Hieman erilainen lihamureke

MasterChefien loputon tuijottelu on tuottanut tulosta! Nyt on meneillään Australian MasterChef ja se on ollut tähän asti ehkä jopa paras, tai ainakin eniten inspiroiva. On muuten kauhean tunteikasta väkeä nuo Aussit siellä. Itkevät joka jaksossa ja kysehän on sentään kokkiohjelmasta. Söpöjä ovat.

Eräästä jaksossa valmistettiin sitten tätä lihamureketta. Muokkasin sitä hieman, mutta olin kirkua onnesta kun sain alla olevan lautasen onnistuneesti valmiiksi. – Lihan kypsentämisessä käytettiin vähintään jotain avaruustekniikkaa.

Näin se tapahtui:
Sekoitin kulhossa 300g naudan jauhelihaa, desin korppujauhoja, kaksi kananmunaa, persiljaa, 1rkl sinapinsiemeniä, 1tl kapriksia, hieman merisuolaa ja mustapippuria.

Leivinpaperille asettelin vieretysten prosciutto-kinkkusuikaleita. Prosciuton päälle taiteilin lihamurekemassan n.1cm paksuiseksi levyksi ja sen päälle siihen keskelle jonoksi neljä keitettyä kananmunaa (kananmunista olin leikannut päistä palasen pois, jotta ne olisivat enemmän kiinni toisissaan).

Leivinpaperia apuna käyttäen lähdin rullaamaan lihamurekemassaa kääröksi niin, että ulkokuori oli kinkkua, keskeltä jauhelihaa ja sisällä kananmuna. Kun rulla oli valmis käärin sen melko tiukasti kelmuun (monta kerrosta kelmua. Varmaan 15). ja ujutin koko paketin sellaiseen pitkään pakastepussiin. Pakastepussin solmin tiukasti kiinni ja upotin sen 68 asteiseen veteen kypsentymään 40 minuutiksi.
Tässä kohtaa tullaan siihen avaruustekniikkaan. Ei ole helppoa pitää vettä 68 asteisena. Sitä paitsi miksi juuri 68? eikö 70 olisi ollut jotenkin helpompi luku. No, en viitsinyt uhmata masterchefijen käskyjä, joten kuuliaasti tungin sitä mittaria veteen vähän väliä ja pompin kuusi numeroisen lieteni asteiden 2 ja 3 välillä.

Sillä aikaa kun käärö kellui kattilassa (tarvitsi muuten olla aika leveä kattila) valmistin punajuuripyreen. Voi luoja siitä tuli taivaallista! En vain malta olla sanomatta sitä jo tähän väliin.
Pyreeseen tuli:
2 tuoretta punajuurta, 1 iso sipuli, 1rkl öljyä, 2dl valkoviiniä, suolaa ja mustapippuria sekä 1,5dl kuohu- tai vispikermaa ja 1rkl fetajuustoa.

Kuorin ja raastoin punajuuret, sekä silpposin sipulin. Kuullotin molempia öljyssä n.5min ja lisäsin valkoviinin. Keitin kannen alla hiljalleen kypsäksi n.30minuuttia.
Kypsennettyään soseutin niitä hieman, lisäsin kerman, mausteet, fetan ja soseutin uudelleen silkkiseksi pyreeksi. Nam.

Jossain välissä Keitin ruusukaaleja 3min vedessä ja kippasin ne voihin pannulle vielä muutamaksi minuutiksi luumutomaattien kanssa. Ripottelin päälle hieman suolaa ja mustapippuria.

Lihamurekekäärön kiehuttua hieman yli 40 minuuttiansa kattilassa kannen alla noukin sen jännittyneenä sieltä pois ja leikkasin suoraan muovin läpi keskeltä halki. Se oli upea! Okei ehkä asteen hieman liian kypsä, mutta kuinka hauskan näköinen! Poistin kelmun ympäriltä (lähti helposti ihan vain nostamalla) ja asettelin lautaselle pyreen, sekä ruusukaalien ja tomaattien kera.
Olin aika onnellinen ja ylpeä.

 

Kommentit (49)

  1. jmp
    klo 07:23

    Apua, en kestä! No huh! Oon sanaton! Tää menee niiiiin kokeiluun! 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:12

      Jee 🙂 Toivottavasti onnistuu 🙂

  2. -a-
    klo 07:37

    oii luoja miten ihanan näköinen annos, voikun itsellänikin riittäisi kärsivällisyys tuollaiseen taiteeseen =) ps. varmasti tosi hyvää!!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:12

      Kiitos:)
      Oli hyvää!

