Keltaisia painajaisia ja ruutupaita

Näin kamalaa unta. Tai se ainakin tuntui ihan kamalalta. Pitäisi lopettaa CSI:n katsominen ja kaiken muunkin ja rajoittaa tv Disney channeliin ja junioriin.

Unessa olimme viettäneet juhlia isossa messuhallissa. Halli oltiin jo siivottu ja se oli harmaa ja kolkko. Olin käynyt talon jossain saunatiloissa suihkussa kun minulle iski kamala nälkä ja pyyhe päälläni hiippailin messuhallin toiseen päähän missä oli juustonaksupussi. Kun otin ensimmäisen juustonaksun käteeni tajusin että minähän pelkään aivan hirvittävästi siinä unessa keltaista väriä! Tiputin naksun lattialle ja samalla näin kaukana messuhallin päässä keltaisen traktorin ajavan minua kohti, yhtäkkiä valot sammuivat, traktori katosi ja ainut valo tuli ovesta mikä oli raollaan, mutta ovensuuhun oli ilmestynyt jättimäinen keltainen hullutpäivät ilmapallo! Samalla hetkellä tajusin traktoria ajaneen miehen olevan raiskariReiska, jonka tavaramerkkinä oli hullutpäivät ilmapallot ja seuraavaksi näinkin jostain pimeästä takaani ilmestyvän keltaiset kotitaloushanskat, jotka ottivat minua niskasta kiinni niin etten pystynyt kääntämään päätäni. Tässä kohtaa tajusin olevani kai unessa, mutta en saanut herätettyä itseäni. Tiesin makaavani omassa sängyssäni, mutta en päässyt hereille ja keltainen hanska oli kyllä edelleen niskassani. Yritin huutaa, mutta ääntä ei lähtenyt. Yritin potkia ja heilua, mutta mikään raaja ei liikkunut. Unihalvaus, tajusin aika pian, mutta edelleen en vaan saanut itseäni fyysisesti hereille. Käytin kaiken voimani huutamiseen ja pikkuhiljaa jostain sisältäni sain ulos säälittävän inahduksen ja pääsin pois unesta. Olin ihan hengästynyt ja vihainen. – Kiva tapa herätä uuteen päivään.

Muistan lukeneeni jostain, että jopa puolet ihmisistä kokee unihalvauksen ainakin kerran elämässään. Tämä oli minun kolmas ja kaikista lievin ja lyhyimmän tuntuinen. Aina niissä tapahtuu jotain pahaa ja vaikka yleensä halvaus kestää vain muutaman minuutin tuntuu se unessa ikuisuudelta. Ensimmäisessä ja pisimmässä halvauksessa olin mm. unessa järjestänyt kotibileet isäni asunnolla, mutta halvaannuin pöydän alle juuri kun bileet lähtivät täysin käsistä ja katselin sieltä kuinka kämppä hajotettiin täysin ja kaikki isäni rakkaimmat tavarat varastettiin.
Kotibileiden ajan kestävä unihalvaus siis.

Onko teidänkin unihalvaukset aina painajaisia?

Takki & ruutupaita – Chiquelle
Kaulahuivi – Gt
Farkut – Bershka
Laukku – Marc Jacobs
Kengät – DKNY

Kommentit (30)

  1. Miaminttu
    klo 09:31

    On aina painajaisia! Ja useimmiten jotain epäselvää sellaista, tyyliin tiedän makaavani siinä omassa sängyssäni, mutta kuulen/aistin jotenkin jotain muutakin siinä samassa huoneessa, jotain pahaa ja sellaista mitä ei pitäisi olla siellä. Koska olen halvaantunut, en tietenkään pääse näkemään missä tai mitä se on, huisin pelottavaa! Koitan aina alkaa hengittää ihan mahdottoman nopeasti ja äänekkäästi, jotta mieheni tajuaisi töniä mut hereille 😀 Toinen vaihtoehto on, että näen hämähäkin (tai useita) menevän jossain ihan lähelläni/tulevan mua kohti, mutten voi liikkua sitä pakoon. Mulla on ollu noita aika monia loppujen lopuks, mutta kesti pitkään ennen kuin tiesin mistä on kysymys. Aika mielenkiintoinen homma 🙂 Nyt ei ole ollut piiitkään aikaan, ja melkein jo mielenkiinnolla odottelen koska tulisi seuraava, vaikka itse hetkessähän se on ihan kamalaa 😀

