KENKÄ2

Minusta tuntui viime syksynä, että kaupoissa oli kivojen kenkien kansainvälinen katoamistempaus.
Muistan etsineeni nilkkureita ympäri kauppoja suomesta ja sen vierestä, mutta harvemmin mitään koskaan löytäen.
Nyt tuntuu, ettei syksy ole vielä edes kunnolla alkanut ja voisin ostaa jokaisesta kaupasta vähintään yhden parin.
Joko olen kasvanut nirsoudestani ulos (epäilen) tai sitten vain syksyn mallistot ovat todella minun näköiseni ja erityisesti – sekä hieman yllättäen – Biancon mallisto.

Eilen kierrellessäni Jumbossa jumahdin nimittäin täysin Biancoon juuri saapuneiden uutuuksien luokse. Ensin silmääni pisti muutama pari täydellisiä nilkkureita ja seuraavaksi huomasin nurkassa vielä ylipolvensaappaatkin. Juuri sellaiset mitä tiedän monien etsivän nyt kissojen ja koirien kanssa – Ja muutama perille on kai löytänytkin, nimittäin harmikseni minun kokoa ei ollut kyseisessä liikkeessä enää jäljellä, mutta eipä se mitään, takaisin vain nilkkureiden maailmaan ja vaikka vastaavanlaiset juuri Nellyltä tilasinkin, niin näitä en vain voinut jättää ostamatta.

 
Varsinkaan sen jälkeen kun ne todella korkeasta korosta huolimatta tuntuivat jaloissa mukavilta ja kenkä tukevalta.
Ainut miinuspuoli oli todella liukas pohja, mutta ystävällinen myyjä osasi neuvoa että suutarilla voi laittaa kenkään paremman pohjan, tai ostaa heiltä sellaiset kenkään itse liimattavat liu’un esto pohjat.
Ajattelin kokeilla kyllä niitä, mutta tumpelouteni tuntien, minua ei estäisi talvella kaatumasta vaikka kenkien pohjassa olisi kasapäin piikkejä, liimaa ja liisteriä.
Nähdään siis jossain katuojassa kohta.

 

 
Nyt on ainakin syksy/talven juhlakenkä-kokoelma yllättävän hyvällä mallilla ja voinkin keskittyä seuraavaksi täydellisen villakangastakin etsimiseen. Edellisestä tykkään toki vieläkin, mutta tämä olisi sen raukan neljäs vuosi jo ja aavistan, ettei se kovin pitkälle enää kestä.

 
P.S. Tämä ei ollut mainos.

Kommentit (18)

  1. Nimetön
    klo 09:33

    Olisi kiva taas nähdä ja lukea niitä urheilu-/salipostauksia. Ruokapostauksetkin ovat todella kivoja! Ihana blogi jatka samaan malliin! 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 10:47

      En ole oikein käynyt salilla viime aikoina paljoa. Juossut vain lekkejä ja osallistunut kuntokeskuksen ryhmäliikuntatunneille (kahvauula ym). Salipostaukset eivät tunnu siis kovin omilta ja jätän ne suosiolla homman paremmin osaaville, mutta jos joku salikärpänen joskus kunnolla iskee niin muistan sitten hieman postaillakin aiheesta 🙂

  2. :)
    klo 10:50

    Pajonko hintaa noilla oli? Aivan ihanat! 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:26

      n.79e (:

  3. Nimetön
    klo 10:56

    Hurja ajatus, että Suomessa on vielä korkokenkien (suur)kuluttajanaisia, jotka eivät tiedä/ole tienneet autuaaksi tekevää faktaa, että suutari tosiaan laittelee mm. talvipohjia kenkiin parilla kympillä, minä kun olen jo vuosia kiikuttanut kaikki liukkaan kelin kenkäni suutarille moiseen operaatioon. Se on jokavuotinen rutiini, vähän kuin vaihtaisi autoon nasta/kitkarenkaat aina talven tullen!

    Ihmettelenkin aina, kun monet harmittelevat sitä, ettei korkokengillä pysy pystyssä talvella, kun minä olen aina pysynyt, tai oikeastaan niin kauan kun olen niitä talvipohjia laitattanut. Sen takia olenkin ottanut (rasittavaksi) asiakseni toitottaa kaikille ystävättärilleni ja vähän sivullisillekin, että laittakaa ne talvipohjat 😀

    Olen muuten huomannut saman, kuin sinä; nyt on jostakin syystä kamalan paljon ihania kenkiä liikkeellä kaupoissa, nuo sinun ostamasi ovat todella nätit!

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 11:29

      Uskon, että moni tietää, mutta unohtaa, tai ei tätä koskaan saa toteutetuksi. (Noista itse liimattavista pohjallista en kyllä tiennyt – toivottavasti toimii)!

      Minä otan innoittamanasi tänä talvena ehdottomasti missiokseni käydä suutaroimassa parempia pohjia kenkiini! Olisi jo korkea aika!

      🙂

  4. Bisous
    klo 13:27

    Paljon noissa on korkoa? Tosi hyvältä näyttää, toivottavasti ei ihan katuojassa kuitenkaa nähdä 😛

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 02:15

      Kävin katsomassa Biancon sivuilta ja korkeutta näyttää olevan 14 cm!
      Apua, taitaa olla korkeimmat korkoni tähän asti!

  5. Ada Alina
    klo 18:41

    Mä laitan kaikkiin korkeilla koroilla varustettuihin syys/talvi-kenkiini suutarilla talvipohjat, ja voin luvata että ne ensinnäkin kestää vuosia (joten ovat kovasta hinnastaan todellakin worth it!) ja vaikka juoksisit 14cm koroilla jäätiköllä niin et kaadu! En vois enää elää ilman ♥ Itse en luottais niihin itse liimattaviin pohjiin, suutarilla kun ne ”naulataan” kiinni joten eivät voi kovassakaan pakkasessa tippua 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 02:17

      Kuulostaa erittäin hyvältä! 😀 Olen entistä vakuuttuneempi tästä asiasta ja suutarikäynti taitaa kutsua!

  6. Katri
    klo 19:17

    Hahaa ihan paras tuo viimeinen huomio 😀
    Kiitos ihanasta blogista ja ihan niistä satunnaisista mainoksistakin! 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 02:18

      Kiitos itsellesi että luet 🙂

  7. JK
    klo 21:36

    Vautsi! Noi näyttää ihan (myös) mun tulevilta uusilta kengiltä 🙂 Nilkkureista on parin vuoden aikana tullu mulle se juttu, käytän niitä lähes AINA, vuoden ympäri, korkea korkoisia joidenka täytyy olla tosi hyvät jalassa, välillä vaan ei joo tosin löydy hyviä yhtään mistään ja sit taas napsahtaa jostain täydelliset 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 02:19

      haha :)näin se juuri menee. Siksi en voi jättää kauppaan lupaavia yksilöitä millään 😀

  8. Nimetön
    klo 11:18

    aivaaan ihanat*!!!!<3

  9. tipi
    klo 16:46

    mä luin kerran että kotikonstina hiekkapaperilla voi hankaa pohjaa niin et se liukkaus vähenee 😀 en kyllä tiiä viittisinkö kauheen kalliiden kenkien pohjii lähtee pilaamaan, mutta vinkkinä nyt kuitenkin 🙂

    1. JULIA Toivola Kirjoittaja
      klo 13:09

      AIka jännä idea! Voisin testata joillekin vanhoille kengille 🙂

  10. kati
    klo 17:01

    Aivan ihanat!taidan ostaa itsekkin.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.