  3. C
    klo 09:34

    Ooh, hienon näköistä 🙂 Taidanpa kokeilla!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:12

      Kiva kuulla 🙂

  4. Lotta
    klo 09:45

    MasterChef Australia on aivan huippusarja! Ehdottomasti paras kokkaussarja mielestäni 😀 Tuomarit ovat sarjan henki! itekki oon inspiroitunu tästä tuottiksesta kokeilee jo vaikka mitä 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:14

      Niin ovat! 🙂 Ihan uskomattomia 🙂 Juuri he tämän lihamurekkeen valmistivatkin master classilla.

  5. Pirkko
    klo 10:13

    olen valmistanut tuollaista lihamureketta useasti.
    Keitetyt kananmunat lihamureketaikinalevylle rullaus ja uuniin 🙂
    Nam hyvää ja tästä kaikki tykkäävät.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:15

      Minä olen valmistanut vain uunissa, tuo vesihaude oli ihan uusi juttu 🙂

  6. EliZaaa
    klo 10:31

    Oot niin taitava! 🙂 Miusta ei tuollasta gourmetruokien tekiää tule ikinä, leipominen on se miun juttu! 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:15

      VOi, näkisitpä minut leipomassa 😀 haha, olen siinä aivan hukassa.

  7. Sonjaa
    klo 10:34

    Voi että, toi ruoka on jotain uskomatonta! Huh 🙂 Täytyy kyllä joskus kokeilla. Varmasti hyvää, erityisesti toi punajuuripyre kiinnostaa mua suuresti.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:16

      Kannattaa ehdottomasti, punajuuripyre oli niin hyvää että jää kyllä ikuisesti minun keittiööni 🙂

  8. ..inmotion
    klo 11:14

    Ihanan näköinen annos! Piti vielä toivottaa tsemppiä noihin CrossFit-treeneihin (siihen postaukseen oli tullut kommentteja kisan takia niin paljon että ajattelin että sama se vaikka toivottaa tässäkin) 🙂 Kävin itekin testaamassa lajia blogiani varten samassa paikassa elokuussa, jos kiinnostaa niin käy ihmeessä lukemassa postaukseni aiheesta http://inmotionblogi.blogspot.fi/2012/08/laji-testissa-crossfit.html

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:07

      Kiitos paljon 🙂
      Tosi hyvä teksti!

  9. Elena
    klo 11:43

    Aivan syötävän hyvännäköistä! 🙂

  10. -
    klo 12:08

    Kylläpä on kaunis annos. Miten tuo edes malttoi syödä? 😀

  11. Juliet
    klo 12:43

    Punajuuripyre menee ehdototmasti testaukseen! Ihan vain värinsäkin takia! 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:08

      Väri on kyllä ihana! Saa kauniin lautasen tuolla 🙂

  12. anonyme
    klo 12:54

    Mistä sä olet ostanu noi kapeat lautaset? hienoja on

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:08

      Ne on villeroy & bochin 🙂

  13. Laura K.
    klo 13:53

    Mielettömän näköistä ruokaa, tuli nälkä! Mulla ei kyllä olisi hermoja tehdä tuollaista ruokaa :D.

  14. AnnikaN
    klo 14:54

    Oho, vau! Kotona tehtynä noin fiini ruoka saa ehdottomasti 10 pistettä ja papukaijamerkin!

  15. Epra
    klo 15:41

    Miksi, oi miksi mul on nielurisat just poistettu??!?

  16. Emmi
    klo 16:48

    Hahaa, katoin just tuon samaisen jakson telkkarista ja masennuin että eihän tommosia osaa kukaan kotona tehdä. Sä oot kyllä ihan uskomaton esimerkki siitä että kotonakin voi tehdä upeita gourmee -aterioita ! 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:09

      No ei ne kyllä aina onnistu 🙂 Mutta sitten kun taas onnistuu niin fiilis on kyllä ihan mahtava!