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:21

      Joo! Se on niin jännä miten unihalvaukset on niin kiehtovia, että melkein mielenkiinnosta odottaa sitä seuraavaa, mutta ei silti halua tosiaan sen tulevan 😀

  2. Emma
    klo 11:13

    Mulle tulee unihalvauksia melko usein, joten oon jo alkanut oppia miten niiden kanssa just mun kannattaa toimia. 😀 Ja kyllä, ne on aina inhottavia ja painajaismaisia ja ahdistavia, hyi että. Jostain luin että siihen halvaukseen kuuluu painajaismaiset tapahtumat ja just tommonen ”joku kuristaa” tms. tekee jotain pahaa itselle, ja ei pääse karkuun mitenkään. Mun eka unihalvaus oli näin yksinkertaistettuna semmonen, että näin unta että nukuin omassa sängyssäni selkä ulko-ovelle päin (yksiössä) ja sieltä ovesta tuli murtovarkaita tms. jotka sitten puukottivat mua jalkaan. Ja mä en voinut liikkua enkä tehä mitään. 😀

    Mulla niihin auttaa se, että heti kun tajuan että unihalvaus on tulossa/tullut niin tavallaan ”vajoan” siihen uneen syvemmin, tyydyn kohtalooni (:D) ja sillon se menee ohi ja saan samantien avattua silmät ja herättyä siitä kamaluudesta pois. En oikein osaa selittää, mutta vaati harjoittelua oppia se!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:23

      Hyvä vinkki! Pitää yrittää tota seuraavalla kerralla. Mulla nimittäin on joku muistikuva jostain ”alkavasta” unihalvauksesta mikä ei sitten tullutkaan voimakkaana kun muistan miettineeni että oon niin väsynyt etten jaksa mitään unihalvausta ja sitten vaivuin tavalliseen uneen.. kai 😀

  3. Maano
    klo 13:35

    Jokkut tekee unihalvauksia ittellensä tahallaan 😮 itselleni sitä ei vielä olet tullut (ainakaan muistaakseni,*koputtaa puuta*).

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:24

      Oho! Miten se on mahdollista ja miksi 😀

  4. Natalie Vilen
    klo 13:51

    Unihalvaus hui kuinka sairasta! Tapahtuuko tässä unihalvauksessa minkälaisia fyysisiä juttuja vai onko se vain unta? Huh kuulostaa pelottavalta :S Ihana asu!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:24

      Ei mun mielestä. Ainakaan se ei ole vaarallista. Onneksi.

  5. Tia
    klo 14:02

    itsellä tapahtui kerran niin, että putosin unessani selälleen jokeen, joki oli tosi matala, juuri ja juuri kasvot menivät veden alle kun selälleen makasin, säikähdin unessa tosi paljon ja yhtäkkiä huomasin että en pääse nousemaan vedestä, siellä makoilin ja katselin pintaa ja pelkäsin että kuolen ja se tuntui ikuisuudelta,pahinta oli se kun tiesin olevani niin lähellä pintaa mutta en saanut päätäni nostettua.. puristin silmät unessa tosi kovaa kiinni,pidätin happea ja yritin herätä, heräsin sitten siihen että avasin silmät ’puristuksista’, hengästyneenä kuin maratoonin juossut ja kurkkua poltti ihan tuhottomasti, oli hirveän pelottava kokemus! muutama vastaava tapaus tapahtunut myös mutta onneksi ei ole nyt hetkeen tullut, tulisin hulluksi:D

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:27

      Hui kamala! Usein ne taitaakin olla juuri tollaisia että on niin lähellä jotain onnistumista, mutta ei voi tehdä mitään.

