohdillaan ja ruoka yhtä hyvää kuin ennenkin – Ja luojan kiitos se tosiaan oli hyvää, oli alla sitten uusi pöytä tai vanha.

Söimme/ahmimme maistelumenun. Eteemme tuotiin mukavaan tahtiin toinen toistaan herkullisimpia annoksia, mistä yllätti: Tartar hevosen fileestä sesamia ja rapeaa perunaa (se fakta, että söin hevosta), sekä kampasimpukkaa, avokadoa ja cashew pähkinää, mukana oli myös verigreipin palasia ja se kampasimpukan kanssa oli mieletön kombinaatio. Parasta kuitenkin oli matalassa lämpötilassa kypsennetty lohi ja vaniljamajoneesi. Se oli niin hyvää, että Lauri rupesi kyselemään valmistustapaa (4h kypsennys ja 42 asteessa) vähän siihen malliin, että oletti minun osaavan sellaisen tämän selostuksen jälkeen hänelle kotonamme loihtia. Jännä nähdä ja nauroin päin naamaa.

Mielettömän hyvää oli myös Hamachin leuka. Ei tietääkseni löydy listalta, koska maistelumenu koostuu listan tuotteista, sekä vaihtelevista erikoisuuksista ja tämä taisi olla se erikoisuus.

Ja vielä mainittavan arvoinen – Sashimit. Olen pitkään pitänyt näppini erossa niistä. En millään voinut kuvitella tykkääväni pelkistä raa'asta kalasta leikatuista palasista ynnä muusta limaisesta, mutta ne olivat oikeasti todella herkullisia. Söin kampasimpukatkin ja vielä ihan mielelläni.

Juomapuolellakin kaikki oli enemmän kuin hyvin. Jopa jälkiruokaviineihin asti. Yleensä niihin kun en kajoa. Erittäin miellyttävä kokemus siis. Kampasimpukoita, jälkiruokaviinejä, hevosta, hamachin leukaa ja kaikki maistui taivaalliselta.

Paras maistelu menu tähän asti, miellyttävin ravintolakokemus vähään aikaan ja pysyy suosikkinani edelleen. Olinpas tyytyväinen.

 

 

Propsit vielä siitä, että &Dine on auki kätevän myöhään ma–la klo 24 ja su klo 20. Syömään pääsee pöytävarauksella, tai ilman sekä yläkertaan mahtuu isompikin porukka juhlimaan vaikka synttäreitä. – Suosittelen.

Kommentit (14)

  1. Nemmu
    klo 09:16

    Toi on kyllä ihan mahtava paikka! Oon itekin käyny syömässä maistelumenun siellä, ei vaan ollu mahdollista miten hyvää se oli! 😀 Meillä oli siinä haudutettua lampaanpotkaa, tosi herkullista. Ja ne kampasimpukat oli mun lempparia 🙂

  2. Nimetön
    klo 12:33

    Herkullisen näköistä. Tuonne pitää päästä käymään!

  3. Miiru
    klo 12:34

    Mikä noista on hevosta? 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 17:12

      Neljäs ruokakuva 🙂

  4. Laura
    klo 14:58

    Ihania kuvia, näyttää niin hyvälle! Kävin itsekin tutustumassa tähän paikkaan jokin aika sitten ja oli kyllä ihan mielettömän hyvää! Täytyy mennä siis taas pian uudelleen 🙂

    http://newseason2012.blogspot.com/

  5. Siiri
    klo 17:45

    Herkullisen näköisiä kuvia! Melkein harmittaa, että olen kasvissyöjä 😉 No ei, ja saahan esim. sushiakin kasvisversiona, onneksi.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 17:13

      Kasvisvaihtoehtojakin onneksi löytyy 🙂 Ne ovat vielä ihan mielettömän hyviä!

  6. henksu
    klo 19:16

    Raku Ya oli omakin lemppari, joten ihana kuulla että toimii hyvin vieläkin! Ainakin annokset näyttää ja kuulostaa vähintäänki yhtä hyviltä kun edellisten menuiden. Onhan toi yläkerta uus, en oo voinut olla niin sokee etten olis sitä koskaan huomannu?! Ja noi uudet aukioloajat on ihan super, hyvä tietää. 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 17:14

      Yläkertaa on tosiaan laajennettu. Ennen siellä oli sellainen pienempi tila ns. ryhmille, mutta todella piilossa joten ei ihme ettet siitä tiennyt 🙂

  7. tiia-maria
    klo 21:43

    Miten sä jaksat joka päivä laittautua, meikit ja hiukset ja ennenkaikkea vaatteet?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 17:15

      En minä jaksakkaan 😀 Yleensä kuvia tulee otettua vain niiltä päiviltä kun ollaan vähän enemmän panostettu.

  8. annemi
    klo 13:42

    Nam, Dinessä on kyllä hyvää ruokaa vaikka kaipaankin hieman Raku yan ihanaa sisustusta 🙂

    Koska tunnumme tykkäävän samantapaisesta ruoasta, vinkkaan sinulle yhden aivan mielettömän ihanan ravintolan Helsingistä: HOKU, käy kurkkaamassa kuvani ja postaukseni eiliseltä aterialta.

    http://www.lily.fi/juttu/ravintola-hoku

    Nam nam nam!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 17:16

      Hassua, äitini suositteli tätä paikkaa myös juuri kun olin lukenut kommenttisi. Näyttää ihanalta!

  9. Noo
    klo 21:12

    hei, mistä sun kengät on? ne on ihanat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.