Kaunis kaupunki!

Niin se vaan yllätti minut. Lissabon on upea!
Rakastan kaupungin tunnelmaa. Aurinko paistaa, katusoittajat laulavat, ihmiset istusekelevat ulkona kaikessa rauhassa. Olen bongannut jopa muutaman ihmisen nukahtaneen ulos. (enkä nyt puhu humalaisista) kaikki tuntuu niin rauhalliselta ja kauniilta. Miksi Suomessa ei ole näin paljon kauniita aukioita, tai kukkuloita, missä voi vaan istua ja nauttia päivästä?
Ehkä siksi, että meillä on aivan jäätävä talvi, jolloin aukiot ja kukkulat muuttuisivat hengenvaarallisiksi "selviydy kaatumatta" alueiksi, mutta silti.

Ensimmäinen päivämme täällä meni täydellisesti.
Emme ole laatineet mitään "pakko tehdä/nähdä" listaa, vaan olemme vaan ja teemme mitä huvittaa.

Eilen lähdimme kävelylle. Kiertelimme kaupunkia ihaillen rakennuksia ja pysähtyen välillä istumaan ja vain nauttimaan auringon paisteesta.

 

 

Ajauduimme lopulta lähelleCastelo de São Jorge:n linnaa, joten päätimme käydä katsomassa paljon puhutut näköalat sieltä käsin.

Turhaa ei ilmeisesti olla puhuttu, maisemat olivat huikeat!

Taas kerran asiasta toiseen. Minulta katkeaa kohta verisuoni päästä tämän hotellin nettiyhteyden kanssa! Yhden kuvan lataamisessa tänne kestää ainakin viikko! Okei, viisi minuuttia.
Koska mikään muu kuin hitaat nettiyhteydet eivät saa minua näin pahasti raivon partaalle joudun hillitsemään bloggaamistani (tai ainakin kuvien määrää) täällä oleskelun ajaksi. Toki niitä laitan, mutta täysin kattavat selostukset ja kuvat matkasta taitavat näillänäkymin tulla sitten vasta suomen puolelta.
 

Kommentit (11)

  1. Mia
    klo 12:22

    tosi kauniita kuvia! itellä lomakuume vaan kasvaa näitä katellessa ! 🙂

  2. Anonymous
    klo 13:18

    ihana blogi!

  3. Sivi
    klo 13:47

    Näyttää ihanalta ^^ Ja kiva toi sun asu 🙂

  4. Anonymous
    klo 14:37

    Upeita kuvia! Kertakaikkiaan!

  5. Anonymous
    klo 14:59

    Oi ku ihanan olonen paikka <3 ja tuo sun asu on kans tosi hieno! =)

  6. Oc
    klo 15:27

    Kiitos kaikki ihanat! Tämä tyttö lähtee nyt ostoksille 🙂 Apua.

  7. Linda
    klo 20:16

    joopajoo, arvaappa vaan kuka istuu kateellisena kirkkonummella ja edessä olevasta ikkunasta paljastuu kaunis totuus. vettä tihuttaa eikä auringosta tietoakaan. NAUTI! :):)

  8. Iina
    klo 00:35

    Toi haalari on upee!

  9. Oc
    klo 01:05

    Linda,Voi ei. No kohta minäkin olen siellä katselemassa ikkunasta, kun uloskaan en saletisti jaksa mennä :DIina,Ja mukava päällä! 🙂

  10. Sofiina
    klo 12:55

    Oi miten ihania kuvia! Ja sä näytät upealta tuossa haalarissasi <3

  11. Oc
    klo 13:22

    Sofiina,Ihana! Kiitos <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.