  6. Tanja
    klo 14:07

    Hyi, mä näin pari päivää sellaista painajaista, että olin yöllä menossa kotiini ja avaamassa juuri ulkoovea, kun joku mies juoksi minua kohti ja huusi ”odota, odota!!”. Mies oli unessa murhaaja. Kerkesin avata oven ja paiskata oven kiinni, mies jäi paukuttmaan ovea. Muutaman metrin päässä oli hissi, johon olin menossa, mutta noin metrin päästä hissistä jähmetyin yhtä-äkkiä paikoilleni, en pystynyt liikkumaan vaikka kuinka yritin. Pelkäsin kuolevani, mies yritti koko ajan avata ovea ja huusi. Kamala olo oli unessa, sydän hakkasi ja pelotti ihan vietävästi.:D

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:28

      Se on niin jännä se olo unessa noissa tilanteissa ja sitten se olo kun on herännyt ja niin kiitollinen että se olikin vain unta 🙂

  7. Annika
    klo 15:41

    Unihalvaus! Kiitos vinkistä 😀 Olisko ollut toissa-aamuna kun näin ihan sekopäistä unta joka päättyi siihen, että luulin olevani hereillä ja joku ylipapitar ilmestyi meidän sängynpäätyyn ja julisti mulle mitenkä mä olen sen vallassa ja mun on turha yrittää elää omaa elämääni koska mun mieli on orjuutettu jne… Olisin ihan hirveästi halunnut kääntyä ja katsoa kuka se tyyppi on, mutta mä vaan makasin siinä ja jouduin kuuntelemaan kiltisti kun se paasasi.

    Tai sit oon muuten vaan sekaisin.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:29

      hahahahah ”Mieli on orjuutta” 😀 Anteeksi, että nauran selitit tuon vain niin hyvin 🙂

  8. Shirley
    klo 16:17

    incredible hot
    is the jacket from chiquelle.com?

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 16:30

      haha 😀 Yes it is!

  9. Jessi
    klo 17:14

    Jep, painajaisia aina. Ja aina kun oon unihalvauksen saannu niin se uni tapahtuu makkarissa, siinä omalla sängyllä maatessa ja mies nukkuu vieressä (ihan kuin olisin lukenut jostain että joillain saattaa silmät olla unihalvauksen aikana auki ja sen takia näkevät itsensä juuri siinä missä sillä hetkellä nukkuvat..?) Yleensä unii toistaa samaa kaavaa että tosiaan makaan/nukun siinä hämärässä makkarissa sängyllä ja sitten aina joku ihminen/haamu/olento lähestyy oven suusta hiljaa minua kohti. Kovasti yritän nousta seisomaan, huitoa, huutaa, herättää avokkia siintä vierestä mutta eihän tietenkään mitään tapahtu. Siinä ei auta kun kauhuissaan ootella kun joku lähestyy sinua pahat mielessään. Hrr.

    1. nea
      klo 20:38

      SAMA. Pari kertaa on unihalvaus on tullu koettua ja se on ollu juurikin kuvailemasi kaltainen. Makaan omassa sängyssä silmät auki lamaantuneena ja odotan kauhulla kun joku kuumottava haamutyyppi hiipii kohti.. Hyihyi, kammottavaa

  10. Lady Mode
    klo 21:58

    Hahaha! Voi kun tämä piristi mun iltaa:) Tuntuu aina että mun unet ovat sieltä hulluimmasta päästä 🙂

  11. Nimetön
    klo 22:04

    Ompäs todella hyvännäköinen takki!! Mistä sä noita aina bongaat 🙂

    Kuulostipa jännältä tuo uni! Tosi moni ystäväkin puhunut unihalvauksesta, mutta itse en ole sitä vielä kokenut, onneksi, kai? 😀 kuulostaa niin kiehtovalta 😀
    Sen pystyy kai itse aiheuttamaan, jos makaa ihan liikkumattomana ja kun lihaksissa tuntuu, että pitäisi vaihtaa jonkun raajan asentoa tms niin taistelee vaan vastaan, että pysyy ihan paikallaan ja sitten se tulisi joskus nukahdettuasi? En tiedä onko urbaanialegendaa vai totta, mutta en ainakaan ole koskaan uskaltanut kokeilla 😀
    Sen sijaan unia kyllä näkyy joka yö.. pidempien prison break, roswell tai walking dead putkien jälkeen tulee aina se kyseinen sarja uniin ja härösti itse mukana seikkailemassa 😀

    1. Senja
      klo 17:42

      Kumma, kun lähtenyt nimettömänä viesti, vaikka mielestäni täytin ne kentät..