  17. Elle-Marie
    klo 16:56

    Oi! Näyttää ihan mahtavalta!:) Kokeiluun menee!:)

  18. annemi
    klo 18:00

    VAU!!! 😀

  19. Khaija
    klo 19:00

    Haha, itse juuri tein tänään myöskin lihamureketta. Se oli ihan perusmureke ilman mitään sen kummempaa, mutta mielettömän hyvää! Selitinkin itseasiassa kaupassa mun poikaystävälle, että sinnehän voisi laittaa vaikka kananmunia sisälee, mutta sain vain outoja katseita takaisin 😀

    Tota sun reseptiä on ehdottomasti kokeiltava! Ihan huikeen näkönen annos!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:10

      haha 😀 Sinnepä tosiaan voi laittaa melkein mitä vain!
      Kiitos paljon 🙂

  20. Senja
    klo 19:15

    Kiitos ohjeesta! Näyttää ja kuulostaa niin mahtavalta että pakko kokeilla itsekkin!! 🙂

  21. nq
    klo 20:29

    Miks sun kokkailut näyttää aina ihan taiteelta? 😀 Ihan melkein hävettää katsoa kuvia sun kokkailuista ja sitten ajatella niitä omia surkeita viritelmiään..

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:11

      Voi ei, minä olen vaan oikeasti tuijotellut liikaa kokkiohjelmia ja siitä on tullut sellainen hassu tapa 🙂

  22. hehe
    klo 22:32

    Vähiten ehkä tähän postaukseen liittyy mut bongasin sut tuolt bb-studiosta! 😀 heti alusta tosta Leinasta tuli sun blogi ihan mieleen, se on varmaan joskus näkyny täällä mut teis on myös paljon samaa näköökin! 🙂

  23. Nimetön
    klo 22:45

    heiii olitko sä tuol bb-studiossa ottamassa Leinaa vastaan :))

  24. sandra
    klo 23:03

    Julia olit tv:ssä. 🙂 Miltäs tuntuu ku ystävä tuli taas himaan? 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:11

      Tosi kivalta 🙂

  25. Lauraa
    klo 23:06

    Sua näky telkkarissa! 😀
    Oisin halunnu et Leina olis vielä talossa jatkanu, mut moneen kertaan on tullu todistettua et suomen kansa äänestää aina ihan päin persettä..

    1. Anuu
      klo 23:36

      Mä veikkaan, että tässä kävi niin, että kun talossa on ollut tämä mammat vs. Katarina -asettelu, niin Kata haluttiin pitää talossa ihan vain sen takia, että se ketuttaa niin paljon Annea, Teijaa ynnä muita (+ Anne eilen lupasi isoon ääneen lähtevänsä omaehtoisesti, jos Kata jää taloon). Leina taisi valitettavasti jäädä vähän unohduksiin äänestäjiltä. Mutta Leinalle retki talossa oli mielestäni voitto – hän antoi itsestään ystävällisen, sympaattisen ja fiksun kuvan, ainakin minun mielestäni. Kaikkea hyvää Leinalle!

      1. JULIA Toivola Kirjoittaja
        klo 01:12

        Kiva kuulla, että jäi kiva kuva Leinasta. Itse kauhulla katsoin välillä miten ohjelmaa oltiin leikattu niin että se antoi ihmisistä ihan eri kuvan. Huh, onneksi on ohi tämä nyt 😀

  26. Laura
    klo 23:15

    Sun kokkailut näyttää aina niin upeilta! Ihan kun missäkin michelin-raflassa, wou!

  27. Essi
    klo 00:07

    katsotko suomen junior masterchefia?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 01:13

      Katson kyllä 🙂 Katson kaikkia! 😀

  28. JULIA Toivola Kirjoittaja
    klo 01:13

    KIITOS kaikille ihanista kommenteissta <3 <3

  29. Ellu
    klo 10:49

    Wau, näyttää hyvältä! Täytyy kokeilla itekkin 🙂

  30. :)
    klo 11:08

    mahtavalta näyttää ruoka! pitääpä itsekin testata joskus, kun uskaltaa, menee takuulla pieleen 😀
    pakko sanoa, että oon jäänyt vähän koukkuun sun blogiin. jostain syystä ohitin sen alussa pikaisen selaamisen jälkeen, sain virheellisesti pinnallisemman vaikutelman. mutta kun oon tullut takaisin selailemaan, oon yllättynyt tosi positiivisesti. kirjoitat mahdottoman hyvin, hauskasti ja hyvällä kieliopilla, joka postauksen jaksaa lukea ja kuvat ei ole hätäisesti napsittuja. tykkäään!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 00:19

      Kiitos kiva kuulla ja ihanaa palautetta 🙂

  31. Laura
    klo 13:38

    Oot ihan uskomaton kokki!!!! Kyllä mun kokintaidoilla tätä sanotaan vähintään ydinfysiikan, avaruusprykologian ja rakettitieteen sekoitukseksi!!!!!!

    http://meanwhileintre.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.