      Tatskapostausta alunperin tulin kurkkimaan josko oisit jo tehnyt 😀 itsellänikin kauhea tatskakuume, että pakko kiduttaa itseään muiden ihanilla leimoilla 😀

      1. JULIA Toivola Kirjoittaja
        klo 10:14

        On ollut niin kiire! mutta tulossa on 🙂

  12. :)
    klo 23:51

    Heyyy, näkeekö sun videopostauksia jostakin youtubesta? Blogissa en nää niitä ollenkaan (luin vanhoista kommenteista jollain muulla/joillain muilla olleen kai samaa ongelmaa) 😮 Harmittaa, olis mielenkiintoista nähdä lempparibloggaajaa ihan videollakin 🙂

    Ja samaan aiheeseen liittyen, voisitko ehkä tehdä jonkun uuden videopostauksen? Mielellään ladata sen sitten youtubeen, jotta mäkin näkisin.

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 10:15

      Olen surkea tekemään videopostauksia eikä niitä siis taida olla yhtäkään. Pahoitteluni 🙁

  13. i
    klo 10:22

    Mulla on kerran ollut unihalvaus kun olin leffassa käynyt katsomassa Paranormal activityn. Aamuyöstä havahduin siihen että joku tuli kotiini sisään ja käveli ympäri kämppää jotain rapistellen, ihankuin sanomalehteä tai jtn. askeleet vaan läheni ja läheni mutta en saanut raajoja liikutettua tai huudettua mitään. Tuntui kuin pääni olisi painanut tonnin. se kesti varmaan n. 2min kunnes heräsin. Loppuyöstä en kyllä uskaltanu nukahtaa uudelleen!

  14. Tintsa
    klo 15:41

    Mulla on ollut kerran unihalvaus enkä kyllä toista kertaa halua sitä kokea. Unessa ystäväni sai jonkun kohtauksen ja oli kuolemaisillaan. Mun piti hakea pöydältä puhelin ja soittaa hätäkeskukseen. Yhtäkkiä en pystynytkään enää liikkumaan, tuntui myös että en saa kunnolla henkeä. Jouduin katsomaan ystäväni kuolemaa pystymättä tekemään mitään. Ihan Kamalaa!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 10:16

      Herranjumala, tuo olisi kyllä kamalin uni ikinä!

  15. nana
    klo 08:53

    Joo täällä kans yks ilmoittautuu unihalvauksen saaneena! Kolme kertaa kolmen vuoden aikana,jännä juttu se että joka vuosi samaan aikaan tullu. Aina tammikuun 15 päivä. Creepy!! Mutta painajaismaisia myös,ekalla kerralla olin riivattuna vanhempieni talossa ja yritin huutaa apua. Toisella kerralla olin jossain huoneessa,jossa oli pieniä lapsia ja tv,joka syttyi tuleen ja tuli levisi ja lapset syttyivät myös tuleen ja yritin sammuttaa tulta mutta en pystynyt. Viimeinen tältä vuodelta oli sellainen jossa kuristin omaa isääni ja kun yritin lopettaa ei onnistunut. Ihan hulluja!! :/

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 10:16

      Apua! Kamalaa. Huh, sitä oli varmaan helpottunut herätessä 😀

  16. Riikka
    klo 12:33

    Moikka,

    Ostin noi samat saappaat theoutnet myymälästä, mutta ne oli mulle liian isot. Haluaisin siis myydä ne jos joku on kiinostunut niin voi mailata riikkam2005@hotmail.com. Tuotteen koko on 39 ja sijaitsee turussa, postitus on mahdollista. Hinta 230 euroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.